omatunnon tuskia: esikoinen vs. uusi vauva

Mulla oli samanlaisia ajatuksia kun odotin tokaa ja mua pelotti et miten riitän niille molemmille. voin sanoa sulle et luonto hoitaa senkin asian. lapset ei joudu jakaa sitä rakkautta vaan se kasvaa ja riittää molemmille. ei oo 50-50 vaan 100-100.



anna itsellesi lupaa viettää aikaa kummankin lapsen kaa kahestaan ja yhdessä.



tsemppiä!



my_selene ja 3. neiti rv 29+0

ikäeroo ekan ja tokan välissä on 1v 3 kk joten musta tuntui hieman et olisin hankkinu " toisen vauvan" kun eka on " ei oo vauva enää" . kaikki kuitenkin tuntui niin oikeelta sen jälkeen kun toka oli syntyny. jotenkin suhde esikoiseen muuttui ja kasvoi ja tunsin enemmän läheisyyttää siihenh kuin ikinä. silti sai toka myös osansa, ei hän jääny varjoon.



luonto vaan hoiti " ongelmaa" .



m_s ja tytöt

Ihan silloin kakkosen loppuraskaudessa tuli noita ajatuksia. Esikoinen oli 1v.5kk, kun kakkonen syntyi. Silloin ennen vauvan syntymää tuli mieleen, että meneeköhän meidän perhe-elämä jotenkin sekaisin, kun meillä nyt on kolmestaan mennyt niin hyvin. Ja sekin, että osaako sitä kakkosta rakastaa samalla tavalla ja yhtä paljon kuin esikoista. Mutta kyllä sitä vaan näköjään osaa! Meille syntyikin sitten neljä lasta perä perää enkä kyllä enää kolmosen ja nelosen kohdalla miettinyt hetkeäkään, että osaako niitä rakastaa ;-).



Muistan kun tultiin kakkosen kanssa sairaalasta kotiin. Äitini oli ollut täällä kotona esikoista hoitamassa. Poika oli hieman hämillään vauvasta. Ja minun äitini itki pojalta salaa, kun sen mieltä niin vaivasi se, että mitä poika nyt miettii, kun vauva tuli taloon. Arki lähti kuitenkin hyvin sujumaan. Kyllä sitä rakkautta riittää kaikille lapsille.



neronja rv15+1

Meillä on lapsilla tuo samainen ikäero, 1 v8 kk. Minulla oli ennen toisen lapsen syntymää samanlaisia tunteita ja vielä äitipolille mennessä oli sellainen olo, että " mitä sitä on menty oikeen tekemään" ja kauhulla ja itkukurkussa mietti sitä esikoista, että mitenkä pieni reagoi. Mutta hyvin meillä on mennyt. Vauvaan muodostui oma side jo heti synnärillä ja esikoisen kanssa pidettiin edellenkin kiinni niistä meidän omista jutuista. Välillä istuin vauva tississä kiinni ja samalla rakensin esikoisen kanssa legotornia ja välillä makoiltiin sängyllä yhdessä tutustumassa pieneen siskoon. Nyt ne on tosi mainioita, kun ovat niin hyviä kavereita keskenään! (poika 3 v 8kk ja tyttö 2v)



Kyllä se hyvin menee teilläkin! Kuuntele sydämen ääntä.



nöpö

Meille on tulossa toinen lapsi heinäkuussa ja mulla on ollut ihan samanlaisia ajatuksia kun sullakin. Meilläkin ikäeroa tulee aika tarkalleen 1v8kk. Esikoinen on tietysti nyt elämän keskipiste ja kaikkien huomion kohde. Mua pelottaa kanssa, että kokeeko hän jäävänsä jotenkin sivuun, kun uusi vauva tulee. Eik kai auta, ku ite yrittää tehdä parhaansa, että riittäisi kaikille. t. kohtalotoveri

Mua on lohdutettu sanomalla, että kaikki äidit sairastavat ns. sydämen laajenemistautia :)



Vaikka lapsia saisi kuinka paljon, niin sitä mukaan äidin sydän laajenee, ja rakkautta riiittää varmasti kaikille lapsille yhtä paljon!!!



Mua ainakin lohdutti tuo kovasti ja uskon että asia niin onkin!

Meillä esikoisen ja kakkosen ikäeroa on 1v8kk. Kakkosta odottaessani pyrin ottamaan esikoisen mahdollisimman paljon odotukseen mukaan, juteltiin vauvasta (niin kuin pienelle nyt voi), hän paijaili ja pussasi masua jne. Oikeastaan en ajatellut, etten rakastaisi molempia yhtälailla, lähinnä mietin, että esikoinen ei koe itseään hylätyksi. Kakkosen sitten synnyttyä on kaikki mennyt yllättävän hyvin. Tietenkin isompi (ja pienempikin) on toisesta mustasukkainen, mutta se on normaalia eikä liiallista. Esikoinen on saanut auttaa vauvanhoidossa, häntä on kehuttu kovasti omista taidoistaan ja hänelle on kerrottu, kuinka pikkuinen häntä rakastaa. Lisäksi läheisille kerrottiin, että heidän tulee huomioida myös isompi eikä tulla vain vauvaa katsomaan ja sylittelemään. Esikoinen saa tulla syliin, kun haluaa (jos vain mahdollista), hänelle annetaan ihan omaa kahdenkeskistä aikaa jne. Meillä pyritään vahvistamaan lasten kahdenkeskistä sidosta ja nyt kun he ovat 2,5v ja 10kk, ovat he kuin paita ja peppu! :)

Meille on myös tulossa toinen vauva toukokuussa ja ikäeroksi tuo sama 1v8kk. Kiitos kaikille positiivisista tsemppauksista! Itseäni ahdistaa eniten tuleva synnytys, nimenomaan siksi kun joutuu jättämään esikoisen ensimmäistä kertaa niin pitkäksi aikaa isän kanssa kahdestaan. Sairaalassa joutuu olemaan vähintään 3 yötä! Miten sen kestää? Kaikki sanoo että esikoinen kyllä kestää, mutta itse ei... Ja sitten kun tulen vihdoin kotiin, niin onkin uusi vauva sylissä.... Ei voi tuntua esikoisesta hyvältä! Taas itettää... Pitää kyllä kohdata esikoinen ensin ihan kahdestaan!! Ei vitsi, nyt pitää juosta katsomaan tuota kullannuppua kun se nukkuu päikkäreitään!!

Luulin olevani ainut tässä tilanteessa.Meille tulossa toinen 3 vuoden ikäerolla ja vaikka poika on 2v5kk niin on silti todella pieni ja todella läheinen minulle.Olen ollut erossa hänestä todella vähän.Yhden yön oline kerran kun hän oli mummilla ja paristi silleen että 6 tuntia erossa.Normaalistai voi mennä monta kuukautta etten ede kaupassa käy ilman häntä siis en ole yhtään erossa.Meidän välit ovat hurjan läheiset ja poika on minussa todella kiinni.Nyt odotan toista rv 10 kohta ja olen ihan paniikissa että toivottavasti tämä on hyvä päätös esikoisellekkin.Itse mietin kanssa tuota rakastamista mutta uskon että se ei ole se ongelma vaan juuri tuo että miten saan huomioitua molemmat yhtä hyvin.Tänään kävin neuvolassa ja kuulin pienen sydänäänet ja tuli onnesta kyyneleitä melkein.Uskon että yksi sisarus on silti tärkeä lapselle ja kyllä kaksi vielä pystyy huomioimaan.Ite oon jo etukäteen päättänyt että vaikka vauvakuume vielä iskisi niin en meinaisi enää näitten kahden jälkeen lisäätehdä koska kahdelle ehkä voimavarani vielä riittää mutta ei useammalle.Tahdon kuitenkin antaa täydet huomiot ja en oikeasti ainakaan itse pysty antamaan kuin 2 lapselle kun on vielä mies ja lemmikkikin huomioitavana.Aina aikaa täytyisi olla molemmille lapsille tasaisesti.Minusta on hienoa että on meitä ketkä ajattelevat esikoisen tunteita koska aivan liian monesti kuulen tutuiltanikin että eivät ole edes ajatelleet etukäteen esikoisen tilannetta.Sitten on tullut törkättyä esikoista pois tieltä ja huudettua ja sit ihmetelty et oho sehän on mustasukkainen.

Meillä lapset eivät ole koskaan osoittaneet mustasukkaisuutta uutta tulokasta kohtaan. Ei edes esikoinen. Esikoispoikakin tykkäsi pitää vauvaa heti alusta lähtien sylissä (valvonnan alaisena tietysti, koska oli itsekin vielä niin pieni) ja ylpeänä poseerasi valokuvissa siskotytön kanssa. Ja seuraavistakin vauvoista isosisarukset ovat olleet vain hirveän kiinnostuneita ja pelkästään vaan positiivista ovat tykänneet. Kertaakaan ei ole tullut yhdestäkään vauvasta negatiivista kommenttia tyyliin " vie tuo takaisin sinne sairaalaan" tms. Olinkin todella yllättynyt, kun kesäkuun alussa toisen lapsensa saava ystäväni kertoi esikoispoikansa mustasukkaisuudesta jo nyt vauvaa kohtaan. Poika on 2 v. 8 kk ja yrittää purra, lyödä ja potkia äitinsä mahaa. Huh, hirvittää ihan ajatella, millaisen vastaanoton vauva sitten lopulta saa, kun tähän maailmaan putkahtaa ja isoveljen luo kotiutuu.



Meillä lapset on nyt 7, 6, 4 ja 3 ja kaikki todella kovasti toivovat tätä masussa olevaa vauvaa elävänä tähän maailmaan (km:ja takana, joista isommat lapset ovat tietoisia). 3-vuotiaskin on vauvasta innoissaan ja kysyy, että joko se vauva vois yöllä syntyä. Monta hoitajaa täällä siis innoissaan tätä pientä ihmettä toivoo maailmaan :-).



neronja rv15+1

Meillä syntyy kakkonen kesäkuussa ja ikäeroa esikoiseen tulee myös tuo 1v8kk. Itse en kyllä ole yhtään epäillyt raukkauden riittävyyttä molemmille lapsille. Kyllä se luonto hoitaa.

Tärkeintä mun mielestä on, että esikoinen on saanut elää " mukana" odotuksessa alusta saakka. Ja kyllä pienetkin pystyvät yllättävän paljon asioita käsittämään! Myös vauvan synnyttyä jatketaan samalla linjalla, eli esikoinen saa autella isonsiskon oikeudella vauvan hoidossa ja otetaan hommiin mukaan. Ja tokihan myös isän asema nousee tärkeämmäksi esim. leikittäjänä jos äiti on väsynyt imettämisestä ym.

Tyttöä ollaan viety välillä mummolaan hoitoon ja leikkimään ja yökyläänkin, jottei sitten äidin sairaalassa-olo ja ero tule rankkana yllärinä..



pricilla 27+6

Kakkonen syntyy kesäkuussa ja ikäeroksi tulee tuo 1v3kk. Tiedän että rakkaus uuteen tulokkaaseen syntyy yhtävahvaksi kuin esikoisen kohdalla, mutta vielä tällä hetkellä poden huonoa omaatuntoa kun uusi raskaus jää vähemmälle huomiolle kuin esikoisen aikaan.



Esikoisen kohdalla kaikki oli niin uutta ja raskaus hyvin vaihderikas ja vaikea. Tuntui että ajatukseni pyörivät kokoajan tulevassa. Tämä uusi raskaus (nyt rv25+) on mennyt kuin unelma. Suoraan käsikirjan mukaan eikä mitään ongelmia ole alkupahoinvoinnin jälkeen ollut. Tietysti pitää olla tuohon tyytyväinen, mutta huomaan vaan viikkojen kuluvan enkä kerkeä esikoisen kanssa touhutessni niin paljoa raskautta edes pohtimaan. Lähinnä se tulee mieleen noissa käytännönasioissa, kaksostenrattaat, nukkumisjärjestelyt ym. Lapsi on erittäin toivottu ja rakas jo nyt, mutta silti niin usein unohtuu vähemmälle...

...kaikille kannustamisesta. Ihan kuulla, että kaikki on kumminkin loksahtanut kohdalleen!



Erityisesti Tiin@nnelille on pakko kommentoida, että tuokin on vielä lisästressinä... Mä ajattelen ihan samalla tavalla, että on kamala tehdä lapselle se, että on pitkään pois kotoa ja sitten vielä kotiutuessaan tuoda uusi vauva taloon...



Mutta eiköhän me tästä selvitä :) Ja kyllähän järki sanoo, että hyvin se varmaan menee, mutta ne tunteet on eri asia... Mutta on jo helpottavaa, kun sai täälä " puhua" asiasta ja kuulla koneempien kommentteja.



Hyvää (loppu)raskautta kaikille!



M

Vielä tuli mieleeni näitä lukiessani se, mitä tuolla jo mainittiinkin, yökyläilyä kannattaa harjoitella etukäteen. Itse en ole ollut kovinkaan paljoa lapsistani erossa, nuorimmasta vain muutaman tunnin. Esikoisen kanssa harjoiteltiin muutaman kerran yökyläilyä ennen vauvan syntymää ihan vain siksi, ettei tule shokkina ero. On ollut aina tosi reipas ja tuntuu nauttivan " lomasta" , vaikka minussa on edelleen kiinni hyvin paljon. Aina on jäänyt reippaasti ja ihan " komentanut" meitä lähtemään :) Toki palaa sitten yhtä innossaan. Lapsen on hyvä tietää, että on muitakin turvallisia aikuisia, ja että vanhemmat kyllä palaavat. Meillä on lisäksi aina harrastettu sitä, että lapselle on asiat kerrottu sellaisina kuin ne ovat (lapsen ikä huomioiden). Kyllä lapset tosiaan ymmärtävät yllättävän paljon! Itse vielä pyrin olemaan rauhallinen ja reipas, jolloin lapsenkin on helpompi suhtautua asiaan. Lapsi peilaa kuitenkin vanhempien tunteita aika tarkasti.



Esikoinen klaarasi kakkosen syntymän tosi hienosti. Alusta asti on ollut innoissaan. Toki oli hiukan levoton sairaalassa käydessään, kun ympäristö siellä niin outo, mutta kotona oli jo ihan toisenlainen. Tosin äidille oli pikkaisen yllättävää, kuinka isoksi pieni yhdesä yössä kasvoi :)

Ikäeroksi tulee noin vuosi ja todellakin pelottaa, miten osaan huomioida molemmat ja rakastanko kumpaakin yhtäpaljon, kuinka suhtaudun toiseen lapseen yms. Miettiny aika paljonki asioita ja välillä itkettänytkin.

Entäs miten yöt menee???Jos vauva itkee, entäs toinen, alkaako hänkin sitten huutamaan...Jaksanko sitä, vielä yöllä?? Miten rytmi? Päiväunet? kun esikoinenkin vielä oikeastaan vauva...

Synnytyskin pelottaa...

Olen itse kasvanut isossa perheessa ja isoveljeni on vain 1v8kk mua vanhempi. Han on niin kauan kuin muista ollut rakas leikkikaveri ja myohemmin hyva ystava. Monesti nyt aikuisenakin kiitollisella mielella ajattelee tarkeaa sisarusten luomaa turvaverkostoa. Toki iso lapsisessa perheessa joutuu jakamaan huomiota, mutta saa kylla monenlaista tilalle. Huomiota joutuu jakamaan, mutta vanhempien rakkautta on riittanyt.