Minkä takia itsenäisyyspäivänä on koko Suomi kiinni?
Omituista. En koskaan meinaa muistaa että kaupat on kiinni, koska minun mielestä siihen ei ole mitään syytä.
Kommentit (34)
Kaikki ovat ensin hautajaistunnelmissa ja sitten nenä kiinni televisiossa. Ei kukaan halua mennä töihin vuoden tärkeimpänä surujuhlana.
Ei ne oo enää. Aika moni on auki, mm. suurin osa Prismoista. Alkot ei kyllä oo auki.
Paitsi että ruokakaupat on tänään auki, esim CM, Prisma, K Supermarketit jne jne.
Meille tuli posti !?!? Vaikka posti ei suoriudu jakelutehtävistään edes arkipäivisin.
Jep. Prismassa kävin ja aika moni muukin siellä oli. Eivät siis ole kaikki kiinni.
Huomasin yhden kanadalaisen kommentin itsenäisyysjuhlastamme. Se taitaa olla totta.
Hän sanoi että niin kauan kun meidän sisällissotatraumamme on käsittelemättä, itsenäisyyspäivän juhlamme keskittyy vain talvisotatunnelmiin, eikä suinkaan varsinaiseen itsenäisyyspäivän muistelemiseen.
Vasta sen jälkeen pystyisimme juhlimaan iloisina.
Meillä on Cittari auki tänäänkin klo 22 saakka.
Nythän aukiolot ovat vapautuneet, joten saavat pitää auki. Moni haluaa kuitenkin pitää kiinni, koska ihmisiä ei ole kovin paljon liikkeellä ja siten auki pitäminen ei ole kannattavaa.
No melkein kaikki ruokakaupathan ovat auki, jopa sinne klo 23 saakka.
No onhan kaupat auki! Esim. S-market 22:00 saakka.
Hei mun lähikauppa on sittenkin auki tänään, jihuu!
Vierailija kirjoitti:
Huomasin yhden kanadalaisen kommentin itsenäisyysjuhlastamme. Se taitaa olla totta.
Hän sanoi että niin kauan kun meidän sisällissotatraumamme on käsittelemättä, itsenäisyyspäivän juhlamme keskittyy vain talvisotatunnelmiin, eikä suinkaan varsinaiseen itsenäisyyspäivän muistelemiseen.
Vasta sen jälkeen pystyisimme juhlimaan iloisina.
Valaisitko tuolle kanadalaiselle että talvi- ja jatkosodan liittäminen osaksi itsenäisyyspäivää johtuu siitä, että olimme lähellä menettää koko itsenäisyytemme tuolloin mutta taistelimme ja saimme säilytettyä sen. Myöskin sodassa taistelleita veteraaneja ja kotirintamalla työskennelleitä henkiköitä on edelleen elossa viisinumeroinen luku. Itsenäisyyssotahan oli enemmän ilmoitusluontoinen juttu, ei siihen liittynyt samalaista taistelua maamme puolesta.
Kyllä meidänkin lähikaupat on auki. Viitsikö ap edes tarkistaa tämän jutun ennen kuin tuli itkemään tästä perinteisestä aiheesta?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ovat ensin hautajaistunnelmissa ja sitten nenä kiinni televisiossa. Ei kukaan halua mennä töihin vuoden tärkeimpänä surujuhlana.
Kansalta menee itsenäisyyspäivä ja kaatuneiden muistopäivä sekaisin.
Talvisota myös yhdisti kansan. Sisällissota oli repinyt haavat auki suomalaisten keskuudessa.

Kuinka niin?
Vierailija kirjoitti:
Talvisota myös yhdisti kansan. Sisällissota oli repinyt haavat auki suomalaisten keskuudessa.
Tuskin nää nykyajan lapsoset muistaa mitään siitä kuin lähinnä koulukirjoista. Siitäkin on jo lähemmäs 100 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli posti !?!? Vaikka posti ei suoriudu jakelutehtävistään edes arkipäivisin.
Oli vissiin naapuriin jakanut eilen postis ja nyt naapuri vaivautui tuomaan ystävällisesti sen sulle, eli tekemään palkatta postin hommia. Mukava naapuri sulla. Jotkut ehkä löisi suoraan silppurista läpi, koska eihän kenelläkään ole mahdollisuutta päästä postin hallussa olevaan toiselle tarkoitettuun postiin käsiksi, eli sellaista postia ei voi olla olemassakaan.
Ne kaupat voisivat olla auki esim. 17 asti.