Mitä ajattelet ihmisestä, jonka seurassa voi olla oma itsensä?
Kommentit (8)
Tunnen ja olen.
Teininä sitä tuppasi ajattelemaan niin, että jos toinen ihminen tietää kaikki heikkouteni ja virheeni, niin minulla ei voi olla hänen seurassaan mukava olo. Nyt asia on aivan päinvastoin. Mitä paremmin toinen minut tuntee, sitä rennommin voin olla, ja rentona olen itsevarma ja oikeasti aika huikea tyyppi. Pidän itsessäni siitä, että ajattelen muista lähtökohtaisesti hyvää ja olen kaikille aidon ystävällinen, sopivan avoin ja osaan arvostaa toista ihmistä.
Kumppanini on sellainen. Ajattelen että hän rakastaa mua :)
Minä olen ja parhaat ystävät on sellaisia myös
Sellaisia ihmisiä on elämässäni muutama, heidän seurassaan voi ottaa rennosti. On ilo vaan olla ja viihtyä.
Joidenkin kanssa voi olla rennosti, kuin kotonaan, vaikka ei edes tuntisi ihmistä.
Luulen sen johtuvan henkisestä tasapainosta ja hyväntahtoisuudesta, ihan kuin sielujen sympatiat kohtaisi, kun toisen seurassa tulee hyvä olo ja haluaisi viihtyä mahdollisimman pitkään.
Ja on samantekevää, mikä on ulkonainen olemus tai onko hyvännäköinen vai ei, sillä ei ole merkitystä, vaan muu tunneside yhdistää.
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin kanssa voi olla rennosti, kuin kotonaan, vaikka ei edes tuntisi ihmistä.
Luulen sen johtuvan henkisestä tasapainosta ja hyväntahtoisuudesta, ihan kuin sielujen sympatiat kohtaisi, kun toisen seurassa tulee hyvä olo ja haluaisi viihtyä mahdollisimman pitkään.
Ja on samantekevää, mikä on ulkonainen olemus tai onko hyvännäköinen vai ei, sillä ei ole merkitystä, vaan muu tunneside yhdistää.
Hyvin vastattu
Olen aina oma itseni. En edes ajattele, että minun pitäisi olla jotain muuta.
Tietysti käytös vähän vaihtelee ympyröistä ja tilannekohtaisista tekijöistä riippuen.
Mutta kyllä se aina minä olen, ei kukaan muu.