Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tämä äiti on ihan väsähtänyt jouluun

Vierailija
19.12.2016 |

Aloin tuossa laskea, että tänä jouluna olen hankkinut lahjoja viidelletoista ihmisille, postittanut joulukortit ja muutenkin hoidan jouluvalmistelut yksin. Meille tulee sukulaisia jouluna syömään, joten ruuatkin hoidan. Lisäksi muistetaan muutamia naapureita jollakin pienellä. Itse koen tärkeäksi jouluilon tuottamisen muille, mutta eilen tajusin, että olen kiittämätön paska ja toivoisin saavani itsekin vähän takaisin. Olen esimerkiksi hankkinut lahjat miehen puolen sukulaisille ja he muistavat puolestaan lapsia runsaasti, antavat miehelle henk.koht. lahjoja ja sitten yleensä koko perheelle jotakin. Mutta välillä olisi todella kiva, että joku muistaisi myös mua tai edes huomaisi, mitä kaikkea teen toisten joulun eteen. Monet asiat teen kyllä siksi, että ne on itselle tärkeitä tai tuovat lapsille paljon iloa. En nyt ole mitenkään katkera, itsepähän näin toimin ja tämä on oma valinta, mutta en tiedä ymmärtääkö kukaan sitä tunnetta, että olisi välillä kiva saada vähän myös kiitosta tai jotain huomiointia itsekin? Esimerkiksi miehen sukulaisille hankin lahjat siksi, että tosiaan muistavat meidän lapsia ruhtinaallisesti ja kokisin olevani todella kiittämätön, jos emme heitä jotenkin muistaisi. Ja tuntuuhan se itsestä kivalle, jos osaa valita sellaisen lahjan, mistä toinen ilahtuisi. Silti välillä leikittelen ajatuksella, että joululahjojen sijaan ostaisinkin itselleni matkan jonnekin tai hankkisin vain itselleni jotain. En kyllä tee sitä, koska se olisi todella itsekästä, mutta onpahan käynyt mielessä. Nyt saa vapaasti kivittää, kuinka kiittämätön, kamala ja itsekäs olen. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että en jaksa.

Kommentit (33)

Vierailija
21/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen miehelle kirjoittanut ihan suoran lahjalistan et mitä tahdon. Plus ostan itselleni lahjoja joita pistän kauniisti pakettiin.

Ymmärrän kyllä tuon et kaipaa arvostusta yms. Et joku muistais sinuakin. Olen varma et kaikki ilahtuvat antamistasi paketeista mutta moni tänäpäivänä jättää ns turhat aikuispaketit/muistamiset ostamatta.

Mulla kaveri vääntää joulukransdeja ihan hulluna joka vuos. Lähettää niitä postissakin sukulaisille. Mulle tulee aina hiukka huono mieli kun en osaa hänelle antaa mitään takaisin. Koska en kellekään muullekaan ystävälle anna. Enkä joulunalla edes muista koko kranssia! Luulenpa siis et moni sukulainen huokaisis helpotuksesta kun sitä pakettia ei tule. Silloin ei syntyis huonoa omaatuntoa kun taas on sen kälyn veljen siskon unohtanut.

Mä haluan joululahjoja mut mulle riittää et mies niit ostaa. Ja äidilleni pistin toiveen, yksi pieni juttu joka hänellä on töissä eli ei tarvitse ostaa edes mitään.

Vierailija
22/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

ap, olethan sinä saanut ymmärrystä täällä, moneltakin. Miksi luulet, että ihmiset tarjoavat vinkkejään ja niitä ratkaisujaan, joiden avulla ovat omaa joulunpuuhausstressiään onnistuneet vähentämään?

Jos olet ihan loppu ja väsynyt, niin ota jostain itsellesi sopivista vinkeistä oppia ja sovella niitä omaan tilanteeseesi, jotta ensi kerralla et olisi  niin poikki jo viikko ennen juhlaa.

Niin olen, kiitos siitä! Ehdin kirjoittaa tuon vastauksen muutaman ensimmäisen kommentin lukemisen jälkeen eli sillä välillä kun kirjoitin, oli tullut muitakin vastauksia. Ehkä mä väsyilen nyt, niin sitten joulunpyhinä ei tarvitse. :) Silloin keskitytään olemaan yhdessä ja viettämään joulua, en todellakaan stressaa silloin siitä, mitä olisi pitänyt tehdä tai miten asioiden pitäisi mennä. Olen oikeasti todella onnellinen siitä, että meidän kodissa ei tarvitse kenenkään pelätä ja lapset saa keskittyä nauttimaan jouluntaiasta.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö mitä just tajusin! Lapsena jouluna yritin aina ilahduttaa päihde- ja mielenterveysongelmaisia vanhempiani ja jotenkin sillä tavalla tuoda joulun kotiin. Nyt kun aloin miettiä, niin hankin esimerkiksi miehen isovanhemmille lahjan, koska ajattelen, että he ovat elämänsä ehtoopuolella ja haluan ilahduttaa heitä (vähän samoin kuin omia vanhempiani aiemmin) ja tästä ajattelusta pitäisi varmaan päästä eroon; enhän minä ole vastuussa heidän joulustaan. Mutta toisaalta haluan muistaa heitä myös siksi, että he omalla lapsille ostamillaan lahjoilla tuovat aidosti meidän kotiin joulumieltä. Kiitos teille kaikille, kun pistitte miettimään ja autoitte ymmärtämään asiaa vähän paremmin. Tuosta lapsuudentraumasta pitäisi nyt päästä eroon, se tekee tästä omasta olosta niin takkuisen.

ap

Eiks niillä ole jo kaikkea? Lahjaksi riittäisi kukka, kahvipaketti ja lasten seura.

Vierailija
24/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvää joulua sulle ja ihanaa, että jaksat järjestää joulun muille. Ehket sitä itse huomaa, mutta luulen, että saat jouluiloa tuosta järjestämisestä itse. Ja kyllä sun lapset muistaa sua lämmöllä, jos vilpittömästi järjestät heille hyvän joulun. Mä olen vähän samanlainen järjestäjä, mutta lisäksi ostelen lahjoja myös itselleni. Ja tän kaiken ihan omilla rahoilla.

Vierailija
25/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jouluaateria on lahja. Samoin toiselle tehty siivous tms apu.

Vierailija
26/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä tässä mietin että kuinka pienestä ihmiset saavat stressin aikaiseksi. Ainakin mun elämä on jatkuvaa organisointi ja asioiden priorisointia. Töissä pitää tehdä asiat ajallaan, työt pitää suunnitella siten että ehtii.

Hoidan myös lasten harrastusten seuran vetämisen, eli organisoin toiminnot sielläkin, hankin sitä ja tätä ja tuota, varaan, ilmoittaudun, viestittelen taukoamatta. 

Joulun valmistelu on osa tuota perusorganisointia. Joulukortit tilasin netistä (tein omalla koneella valmiiksi), aikaa meni vartti. Joululahjat tilasin netistä, ne tulivat postimiehen toimittamana kotiovelle. Kinkun, lohen ja muut jouluruuat ostin / ostan normaalin kauppakäynnin yhteydessä.

Siivoan kuten normaalistikin joka viikko. Ei tämä mun perusarkea mitenkään kuormita.

Rakensin tässä samalla myös omakotitalon, hoidin suunnittelun, rakennuttamisen, tarvikkeiden hankkimisen ym. mitä siihen nyt kuuluu. Organisointia ja ennakointia ja asioiden yhdistelyä (kauppakäynnit ym.).

Teillä on ilmeisen tylsää arkea kun yksi joulu kuormittaa äärirajoille :). Ja joo, on meillä lapset ja koirat ja kanit, mutta sehän on elämää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vietän joulun yksin ja en käy sukulaisten luona. Kun lukee taas yhden tällaisen vuodatuksen, olen siitä iloinen. Koko joulun saisi miettiä, mikä "salainen toive" sillä joulun järjestäjällä on ja mitä minun nyt taas olisi pitänyt tajuta sanoa, tehdä tai jättää tekemättä.

Vierailija
28/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö mitä just tajusin! Lapsena jouluna yritin aina ilahduttaa päihde- ja mielenterveysongelmaisia vanhempiani ja jotenkin sillä tavalla tuoda joulun kotiin. Nyt kun aloin miettiä, niin hankin esimerkiksi miehen isovanhemmille lahjan, koska ajattelen, että he ovat elämänsä ehtoopuolella ja haluan ilahduttaa heitä (vähän samoin kuin omia vanhempiani aiemmin) ja tästä ajattelusta pitäisi varmaan päästä eroon; enhän minä ole vastuussa heidän joulustaan. Mutta toisaalta haluan muistaa heitä myös siksi, että he omalla lapsille ostamillaan lahjoilla tuovat aidosti meidän kotiin joulumieltä. Kiitos teille kaikille, kun pistitte miettimään ja autoitte ymmärtämään asiaa vähän paremmin. Tuosta lapsuudentraumasta pitäisi nyt päästä eroon, se tekee tästä omasta olosta niin takkuisen.

ap

Ei se joulufiilis kenelläkään (aikuisella) ole kiinni mistään yksittäisestä konkreettisesta jutusta, kortin saamisesta tai saamattomuudesta, paketista tai paketittomuudesta. Juuri sellaisesta "näin minun pitää tehdä" pakkosuorittamisesta tuollainen väsymys kumpuaa, ja siitä on joulu kaukana. Valitse yksi tapa jolla muistat kaikkia jos niin haluat tehdä.

Jos tiedät että joku on yksinäinen tai että jonkun joulun oikeasti tekee sinun muistamisesi, toteuta se, mutta siten kuten sinulle on helppoa. Monille isovanhemille esimerkiksi lasten kuvat ovat aivan yhtä ilahduttavia kuin paketit. Mutta lopeta vaikka ensin se, että pakkolahjot kaikkia jotka teidän lapsillenne jotain antavat.

Jos teille tulee sukulaisia kylään kestittäväksi, oletan että olet itse kutsunut heidät. Jos tätät ei sitten mielestäsi arvosteta tarpeeksi ja silti sen joka vuosi teet, niin siinä on kyllä vähän marttyyriäidin lipun heiluttelua. Jos taas joku muu kutsuu heidät tai kutsuvat itse itsensä, sitten välittömästi työnjakoa pystyyn. Pyydät että joku tuo salaatteja, joku toinen kaloja, joku jälkkäriä. Itse paistat kinkun ja pari laatikkoa. Kaupasta saa myös vaikka mitä herkkuja, erityisesti kaikkia työläämpiä alkupalapiperryksiä ja jälkkäreitä.

Lyhyesti, ei aina tarvitse mennä vaikeimman mukaan. Yksinkertaista kaikki toimenpiteet. Hyvää joulua!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus yksinkertainen on parasta. Eräs nainen muisteli lämmöllä joulua, joka vietettiin erämökissä keskellä hankia. Meillä lapsi luuli joulun jo tulleen, kun oltiin siivottu ja pelattiin yhdessä Huojuvaa tornia.

Vierailija
30/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulle myös toisten muistaminen on tärkeää, miehestä ei. Joten laitan kortit, ostan lahjat ja kutsun kylään. En kuitenkaan siivoa älyttömästi ja tarjoilut menee nyyttäreinä. Ajattelen että en kutsu vieraita vaan perhettä :) välillä käsken miehen ostamaan kummilasten lahjat, hän ei suoriudu siitä kovin hyvin mutta suoriutuu kuitenkin. Olen laskenut ihan tietoisesti rimaa ja pääsen vähemmällä kuin sinä. Silti tunnistan tuon pikku marttyyrin sisälläni :D voi kunpa minäkin saisin muistamista ja lahjoja. Tänä vuonna mies ehdotti ettei osteta toisille lahjoja. Vastasin että voin jättää ostamatta sille, mutta minua täytyy muistaa mieluummin lukuisilla lahjoilla :D ei kaikki ole niin vakavaa, täytyy koittaa vaan nauttia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tottakai ap haluaa lapsille ihanan joulun! Ihan normaalia rakastavalta vanhemmalta

Kyllä, mutta ylipingottava ja kireä, stressantunut äiti on kaikkea muuta kuin tätä ja silloin mennään ojasta allikkoon. Eikä muuten ole ihan uniikki tarina suomenmaassa.

Monia perheitä helpottaisi kun joulutouhuja vähän skaalattaisiin alaspäin. Kahdeksan ruokalajia joulupöydässä on ihan yhtä hyvä kuin viisitoista. Lapsille riittää kymmenen pakettia kolmenkymmenen sijaan. Kukaan ei kaipaa niitä tavan vuoksi annettuja pandan konvehtirasioita.

Vierailija
32/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse lähinnä ahdistuin kun omat lapseni aikanaan saivat appivanhemmiltani ihan hirveän paljon lahjoja, tavaraa tavaran perään. En olisi halunnut opettaa lapsiani niin tavara- ja lahjakeskeiseen jouluun. No, ne joulut menivät ja olivat, ja hyviä aikuisia niistä lapsista kasvoi. Lahjatkin vähenivät aika lailla siinä vaiheessa kun anoppi kuoli.

Paras joulumieli tulee tunnelmasta, yhteisestä pysähtymisestä, tuoksuista, yhdessä tekemisestä. Jos puurtaa joulua mieli stressaantuneena ja hampaat irvessä, sen kyllä vaistoavat lapsetkin. Ja heistä raukoista saattaa hyvinkin kasvaa samanlaisia joulustressaajia.

Mitä mieheen tulee, niin eihän hänen tarvitse miettiä koko jouluun suhtautumistaan niin kauan kun toinen tekee kaiken puolesta. Kelpaa sitä siinä sitten uhota että minä en välitä muistamisista ja minä se vaan haen kuusen metsästä ja minun jouluvalmistelut on sitten siinä. Mahtaisi mies ihmetellä oikeasti missä se joulu nyt sitten on, jos jonain vuonna tosiaan et ottaisi mistään asiasta vastuuta ja lähtisitkin itse vaikka reissuun. Voisi tulla hänenkin ikävä joulun tunnelmaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/33 |
19.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joulua ei ole mikään pakko viettää, eihän suurin osa maailman lapsista vietä ja pärjäävät asian kanssa.

Ens jouluna lähdette reissuun ja istutte valmiiseen pöytään.

Joulu voi myös olla sängyssä pötköttelyä kirjan kanssa ja hyvää ruokaa. Lahjat voi antaa ohimennen.

Päivä se on niin kuin muutkin päivät.

Ei koristeita, ei siivousta, ei kuusta eikä lauluja. Ruokakin voi olla vain astetta hienompaa normaaliruokaa.

Meillä ei ole kahteen vuoteen tehty jouluruokia, koska ei jaksa syödä samoja. Ei myöskään kuusta. Vain pari kynttilää. Lahjat on olohuoneen nurkassa.

Ei niitä vanhoja perinteitä ole pakko lapsille opettaa , voi luoda uusia.

Kannattaa myös miettiä ympäristön kannalta, onko rojun ostaminen oikeasti järkevää. Tällä hetkellä merissä on enemmän muovipulloja kuin kaloja.

Muovi ei hajoa ikinä luonnossa.

Suomalaisissa vesistöissä on muuta maailmaa enemmän tekokuitukankaista tulleita muovihippuja. Niitä ei saada puhdistettua vedestä. Niitä me juomme ja niistä tulee syöpiä.

Jotain rotia kulutusjuhlaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi seitsemän