Vanhempien suhtautuminen sairasteluun

Mitä raadoit? Pesit pyykkiä avannossa?

Oliko vanhemmillasi varaa, aikaa, ylipäänsä mahdollista makoilla sängyssä vatsakipuisina tai migreenisinä? Vai oliko silloin sellainen maailma, jossa vain rikkailla oli vara sairastaa, muut tekivät töitä aina, ja jollei pystynyt, köyhyys senkuin paheni?

Nytkö kaikki tämänhetkiset ongelmasi johtuvat lapsuudentraumoista? Oletko jo vai aiotko mennä terapiaan?

Jos lapsella vatsa on kipeä, niin yleensä lapsi oksentelee. Pelkkä kipu on tekosyy olla tekemättä kotitöitä.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lapsi vanhempani eivät ottaneet mitään kipujani tosissaan. Kaikki vatsakivut johtui siitä kun olin "kuitenkin syönyt jotain herkkuja salaa", migreenin aikana olisi pitänyt tehdä kotitöitä normaalisti. Lapsena luulin että olin vaan laiska kun en jaksanut raataa kipeänä tai kun johonkin sattui, olen vasta aikuisena oikeasti havahtunut siihen miten inhottavaa tuo oli vanhemmiltani.

Ihan sama juttu, muuten. Nykyään olen ollut kotona jopa luunmurtuman kanssa, koska ajattelin että "ehkä muhun ei satu tarpeeksi, ehkä kuitenkin vain kuvittelen". Sama äskettäin päänsäryn kanssa, menin lääkäriin vasta kun tuntui että näkö lähtee ja pelkäsin aivokasvainta. Sain migreenilääkkeet.

Miksi näin aikuisenakin annamme vanhempiemme määritellä meidät, vaikka tajuamme syyt ja seuraukset näissä viallisissa ajatusmalleissa?

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsella vatsa on kipeä, niin yleensä lapsi oksentelee. Pelkkä kipu on tekosyy olla tekemättä kotitöitä.

Allergiat, keliakia, laktoosivaivat ja umpisuolentulehdus aiheuttavat kaikki vatsakipua ilman oksentelua. Nyt kun mietin, en ole ikinä oksentanut vatsakivun aikaan, lapsena tai aikuisena.