Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kovenevat asenteet työttömiä kohtaan :( Asenteellinen te-virkailija ja muuta valitusta

Vierailija
11.12.2016 |

Olen ollut työtön lähes koko ikäni, lähinnä olen ollut lasten kanssa kotona ja silloin tällöin ollut erilaisissa työharjoittelupaikoissa ja kuntouttavassa työtoiminnassa. Kävin kouluakin joskus, mutten valmistunut ammattiin koska en saanut opiskelupaikkaa järjestymään. Näiden vuosien aikana olen kokenut asenteellisuutta etenkin joidenkin te-virkailijoiden ja sosiaalityöntekijöiden toimesta. Te-virkailija on saanut ainakin yhden varoituksen käytöksestään, mutta huomaan että mikään ei ole muuttunut. Saattaa jättää tahallaan kertomatta ihmisille heidän oikeuksistaan etuisuuksiin ja hänen takiaan on aika moni joutunut karensiin tai muuten rahavaikeuksiin.

Jouduin tuossa muista syistä soittamaan tämän te-virkailijan esimiehelle. Olin aivan järkyttynyt miten asenteellinen ja tietämätön tuo esimies oli. Odotin sieltä neuvoja ja ohjeita, niin sainkin kuulla kuinka laiskuuttani en ole saanut töitä. Lisäksi se tietämättömyys oli jotain aivan järkyttävää. Hänen alaisensa oli tehnyt selkeän virheen, mutta tämä väitti kivenkovaan että virhe on ollut maksajan, eli KELA.n. On niin helppo sanoa "mene töihin" tai "mene työharjoitteluun, että saat töitä" kun niitä ei ole. Minusta jokaiselle tulisi olla oikeus työpaikkaan ja kohtuulliseen palkkaan, jolla elättää itsensä ilman muita tukia. Ja tietenkin oikeus hyvään kohteluun ihmisenä eikä yhteiskunnan jätteenä.

Kommentit (18)

Vierailija
1/18 |
11.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan uteliaisuudesta. Milloin olet viimeksi lähettänyt työhakemuksen? Montako työhakemusta olet tänä vuonna lähettänyt? Miten olet muuten edistänyt työnsaantiasi? Oletko työnvälitysfirmojen listalla?

Tiesithän että työttömyys on vahvasti periytyvää, työntekemisen malli opitaan kotoa.

Vierailija
2/18 |
11.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä ihmeestä löysit tuon esimiehen puhelinnumeron? Ja mitä kumman "muita syitä" pitkäaikaistyöttömällä on soittaa esimiehelle, jonka tehtäviin ei kuulu perusasiakaspalvelu?

Lisäksi te-toimistosta ei ohjata työharjoitteluun, koska sellaista palvelua ei edes siellä ole. Harjoittelu tehdään oppilaitosten kautta osana opiskeluja, ei te-toimistosta ohjattuna.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/18 |
11.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

TE-toimistot häviävät kohta kokonaan. Yksityiset työnvälittäjät ja vuokrafirmat kuppaa valtion rahat siitä hommasta, niin suunniteltiin. No, valtio joutui perumaan, kun viranomainen saa tehdä työvoimalausunnot ja karenssipäätökset. Joka tapauksessa työn tarjoaminen ei kuulu niiden toimenkuvaan nykyään. Jokainen on oman onnensa seppä, t. Sipilän hallitus

Vierailija
4/18 |
11.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työvoimatoimistoissa tehdään työtä äärirajoilla eikä niillä silti ole mitään vaikutusta työllisyyteen. Kaikki tietävät, että toimistot pitäisi sulkea hyödyttöminä. Yksikään henkilö ei ole työllistynyt sillä, että virkailijat lähettävät työvoimapoliittisia lausuntoja toisilleen ja tekevät työttömille fiktiivisiä työtarjouksia. Niinpä toimistot ovat keskittyneet työttömien kurittamiseen. Oma työpaikka on taattu, koska kuka muuten langettaisi mielivaltaiset rangaistukset työttömille?

Vierailija
5/18 |
11.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työkkärin lehmille pitää näytellä aktiivista ja ahkeraa vaikkei oikeasti mikään kiinosta. Tekee ne pakolliset kuviot niin sitten saa olla rauhassa. Just lusin kuntouttavaa ja odotan vain että se loppuu.

Vierailija
6/18 |
11.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin puol vuotta tekemättä yhtään mitään. Mietin, et mille täs ny alkas... No, rahaa ei tullu mistään ja tulin tulokseen, et jos ny etes työttömäks, niin sais ansiosidonnaista. Saman päivänä ku ilmottauduin työttömäks huomasin oman alani työpaikan. Laitoin hakemuksen ja pääsin haastatteluun. Hakijoita oli 155. Ja ylläri pylläri sain tuon työpaikan. Enää ei tarvii  miettiä mille alkais.... :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/18 |
11.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta. Milloin olet viimeksi lähettänyt työhakemuksen? Montako työhakemusta olet tänä vuonna lähettänyt? Miten olet muuten edistänyt työnsaantiasi? Oletko työnvälitysfirmojen listalla?

Tiesithän että työttömyys on vahvasti periytyvää, työntekemisen malli opitaan kotoa.

+ mikset ole onnistunut hankkimaan mitään koulutusta? Kertoo todella paljon motivaatiosta ja halusta luoda uraa.

Tuntuu nurinkuriselta kuvitella, että kaikilla kouluttamattomillakin olisi oikeus työhön kun ajallisesti eniten osaamiseensa panostaneitakin korkeakoulutettuja on nykyaikana työttömänä.

Vierailija
8/18 |

En halua luoda uraa, haaveilin joskus omasta yrityksestä mutten saa rahoitusta. Haluaisin tehdä niitä töitä, joihin minulla on lahjakkuutta, nyt vain harrastelen kotona minkä työharjoittelulta kerkeän. Minusta työn tulisi olla kaikkien oikeus, myös oppisopimuksella voi opiskella mikäli se olisi työn kannalta välttämätöntä. Nykyään on paljon liian koulutettuja ihmisiä ja kuten itsekin totesit, ei se takaa työpaikkaa. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/18 |
11.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työvoimatoimistoissa tehdään työtä äärirajoilla eikä niillä silti ole mitään vaikutusta työllisyyteen. Kaikki tietävät, että toimistot pitäisi sulkea hyödyttöminä. Yksikään henkilö ei ole työllistynyt sillä, että virkailijat lähettävät työvoimapoliittisia lausuntoja toisilleen ja tekevät työttömille fiktiivisiä työtarjouksia. Niinpä toimistot ovat keskittyneet työttömien kurittamiseen. Oma työpaikka on taattu, koska kuka muuten langettaisi mielivaltaiset rangaistukset työttömille?

TE-toimistot lakkautetaan vuoden 2019 alussa ja työttömyysturva siirtyy jo ennen sitä Kelalle (osin toki myös kassoille).

Joka tapauksessa 1.1.2019 työttömällä on kolme vaihtoehtoa:

1. ilmoittautua työnhakijaksi ns. vuokratyöfirmaan. Jokainen esitetty työ (jopa se 1 tunnin mittainen 80 km päässä kotoa) on otettava vastaan, jokainen kieltäytyminen tarkoittaa karenssia. Eli työtön on aidosti 24/7 työmarkkinoiden käytettävissä ja 60 minuutissa valmiina lähtemään töihin.

2. lisäkoulutusta tarvitessaan ilmoittautua koulutukseen paikalliseen oppilaitokseen. Jos sopivaa koulutusta ei ole heti tarjolla, niin vaihtoehtona on tuo edellinen.

3. kuntouttava työtoiminta eli jos on muita kuin työkokemukseen ja osaamiseen liittyviä ongelmia, vastaa kunta työnvälityksestä eli käytännössä jokainen tällainen asiakas menee kuntouttavaan työtoimintaan 4-40 tuntia viikossa voinnin mukaan

Uskokaa tai älkää, tulette vielä kaipaamaan nykyistä te-toimistoa.

Vierailija
10/18 |
15.12.2016 |

(1.) Huomioidaanko myös ne  kulukorvaukset bussilipusta (tai junamatkoista) ja voidaanko velvoittaa ottamaan työpaikka 80 km:n päästä , jos ei itse omista muuta  kulkuneuvoa kuin polkupyörän ?

(kimppakyytimahdollisuushan ei silloin voi tulla  kyseeseen,jos  työntekijä vain  yksinään määrätään siihen ,eli jos paikkakunnalta samaan työpaikkaan ei määrätä ketään muuta.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/18 |
15.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen verran on kokemusta työttömyydestä, että neuvon työttömälle seuraavaa asioidessaan TE-keskuksen kanssa:

1. Hanki älypuhlin, jolla voit nauhoittaa kaikki puhelusi.

2. Ota jokaisesta tapaamisesta ja dokumenttien luovuttamisista kuittaus paparille.

3. Selvitä oikeutesi etukäteen. Jälkiviisaus on aina huonompi ratkaisu.

Vierailija
12/18 |
15.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta. Milloin olet viimeksi lähettänyt työhakemuksen? Montako työhakemusta olet tänä vuonna lähettänyt? Miten olet muuten edistänyt työnsaantiasi? Oletko työnvälitysfirmojen listalla?

Tiesithän että työttömyys on vahvasti periytyvää, työntekemisen malli opitaan kotoa.

+ mikset ole onnistunut hankkimaan mitään koulutusta? Kertoo todella paljon motivaatiosta ja halusta luoda uraa.

Tuntuu nurinkuriselta kuvitella, että kaikilla kouluttamattomillakin olisi oikeus työhön kun ajallisesti eniten osaamiseensa panostaneitakin korkeakoulutettuja on nykyaikana työttömänä.

Te ja teidän korkeakoulutukset. Vittu kiinnostaa kuin kilo paskaa jotkut kympin oppilaat jotka menivät sinne yliopistomankeliin ja sen perusteella kuvittelivat ansaitsevansa paikan auringossa. Olen silti nyt ja iankaikkisesti teitä lukeneempi, fiksumpi, geneettisesti parempi ja tämä yhteiskunta on minulle AIVAN HELVETIN PALJON VELKAA! SITÄ VITUN VELKAA TE VITUN KUSIPÄÄT ETTE TULE KOSKAAN LUNASTAMAAN!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/18 |
15.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta. Milloin olet viimeksi lähettänyt työhakemuksen? Montako työhakemusta olet tänä vuonna lähettänyt? Miten olet muuten edistänyt työnsaantiasi? Oletko työnvälitysfirmojen listalla?

Tiesithän että työttömyys on vahvasti periytyvää, työntekemisen malli opitaan kotoa.

+ mikset ole onnistunut hankkimaan mitään koulutusta? Kertoo todella paljon motivaatiosta ja halusta luoda uraa.

Tuntuu nurinkuriselta kuvitella, että kaikilla kouluttamattomillakin olisi oikeus työhön kun ajallisesti eniten osaamiseensa panostaneitakin korkeakoulutettuja on nykyaikana työttömänä.

En halua luoda uraa, haaveilin joskus omasta yrityksestä mutten saa rahoitusta. Haluaisin tehdä niitä töitä, joihin minulla on lahjakkuutta, nyt vain harrastelen kotona minkä työharjoittelulta kerkeän. Minusta työn tulisi olla kaikkien oikeus, myös oppisopimuksella voi opiskella mikäli se olisi työn kannalta välttämätöntä. Nykyään on paljon liian koulutettuja ihmisiä ja kuten itsekin totesit, ei se takaa työpaikkaa. ap

Niin no minäkin haluan tehdä niitä töitä mihin minulla on lahjakkuutta, mutta kun niitä paikkoja ei ole auki, eikä kotoa tulla hakemaan. Siksi olen tehnyt muitakin töitä, jotta seuraavaan työhaastatteluun mennessä voin kertoa mitä kaikkea olen tehnyt ja mitä taitoja minulla on. Esimerkiksi lastenhoitotyöstä en todellakaan halua ammattia, mutta työnhaussa olen voinut sanoa, että tein niitä hommia opiskelun ohessa (= en välttele työntekoa ja olen motivoitunut parantamaan arkeani), olen saanut työnantajalta hyvää palautetta ja työtodistuksessa lukee, että olen joustava, täsmällinen ja vastuuntuntoinen. Aika harva voi nykyään vain kävellä mieluiseen työpaikkaan, kyllä pitää olla jotain mustaa valkoisella siitä millainen tyyppi olet ja mitä kaikkea olet elämälläsi tehnyt. Se, että harrastelee kotona ja miettii ettei halua tehdä uraa, saattaa kertoa pikkaisen liian hyvin siitä millainen asenne sinulla on työelämää kohtaan. Valitettavasti en palkkaisi sinua, vaikka olisitkin "luontaisesti sopiva" ja "lahjakas", sillä ajattelisin ettei sinulla riitä motivaatio ja lapaset tippuvat heti jos tulee vähänkin epämiellyttävä tilanne eteen. Sori siitä.

Vierailija
14/18 |
15.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeus pitäisi olla kaikkeen mahdolliseen, mutta ei vastuuta. Tuntuu olevan yleistä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/18 |
15.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan uteliaisuudesta. Milloin olet viimeksi lähettänyt työhakemuksen? Montako työhakemusta olet tänä vuonna lähettänyt? Miten olet muuten edistänyt työnsaantiasi? Oletko työnvälitysfirmojen listalla?

Tiesithän että työttömyys on vahvasti periytyvää, työntekemisen malli opitaan kotoa.

+ mikset ole onnistunut hankkimaan mitään koulutusta? Kertoo todella paljon motivaatiosta ja halusta luoda uraa.

Tuntuu nurinkuriselta kuvitella, että kaikilla kouluttamattomillakin olisi oikeus työhön kun ajallisesti eniten osaamiseensa panostaneitakin korkeakoulutettuja on nykyaikana työttömänä.

En halua luoda uraa, haaveilin joskus omasta yrityksestä mutten saa rahoitusta. Haluaisin tehdä niitä töitä, joihin minulla on lahjakkuutta, nyt vain harrastelen kotona minkä työharjoittelulta kerkeän. Minusta työn tulisi olla kaikkien oikeus, myös oppisopimuksella voi opiskella mikäli se olisi työn kannalta välttämätöntä. Nykyään on paljon liian koulutettuja ihmisiä ja kuten itsekin totesit, ei se takaa työpaikkaa. ap

Eli ap tekee kotona käsitöitä, leipoo ja askartelee. Toki työ on kaikkien oikeus, mutta siitä ei tarvitse kenenkään maksaa, jos se ei ole tuottavaa. Jos tulee kansalaispalkka, niin ap voi jatkaa puuhasteluaan, mutta se ei ole vielä voimassa j siksi te-toimiston virkailijan virkavelvollisuutena on patistaa ap:tä öihin tai koulutukseen.

Vierailija
16/18 |

Jotenkin tuli mieleen, että ap on nimimerkki ammattivalittaja...

Vierailija
17/18 |
15.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi muka jokaisella on "oikeus" työpaikkaan?

Jos on laiska/asennevammainen/osaamaton niin vähissä on ne oikeudet.

Vierailija
18/18 |
15.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä, missä ap on lahjakas ja minkälaista yritystä halusi perustaa, mutta tulee mieleen ekana joku käsityöt, leipominen tms. Sehän olisi ihan hyvä idea. Kannattaisi ehkä myydä tuotteita ensin myyjäisissä, torilla jne. ja katsella mikä menee kaupaksi ja millä hinnalla. Mutta en siis tiedä tietysti, mistä ap oli kiinnostunut, mutta noissa hommissa rahoitusta nyt ei juuri tarvitse. Tuskin on mikään kultakaivos, mutta parempi kuin täystyöttömyys.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme yksi