Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainut jolla näin vaikeaa?
05.12.2016 |
Itellä diagnosoitu lievä asperger, ahdistuneisuushäiriö, sosiaalistentilanteiden pelko( totesin sos tilanteiden pelon itse)
En tiedä löytyisikö multa muitakin mt ongelmia..
No kerron nyt kuitenkin vähän millaista elämäni on.
Mulla ei ole mitään sisältöä elämässä makaan vain ja katon telkkaria tai kuuntelen musiikkia.
Nyt oon alottaas sali harrastuksen, mutta en tiedä pääsenkö sinnekkään kunnolla pakoon näitä ajatuksia.
Minulla on pelkoja ja ahdistuksia.
Pelkään jatkuvasti syöpiä. Usein mulla on joju tietty syöpä jota pelkään jonkun aikaa ja on kausia, että välillä menen hysteeriseksi ja välillä taas en niin voimakkaasti pelkää.
Saatan myös pelätä useampaa sairautta samaan aikaan. Tajuan, ettei mulla voi olla kaikkia, mutta pelkään, että joku osuu oikein.
Pelkään myös sosiaalisia tilanteita tai no nyt oon tottunnu vähän jo. Yhdessä vaiheessa ahdisti mennä isoon kauppakeskukseen jossa on paljon ikäisiäni.
Olen vasta nuori. Jostain vanhempien ihmisten keskellä olo ei ole läheskään niin ahdistavaa en tiedä miksi.
Mulla on myös muita outoja ahdistuksia.
Esimerkiksi joskus oli av:lla provoja, että palstalle kirjoittaminen on maksullista niin pelkäsin ihan oikeasti pitkään ja oli todella ahdistunut siitä, että lasku tulee kotiin.
Päivittäisessä elämässä mulla on kuitenkin läsnä jatkuvasti huoli omasta terveydestä.
Reagoin kaikkiin tuntemuksiin. Saan kaikkia ihmeoireita. Yhtäkkiä olo tuntuu kokoajan todella hengästyneeltä, välillä tuntuu, että meinaan tukehtua.
Pelkään, että saan vakavan allergisen reaktion syödessä jtn jos vähänkin kurkkua ahdistaa tai joutuu hengittämään syövempään.
Välillä saan myös etenkin nukkumaan käydessä vaikeuksia niellä.
Menen paniikkiin ja en meinaa millään saada tehtyä nielemis refleksiä.
Oikeastaan rekisteröin kaikki tuntemukset kehossa enkä edes ymmärrä miten joku voisi olla rekisteröimättä.
Minua myös pitkään kiusannut epätodellinen olo.
Taidampa jatkaa alemmas, ettei viesti mene liian pitkäksi.
Ja sitte av ei anna enää lähettää sitä...
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron lapsuudestani. Eli mun lapsuus on ollut myös vaikea. Vanhempien riidat, väkivalta, kerran myös jouduin luultavasti pedofiilin kohteeksi. Pääsin onneksi karkuun, mutta näen siitä vieläkin välillä painajaisia.
Oon myös ollut näkevinään tyypin jolla oli ase mukana. Siitä en ole varma lähtikö lapsen mielikuvitus laukkaamaan, mutta olin ulkona ja näin takani miehen joka kantoi jotain pitkää juttua. Eka katoin, että mikä sillä oikein on. Sitte tarkemmin katsoessa se näytti minusta aivan joltain haulikolta/kivääriltä.
Lähdin helvetin nopeasti karkuun enkä ooe uskaltanut kertoa tosta kellekkään.
Hetken päästä aloin kuulla piipaa auton ääntä.
En tiedä oliko sattumaa vain vai oliko tosiaan ihan oikeasti joku tyyppi aseen kanssa liikkeellä. Silloin ajattelin, että tuo oli poliisiauton ääni.
En koskaan saanut tietää näinkö oikein.
Tuo onkin siksi jäänyt vaivaamaan.
Kiinostaisi vain tietääkö olinko tosiaan hengenvaarassa? En usko, että tyyppi kerkesi ampua, mutta näytti siltä, että olisi ihan oikea ase kädessä kulkenut tuolla.
Nään noistakin painajaisia joskus.
Olisikohan tosta uutisoitu tai tullu isompikin juttu?
Itse en niin aikoina uutisia lukenut, mutta ei kukaan ainakaan mistään tuollaisesta puhunut.
Nämä ovat olleet lapsuuteni tapahtumia jotka ovat varmasti jätteneet traumoja.
Olin myös jo pienenä tosi kova jostain syystä stressaamaan kaikesta. Että oon ajoissa kotona sekä koulussa.
Tuntui ihan katastroofiselta jos jokin ei mennyt niin, kuin piti.
Mitä luulette onko lapsuudellani jtn tekemistä näihin ongelmiini?
Sisko eli ihan samassa ympäristössä, mutta paljon kavereiden kanssa. Minusta hän ei ole traumatisoitunut ainakan päälle päin.
Ap