Ilkeästä miehestä eronneet: miten pääsitte yli siitä ajatuksesta että mitä jos kaikki olikin minun syytäni?

Ei voinut olla mun vika,  ei huoleta. Vika oli kokonaan miehessä. Eikä sussakaan varmasti ole mitään vikaa.

Mä pääsin helposti, sillä mies oli tehnyt ihan samat temput edelliselle naiselle ennen mua. Soitin sille naiselle ja sain rauhan välittömästi. Ja hyviä neuvoja.

Voihan se ollakin myös sun vika, mutta joka tapauksessa ette sopineet yhteen, joten mitä suotta miettimään. Ota opiksesi äläkä tee samoja virheitä uudessa suhteessa. Minä olin ex-poikakaverille huono kumppani ja hävettää vähän edelleen, mutta osaan olla nyt hyvä puoliso, kun tajuan, että 1. Parisuhteeseen pitää panostaa. Ei saa kulkea omilla teillä koko ajan. 2. Kumppania pitää kunnioittaa. Ei saa nalkuttaa ja kiukutella. 3. Rakkautta pitää osoittaa joka päivä.

Minua on, onneksi vain välillä, ahdistanut sanonta kun kaksi tappelee vika on molemmissa.

Olen päätellyt, että sanonnan keksijä ei ole ollut tilanteessa, jossa on oltava hiljaa ja alistuttava tai pidettävä puolensa. Hassu juttu sillä saman sanonnan ihailijat jaksavat ylistää sotaveteraaneja, yksilötasolla usein sama kuin olo nl:n mielivallan alla.

En ole päässyt, miessuhteissani toistuvana teemana on ollut huono kohtelu ja ilkeys. Kai olen ansainnut tuon jotenkin omalla käytökselläni, muiden mukaan olen useimmiten liiankin joustava, konflikteja välttävä ja kanssani on helppo tulla toimeen. En siis oikein tiedä miten muuttaisin itseäni, joten parempi on sinkkuilla, on henkisesti raskasta odottaa koska naljailu tai negatiivinen kommentointi alkaa uuden miehen taholta ja pelkään eskaloituisiko se jossain tulevaisuudessa jopa fyysiseen väkivaltaan.

Sillä ajatuksella, että minähän tässä huonompana teen palveluksen toiselle. Eli poistun itsenäisesti hänen elämästään, että hän voi löytää sen täydellisen ihmisen jonka ansaitseekin. Tottakai kaikki on minun vikaani, kuinkas muuten, ja nyt on minun aikani poistua, ja hän saa löytää elämänsä tosirakkauden jonka kanssa arki on ihanaa, harmoonista, yhdessä kokataan ja siivotaan eikä koskaan riidellä.

Vierailija kirjoitti:

Sillä ajatuksella, että minähän tässä huonompana teen palveluksen toiselle. Eli poistun itsenäisesti hänen elämästään, että hän voi löytää sen täydellisen ihmisen jonka ansaitseekin. Tottakai kaikki on minun vikaani, kuinkas muuten, ja nyt on minun aikani poistua, ja hän saa löytää elämänsä tosirakkauden jonka kanssa arki on ihanaa, harmoonista, yhdessä kokataan ja siivotaan eikä koskaan riidellä.

On ihmetyttänyt, että miten juuri kun yrittää olla toiselle riittävä ja tehdä miten mies ilmeisemmin haluaisi, niin silti mitä enemmän yrittää miellyttää sitä pahempaa kohtelua saa? Jotenkin, että aivan sama mitä tekee, koska jotain vikaa on aina.

Vierailija kirjoitti:

En ole päässyt, miessuhteissani toistuvana teemana on ollut huono kohtelu ja ilkeys. Kai olen ansainnut tuon jotenkin omalla käytökselläni, muiden mukaan olen useimmiten liiankin joustava, konflikteja välttävä ja kanssani on helppo tulla toimeen. En siis oikein tiedä miten muuttaisin itseäni, joten parempi on sinkkuilla, on henkisesti raskasta odottaa koska naljailu tai negatiivinen kommentointi alkaa uuden miehen taholta ja pelkään eskaloituisiko se jossain tulevaisuudessa jopa fyysiseen väkivaltaan.

Sama vika. En myöskään jaksa vellovia keskusteluja mun tunteista. Kuuntelen ihmeissäni kun muut naiset niitä käyvät esim. ruokapaikan naapuripöydässä. Lapsuudessa meidän lasten tunteet aina sivuutettiin suu kiinni tai tuli selkäsauna. Johtuisikohan siitä?

Vierailija kirjoitti:

Voihan se ollakin myös sun vika, mutta joka tapauksessa ette sopineet yhteen, joten mitä suotta miettimään. Ota opiksesi äläkä tee samoja virheitä uudessa suhteessa. Minä olin ex-poikakaverille huono kumppani ja hävettää vähän edelleen, mutta osaan olla nyt hyvä puoliso, kun tajuan, että 1. Parisuhteeseen pitää panostaa. Ei saa kulkea omilla teillä koko ajan. 2. Kumppania pitää kunnioittaa. Ei saa nalkuttaa ja kiukutella. 3. Rakkautta pitää osoittaa joka päivä.

Tulin vähän samoihin johtopäätöksiin:

1. Pitää löytää mies, joka ei myöskään kyhjötä koko ajan kotona. Mahdollisesti samoja harrastuksia.

2. Pitää löytää mies, jota kunnioittaa heti välittömästi, koska toista ei voi muuttaa.

3. Pitää rakastaa toista tarpeeksi. Silloin ne rakkaudenosoitukset tulee itsestään.

Löysin hyvän matchin, mutta kunnon mies olikin tietysti uskollinen aviopuoliso jo olemassaolevalle vaimolleen. Luovutin.

Minulla tähän liittyy lapset, siksi syyllisyys on niin raskas. Olisiko vain pitänyt yrittää enemmän?Luovutinko liian helposti? Ehkä olisin jaksanut jos rajoittaminen ei olisi yltänyt ihmissuhteisiin, puheluihin joihin ei saanut vastata, telkkariohjelmiin joita ei saanut katsoa, tapaani lukea lehteä, ruokiin joita sai tai ei saanut ostaa kaupasta. Minä myös pureskelin ruokaa väärin. :( Minä vain aloin kadota kokonaan, kuin näkymätön lapsi. Ap

Pääset irti siitä ajatuksesta, kunhan pysyt erossa miehestä. 

Uskon siihen, että mies sai minusta esille huonoimmat puoleni, kun jouduin toimimaan täysin odottamattomassa ympäristössä. Uskon siihen, että myös minä saatoin saada miehen toimimaan huonoimmillaan ja jonkun toisen kanssa hän voi olla parempi puoliso. Minulla kuitenkaan ei ole ollut tällaisia ongelmia muiden kanssa, hänellä on.

Jos olen hänen kanssaan tekemisissä, ne huonoudentunteet ja ahdistus palaavat ihan parissa minuutissa. Eli ei mitään kontaktia on neuvoni. 

Sori, teillä on lapset eli yhteys minimiin ja kasvata itsetuntosi takaisin hyvien ystävien parissa. 

Äläkää nyt hyvät ihmiset itseänne syyllistäkö jos puoliso oli oikeasti ilkeä. Se on sellainen asia jota ei saisi parisuhteessa koskaan esiintyä.

Laitumelle syömään kirjoitti:

🐄 lehmä

Pysy navetassa, on pakkasta ja ruoho kuurassa. Paleltuu vielä tissit.

Vierailija kirjoitti:

Minulla tähän liittyy lapset, siksi syyllisyys on niin raskas. Olisiko vain pitänyt yrittää enemmän?Luovutinko liian helposti? Ehkä olisin jaksanut jos rajoittaminen ei olisi yltänyt ihmissuhteisiin, puheluihin joihin ei saanut vastata, telkkariohjelmiin joita ei saanut katsoa, tapaani lukea lehteä, ruokiin joita sai tai ei saanut ostaa kaupasta. Minä myös pureskelin ruokaa väärin. :( Minä vain aloin kadota kokonaan, kuin näkymätön lapsi. Ap

Se on aina ollut niin 'jännittävää' saada kuulla mikä itsessä on ollut vikana. Kaikista "huipuin" saamani moite oli varmaankin se, että ruumiinlämpötilani oli miehen mielestä liian korkea ja siksi vieressäni oli ällöttävää nukkua.

Siinä kohti tuli mieleen, että miksi mies sitten jää moittimaan kun voisi etsiä sen naisen, jossa olisi miellyttävämpiä ominaisuuksia.

Helposti. Kerroin esimerkkejä sen käytöksestä, omasta käytöksestäni ja sen  väitteistä kavereille ja jokaikinen sanoi että mies on väärässä. Eli 1-10 mun eduksi. Jos 10 on eri mieltä kuin se joka sua syyttää voi rauhassa unohtaa sen syytökset ihan kokonaan. Älä anna yhden ihmisen mielipiteen - siis määritellä ihmisarvoasi. Mieti  sen negaajan motiiveja eli halua mitätöidä sua, viedä itseluottamuksesi jne siksi että sais alistettua sua. Eli  koska motiivi on tuollainen, ei kannata uskoa mitä se sanoo.

Ei sellaista voi ansaita eikä aiheutta. Hellitä nyt, olet sairastunut vahvuuteen. Et sinä voi omilla tekemisilläsi ratkoa hänen pääkoppansa pulmia. Näin minä asian tuumasin, koska itsekin olin mennyt siihen että 'kaikki on minun syytäni', mikä itse asiassa on hyvin itseriittoinen näkökulma sekin. Luovuin toiveesta pystyä kontrolloimaan ja olin jo erotessa jotenkin selvillä vesillä sen suhteen, mitä olin oikeasti tehnyt väärin ja mitä en todellakaan ollut tehnyt enkä aiheuttanut miehelle. Mies tulikin sitten vajaan kahden vuoden kuluttua ovelleni pyytämään minulta anteeksi. Ei ollut kertaakaan pyytänyt anteeksi ennen sitä. Hän vahvisti sen, että minä en ollut hänen pahan olonsa aiheuttaja ja sanoi että jatkuva haukkuminen ja kostava asenne häneltä oli väärin. 

Näin vuosienkin jälkeen tuntuu mukavalta, että mies teki niin, se oli oikein arvostettavaa. Tosin en tullut sen liiton jälkeen ennalleni, en ole pystynyt enää rakentamaan mitään miesten kanssa kun asiaan liittyvät ahdistusoireet on niin kovat. Meneehän se näinkin.

Voi ei, jouduin menemään itseeni tätä ketjua lukiessa.

Aiempi kumppanini oli tuollainen ilkeä, ikävään sävyyn arvostelija ja joka asiasta huomauttelija jonka raivostuttavin tapa rankaista "väärästä" käytöksestä oli passiivisagressiivisuus. Tiesin ettei vika ollut minussa koska yritin kaikkeni ollakseni mielinkielin enkä kyllä mitenkään nää ansainneeni moista.

No, erottiin sitten ja uusi mieheni on ihan eri maailmasta. Hän on kiltti, erimielisyyksiä kaihtava, "lapanen". Vähän kuin minä edellisessä suhteessani. Ja nyt löydän itseni jatkuvasti kävelemässä hänen ylitseen, nalkuttamassa, naljailemassa. Olen itse muuttunut ilkimykseksi! Välillä hänen lammasmaisuutensa vaan ärsyttää minua niin paljon etten saa maltettua mieltäni piikittelyn suhteen. Tämä on aivan kamalaa. Vika ei ole hänessä, hänhän on minua kohtaan aina ihana ja huomaavainen, jostain syystä itselläni on vain paha olo.

Lähdenkin tästä tsemppaamaan. Ap, koita vaan uskoa että vika ei ollut sinussa.