Meille tulee vanhanaikainen maalaistupa, mitä mieltä?
Ei av-mamman mielipide toki tässä paina, mutta ihan uteliaisuuttani kysyn. Tehdään "iltojemme iloksi" keski-iässä talo, kun nuorena ei ollut varaa. Lama puri meitä tosi pahasti ja jo valmiiksi suunniteltu rakennushanke peruuntui. Olemme samanhenkisiä ja teemme toinen toisellemme ehdotuksia ja toinen joko innostuu tai ei. Näistä on jo päästy yksimielisyyteen: Tupa eli tupakeittiö, kuten nykyään sanotaan. Puulattia. Leivinuuni. Sisustusta tulee olemaan mm. kunnon keinutuoli ja pirttipöytä, hirrestä koetaan onnistua jostain löytämään tai saada joku tekemään. Toki keittiöön tulee nykytekniikka, mutta ilme tulee olemaan kuten vanoissa taloissa. Hirttä on ajateltu, riippuu toki mistä löydetään tontti ja mitä rakennusmääräykset sanovat. Meillä tämä projekti on siis kesän 2018 projekti.
Kommentit (21)
Kuulostaa mukavalta ja kodikkaalta. Pirttikaluston sijaan valitsisin itse yhdelle seinälle kiinteän pitkän penkin, ja toiselle puolelle pöytää sitten irtopenkin. Iso pöytä, jonka ääreen mahtuu koko perhe.
Mun unelma 😍
Kymmenen vuoden päästä, kun kuopus muuttaa pois, on sama unelma minulla mielessä. Hirsinen tupa, hiukan syrjemmälle kaupungista. Iso piha! Syreenejä, marjapensaita, omenapuita. Saisin viimein rakentaa sen maakellarin josta olen haaveillut hilloilleni. Perunapenkki on jo nyt mutta ihan liian pieni! Kanoja, omavaraisuutta.
Mikäs siinä, itse asun vanhassa talossa, tykkään. Löysin kerran tällaisen blogin, jossa rakennettiin uusi talo vanhan ajan tyylisesti, kannattaa katsoa , on upea. http://pompeli.blogspot.fi/?m=1
Minä mieluummin kunnostaisin oikean vanhan talon kuin rakentaisin tuollaisen feikki-vanhan. Sinänsä tupa tilana on minusta ihan ok, mutta miksi se pitää tehdä mukamas vanhaksi, miksei uutta ja vanhaa vaikka sekaisin, teeskentelemättä?
Kuulostaa tosi hienolta. Itse haluaisin myös perinteinteisen maalaistalon, jossa olisi hyvin pihatilaa esim. kasvimaalle, sekä paikka muutamalle kanalle.
Kuulostaa tosi kivalta. Mutta onko ainoiden istumapaikkojen olta kovat puupenkit ja yksi keinutuoli? Meillä samaan tilaan tulisi myös tv ja muuhunkin oleskeluun esim. puusohva pehmusteineen tai tavallinen sohva olisi mukava, myös vieraille.
Meillekin tulee myös vanhanaikainen tupa mökille, joka rakennetaan ensi kesänä. Ihanaa!
Vierailija kirjoitti:
Minä mieluummin kunnostaisin oikean vanhan talon kuin rakentaisin tuollaisen feikki-vanhan. Sinänsä tupa tilana on minusta ihan ok, mutta miksi se pitää tehdä mukamas vanhaksi, miksei uutta ja vanhaa vaikka sekaisin, teeskentelemättä?
Taitaa olla helpompaa tehdä uus, muutenkin tulevaisuudessa mukavampaa. Miks ei?!

Jaa. No, kyllä vanhasta saa hyvän, ja toimivan myös. Ja siinä on oikea patina ja historia mukana, ei mikään teeskennelty tyyli.
Minusta tuollainen feikki-vanha on tasan yhtä tyylikästä kuin tällaiset "antiikkihuonekalut":
http://www.tyylihanka.fi/category/9/kuvasto
Eli siis ei ole tyylikästä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tosi kivalta. Mutta onko ainoiden istumapaikkojen olta kovat puupenkit ja yksi keinutuoli? Meillä samaan tilaan tulisi myös tv ja muuhunkin oleskeluun esim. puusohva pehmusteineen tai tavallinen sohva olisi mukava, myös vieraille.
Meillä vastaavaan tilaan valittiin puurunkoinen vuodesohva irtopatjoilla, tiedättehän niitä perinteisiä mökkisohvia. Runko kestää ja patjat saa uusittua, on mukava istua ja sopii tyyliin.
Jovelan blogissa on ihana maalaistupa:)
Mies ei innostu vanhasta ja eipä niitä oikein ole tarjollakaan, sillä ei kuitenkaan enää haluta ihan korpeen, ajatellaan vanhuutta. Mulla on esikuvana kummitätini ja -setäni talo, jota aina ihailin. Siellä oli myös pieni anopin koppero, eli alkovin tapainen ikkunallinen huone. Heillä oli hirsipenkit. Sekä iso eteinen! Mulle ei hukkatilaa suomeksi = eteinen on pimeä ja ahdas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä mieluummin kunnostaisin oikean vanhan talon kuin rakentaisin tuollaisen feikki-vanhan. Sinänsä tupa tilana on minusta ihan ok, mutta miksi se pitää tehdä mukamas vanhaksi, miksei uutta ja vanhaa vaikka sekaisin, teeskentelemättä?
Taitaa olla helpompaa tehdä uus, muutenkin tulevaisuudessa mukavampaa. Miks ei?!
Jaa. No, kyllä vanhasta saa hyvän, ja toimivan myös. Ja siinä on oikea patina ja historia mukana, ei mikään teeskennelty tyyli.
Minusta tuollainen feikki-vanha on tasan yhtä tyylikästä kuin tällaiset "antiikkihuonekalut":
http://www.tyylihanka.fi/category/9/kuvasto
Eli siis ei ole tyylikästä.
Ei "antiikkia", vaan tyylihuonekaluja. Ja monen mielestä ne ovat tyylikkäitä.
Mites muuten nämä rakennusvaatimukset nykyään? Saako uudisrakennuksen rakentaa vanhaan tyyliin, vai pitääkö olla koneellinen ilmanvaihto ja ilmatiivis rakenne?
Kyllä uusia rakennusmääräyksiä on valitettavasti noudatettava. Vaikka jämeristä hirsistä tehty talo ei tarvitsisi oikeastaan mitään. Ei niissä juurikaan hometta ole.
Räsymatot kanssa, menen ensi vuonna kutomaan niitä kansalaisopistoon. En ole ensikertalainen, vaikka en olekaan vuosiin kutonut. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ei av-mamman mielipide toki tässä paina, mutta ihan uteliaisuuttani kysyn. Tehdään "iltojemme iloksi" keski-iässä talo, kun nuorena ei ollut varaa. Lama puri meitä tosi pahasti ja jo valmiiksi suunniteltu rakennushanke peruuntui. Olemme samanhenkisiä ja teemme toinen toisellemme ehdotuksia ja toinen joko innostuu tai ei. Näistä on jo päästy yksimielisyyteen: Tupa eli tupakeittiö, kuten nykyään sanotaan. Puulattia. Leivinuuni. Sisustusta tulee olemaan mm. kunnon keinutuoli ja pirttipöytä, hirrestä koetaan onnistua jostain löytämään tai saada joku tekemään. Toki keittiöön tulee nykytekniikka, mutta ilme tulee olemaan kuten vanoissa taloissa. Hirttä on ajateltu, riippuu toki mistä löydetään tontti ja mitä rakennusmääräykset sanovat. Meillä tämä projekti on siis kesän 2018 projekti.
Se mikä tekee hirsitaloon sen vanhanajan tunnelman on ehdottomasti iso takka/uuni/hella.
Tuosta kuvan takasta puuttuu hella http://www.katrileppamaki.com/pera_takkavalmis.jpg
Meillä on vanha hirsitalo jossa tuollainen 2.5x3.0 m iso takkamysteeri, vie toki ison tilan mutta tuo kodikkuutta ja tunnelmaa, takka leivinuuni ja hella samassa.
Hankaluutena voi olla löytää muurari joka tuollaisen osaa tehdä niin että savutkin menee sinne minne kuuluu, ei ole minkään seinämuurarin homma tuo.
Nämä nykyajan rihkamatakat https://asiakas.kotisivukone.com/files/tahtokeino.auttaa.fi/.album/1310… ei ole mistään kotoisin hirsitaloon jos oikeaa tunnelmaa hakee.
Siis ovathan vanhatkin talot olleet uusia joskus? Mitä tyylitöntä on tehdä tietyn tyylikauden mukaisesti perinteisillä materiaaleilla?
Milloin vanhoissa maalaistaloissa on ollut pöytä hirrestä?
Muistakaa, että vanhoissa tuvissa oli nurkassa sänky verhoineen.