Mikä joululaatikoiden tekemisessä on niin vaikeaa?
Olen koko ikäni kuunnellut ennen joulua kauheaa voivottelua ja päivittelyä, kun ne joululaatikot pitää tehdä. Pitää hyvissä ajoin tehdä pakkaseen ne laatikot kun ei niitä millään ehdi tekemään jouluna. Mielikuva on ollut se, että monta tuntia pitää seisoa keittiössä tekemässä jotain mystistä niille juureksille, ennen kuin ne on sosena vuokissaan.
Tein äsken elämäni ensimmäisen lattulaatikon. Se on nyt uunissa. Siihen meni aikaa 5 minuuttia. Oikaisin tietysti ehkä ratkaisevan vaiheen; ostin valmista lanttusosetta. Jäi väliiin lanttujen kasvattaminen itse ja niiden keittäminen ja soseuttaminen.
Minusta jopa makaronilaatikon tekeminen vie enemmän aikaa, pitää sentään keittää makaronit ja paistaa jauheliha.
Oletan, että porkkanalaatikon tekeminen ei tule olemaan tämän haastavampaa. Olen valmis ottamaan riskin ja jätän sen jouluaattoon.
Kommentit (43)
En ymmärrä minäkään, ja meillä sentään syödään jouluruokaa koko loppuvuosi, kun kaikki siitä tykkäävät. Isot kinkut ja paljon laatikoita ja tykötarpeita itse tehtynä, ja silti se pieni pilkkominen ym johon toki menee muutama hetki kun kilotolkulla tekee on silti suhteutettuna niihin moniin päiviin jolloin ei muuta tarvitse kuin lämmittää ja nostaa pöytään todella vähäinen määrä ruuanlaittoa. Viikon saa olla ihan löysästi kun pikkuisen enemmän tekee joulun alla. Muutenkin on niin pomminvarmaa koko jouluruoka, ei tarvitse edes koko ajan kytätä kun sen enempää keittelyn kuin paistelunkaan kanssa ei ole niin minuutin päälle. Helpompaa se niiden laatikoiden teko on kuin minkään vähänkään eineksiä monipuolisemman arkiruoan. Toki jos kaupan maksalaatikolla elää nin onhan siinä sitten enemmän tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole ollenkaan vaikeaa. Sen sijaan kyllä työlästä.
Mun on hankala saada ne lantut pilkottua (ilmeisen heikot käsivoimat; tosin olen joskus kuullut jopa miesten myöntävän, että aika pirusti voimaa vaaditaan). Joskus olen jopa kirveellä yrittänyt hakata.
Eikä kuoriminenkaan käy yhtä näppärästi kuin vaikka perunan kuoriminen. Keittäminen, soseuttaminen, maustaminen, paistaminen vievät puolestaan aikaa.
Perunalaatikko imellytyksineen ja vahtimiseen on työläs homma sekin. Porkkanalaatikko on helpoin, mutta ottaahan se riisipuuron keittely ja sekoittelu aikansa.
Silti kyllä teen laatikot aina itse, sillä mitään rakettitiedettä se ei tosiaankaan ole. Mutta aattoon en urakkaa sattuneista syistä jätä.
Hitsi, mikä mielikuva tuosta tulee, naurattaa ihan hirveästi :D
En minäkään ymmärrä, miksi lantut on joskus niin kovia, että niitä ei saa mitenkään palasiksi. Äiti soitti taas viime viikolla ja kysyi, kelpaako hänen tekemät lanttu- ja porkkanalaatikot. Kyllä kelpaa, ne on hyviä, mutta osaan varmasti tehdä itse sitten, kun äiti ei enää jaksa tai viitsi.
Meillä on pieni keittiö ja työskentelytilaa on tiskikoneen päällä oleva tiskipöydän osa. Tykkään ruuanlaitosta, mutta isossa keittiössä se olisi hauskempaa. Kun keittiö on mallia yhden hengen, ei siinä oikein iloisena pyörähtele.
Mitä samaa? En minä mitään valita ja minusta on kivaa ihan arkenakin laittaa ruokaa alusta alkaen itse. En siis osta mitään soseita.