Miten käyttäydyt tilanteessa, jossa joku käskee tekemään sinua jotain, mitä olit suunnitellukin kohta tehdä?

Otan kullin esiin, näytän sitä käskijälle ja menen paskalle. Sitten tunnin päästä teen asia eri tavalla.

Lapsellista.

Anopille joudun sanomaan, että olin juuri tekemässäkin ja että en tahdo hänen koko ajan kyyläävän perässäni, että mitä teen tai jätän tekemättä. Hän ei opi!

Teen sen minkä olin aikeissa tehdä.

Ihan vaan toteamalla hyväntahtoisesti ääneen, että oli juuri sama asia mielessä.

Loukkaanun, pahoitanmieleni, kiukuttelen,  jne. Kukaan ei siis ei kukaan sano mitä minun pitää tehdä, ei siis kukaan.

Kysyn, että mikset tee itse. Että ei se neuvomalla tule tehdyksi. :D

Kuinka usein sinulta jää jotain tekemättä?  Kuinka kauan sinulla kestää, että tartut asioihin jotka pitää tehdä? En usko, että kenellekään kenellä on hommat halussa tarvitsee huomautella.

Teinikö olet? Heillä usein tekeminen kestää ja he mököttää kun huomauttaa.

Itsetuntoni kestää kyllä tämäkin ja laitan käytöksen käyttäyjän puutteellisuuden piikkiin.

Mökät, kun et pääse pönkittämään omaa egoasi?

Kysymys on outo, jos ei ole koskaan törmännyt ihmiseen joka seuraa vieressä ja neuvoo samalla kun teet. Sanot 5-10 kertaa, että juuri olin tekemässä, juuri olin siirtymässä siihen, odota kun lasken tämän kädestäni..

Minun neuvojani on vain vallankäyttäjä, kertoo jälkikäteen kun "kaikessa pitää neuvoa" vaikka ilman tuota häiritsemistä olisi oltu valmiina puolet nopeammin.

Lisäksi jos alkaa vaikka siivilöidä jauhoja raastimen läpi niin "minä kyllä käytän siivilää" eikä "miksi et käytä siivilää?" Ei uskota että omat valinnat perustuu johonkin järkevään ja neuvotaan se (ilmiselvä) parempi tapa.

Mä en edes keksi, mikä tollanen tilanne voisi olla. Ei mun puoliso, vanhemmat, kaverit jne. käske mua tekemään yhtään mitään.

En muista tuollaista olleen yli 30 vuoteen. Miksi kukaan joutuisi minua neuvomaan?

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan toteamalla hyväntahtoisesti ääneen, että oli juuri sama asia mielessä.

Juurikin näin. Fiksun aikuisen tapa toimia, lapset ja murkut voi kiukutella tämmösestä asiasta.

Olen nopeampi ja teen asiat käytännöllisemmin ja paremmin kuin anoppini. Anoppi ei osaa tehdä esim kotitöitä kuin vain yhdellä tavalla, aina samassa järjestyksessä peräkkäin. Jos häneltä puuttuu mauste, niin hän lähtee kauppaaan mieluummin kuin kokkaa jotain uutta, kun minä taas olen vain tytyyväinen haasteesta, kun voin taikoa maukasta ruokaa uudella tavalla! Minä teen monta asiaa yhtaikaa. Eli esim keittiössä säädän oikeat lämpötilat, laitan ajastimen päälle ja käyn laittamassa vaatteet kuivausrumpuun, jolla välin anoppi jo kyylääkin keittiössä… En koe siis arvosteluna sitä, että mitä hän sanoo,, vaan lähinnä kiusaallisena häiritsemisenä ja turhina ohjeina tilanteissa, joista minulla on enemmän kokemusta ja vieläpä OMASSA keittiössäni kuin hänellä. Minullahan on monta rautaa tulessa yhtaikaa ja tahdon tehdä ne tyylilläni valmiiksi. Saankin samassa ajassa useita juttuja valmiiksi, kuin anoppi vasta kuorisi perunoita (itse kuorin ja pilkon todella nopeasti) ja lopun aikaa tahdon nauttia vapaasta, eikä ole esim sitä pyykkien laittoa.

Millaista tarkoitat? Mulla riippuu kahdesta asiasta: mikä on aihe, ja sanotaanko asiasta kun olen jo tekemässä sitä. Esim siskoni voi muistuttaa minua kahvinkeittimen sammuttamisesta vaikka se on mielessäni, mutta lasten kasvatukseen puuttumiseen sanon kipakasti takaisin.

Anopin bravuuri on kommentoida lapsiin liittyen kun olen jo tekemässä asiaa. Esim jos taapero on menossa kiellettyyn paikkaan ja olen jo tarttunut lasta kainaloista hän heittää "Ota se kiinni" tai kun minulla on puhdas vaippa kädessä ja lähestyn lasta, niin hän ilmoittaa minulle että lapselta pitää vaihtaa vaippa. Mutta ne nyt on hänen epätoivoisia näpäytys/vallanhakuyrityksiä, koska mies ei anna lasta hänelle hoitoon. Luulee vissiin että minä olen vaatinut. Noihin kommentoin yleensä tyylillä, kiitos tiedosta, olen kyllä tämän 1,5 vuoden aikana oppinut vaihtamaan vaipan ajallaan.

Äidille sanon, että "ei mua tarvi koko ajan komennella, on mulla aivotkin" ja teen kun teen. Ei opi siltikään, hetken antaa mun olla, mutta sitten jatkuu viimeistään seuraavana päivänä. Aina kun olen käymässä tai hän on käymässä meillä hän ohjeistaa mua kuin olisin pikkulapsi, jatkuva jäkätys että tee sitä tee tätä ja kulkee perässä että varmasti osaan siis ihan normaaleista asioista.  Oikeasti tekis mieli sanoa että oon 35 älä nalkuta koko helvetin ajan. Isäkin siitä jo huomauttelee, että huomaatko miten puhut samalla tavalla 35-vuotiaalle lapsellesi ja 4-vuotiaalle lapsenlapsellesi.

Jos on jatkuvaa päkätystä, niin voi kerralla ottaa ja huutaa perseensä pohjasta että nyt pidät sen turpasi kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Äidille sanon, että "ei mua tarvi koko ajan komennella, on mulla aivotkin" ja teen kun teen. Ei opi siltikään, hetken antaa mun olla, mutta sitten jatkuu viimeistään seuraavana päivänä. Aina kun olen käymässä tai hän on käymässä meillä hän ohjeistaa mua kuin olisin pikkulapsi, jatkuva jäkätys että tee sitä tee tätä ja kulkee perässä että varmasti osaan siis ihan normaaleista asioista.  Oikeasti tekis mieli sanoa että oon 35 älä nalkuta koko helvetin ajan. Isäkin siitä jo huomauttelee, että huomaatko miten puhut samalla tavalla 35-vuotiaalle lapsellesi ja 4-vuotiaalle lapsenlapsellesi.

Onkohan meillä sama äiti :D omani teki tosin kotona asuessani sitäkin, että jos olin vaikkapa tiskaamassa niin tämä tuli viereen nalkuttamaan siitä miksi jotain tiettyä astiaa ei oltu vielä tiskattu tai pöytää pyyhitty. En oikeasti ymmärrä mikä pointti tuossa oli, koska jos lopetin sen tiskaamisen kesken ja pyyhin sen pöydän niin seuraava valituksen aihe oli se miksi lopetin tiskaamisen kesken.