Jo viides työhaastattelu jossa kysytään lapsenhankita-aikeista
Olen 23-vuotias vastavalmistunut ja olen etsinyt oman alani (IT-ala) töitä. Olen käynyt lukuisissa haastatteluissa (yli 10) ja nyt oli juuri äsken viides haastattelu, jossa päräytettiin kysymys "Mites tuo perhe-elämä? Aiotko hankkia lapsia?"
En oikeasti tiedä mitä noihin pitäisi vastata. Eräs haastattelija esitti kysymyksen näin: "Nyt tulee vähän henkilökohtainen kysymys, mutta toivon että vastaat ihan rehellisesti. Onko sinulla aikomusta hankkia lapsia jossain vaiheessa elämääsi?"
Aloin miettimään että mitä tahansa tuohon vastaakin, niin vastaus on väärä ja johtaa diskaamiseen. Jos sanon ei, haastattelija pitää minua epärehellisenä. Jos sanon kyllä, eivät tasan tarkkaan palkkaa minua. :D
Viimeisimpään kysymykseen meni hermo ja vastasin hyvin rehellisesti, että kyllä, haluan lapsia ja todennäköisesti hyvinkin pian. Kysyin myös onko haastattelija tietoinen, että näiden kysymysten esittäminen ei ole edes laillista. Enpä saanut paikkaa.
Samalta alalta valmistunut mieheni sai vakipaikan ensimmäisestä haastattelusta eikä häneltä kysytty mitään tälläistä. Minulla on vieläpä paljon paremmat paperit kuin miehelläni ja käytän paljon aikaa työhakemusten kirjoitamiseen. Mies copy.pastettaa kaikille saman viiden vuoden takaisen cv:n kirjoitusvirheineen kaikkineen.
Kommentit (18)
Tuossa on jossain etusivulla ketju, jossa äidille kerrotaan, että ei hätää, vaikka lapset sairaana jatkuvasti, työnantajahan maksaa palkan kotonaolosta.
Siksi naisen palkkaaminen on aina riski: koskaan ei tiedä, miten paljon lapsensa sairastavat ja miehet jäävät edelleen aivan liian harvoin hoitamaan.
Lämmin kiitos kaikille niille naisille, jotka aikojen saatossa ovat metsästäneet hyvää vakituista työpaikkaa vain voidakseen aloittaa äitiysloma-hoitovapaa -kierteen.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on jossain etusivulla ketju, jossa äidille kerrotaan, että ei hätää, vaikka lapset sairaana jatkuvasti, työnantajahan maksaa palkan kotonaolosta.
Siksi naisen palkkaaminen on aina riski: koskaan ei tiedä, miten paljon lapsensa sairastavat ja miehet jäävät edelleen aivan liian harvoin hoitamaan.
Juuri tästä syystä palkkaan omaan firmaani ainoastaan miehiä tai mahoon ikään ehtineitä naisia. Yksikin poksahtava työntekijä tekee firmalle kymppitonnien laskun erilaisina äitiyskorvauksina.
Sanon, ettet voi saada lapsia. Sitten kun joskus raskaudut, nyyhkytät pomollesi maailman suurinta ihmettä ;)
Tuon kysyminen on laitonta. Ja sitä paitsi aivan turhaa, koska tottahan nyt jokainen työnantaja sen joka tapauksessa tietää, että nuoret naiset hankkivat lapsia. Seuraavalla kerralla viimeistään tee kantelu tasa-arvovaltuutetulle. Firmojen kohdalla ei voi oikein muuta tehdä, julkinen sektori onkin sitten toinen juttu ja siellä valinnat on helpompi riitauttaa.
Mielestäni on hyvin epäloogista kysyä nuorilta naisilta lapsentekohaaveista. Kaveripiirissäni ei ole yhtään naista, joka olisi tullut raskaaksi ennen 30. ikävuotta. Ei vaikka yritän miettiä laajennettua kaveripiiriä. En tunne ketään, joka olisi erityisesti haaveillut tulevansa äidiksi nuorena. Tietysti näitä on, mutta vähemmän ja vielä vähemmän kun aletaan kysellä korkeakoulun käyneiltä. Ylipäätään jos kartoitettaisiin naisten ajatuksia siitä mitä he haluavat, tyypillinen tulos olisi lapset siinä kolmenkympin korvilta alkaen ennen neljääkymmentä ikävuotta. Tämä on varmaan se nykyaikainen standardi. Siis työnantajien olisi loogista syrjiä 30-40-vuotiaita naisia, mutta 23-vuotiaan syrjiminen on yksinkertaisesti tyhmää. Tuon ikäinen nainen käyttää ehkäisyä todennäköisemmin kuin 40-vuotias eikä pääsääntöisesti halua lapsia eli vahinkotapauksissakin tekee abortin.
Tuttua mullekin. Oon aina sanonut haastattelussa, että asia ei ole nyt ajankohtainen tai että en ole ajatellut sitä. Muista, että tästä aiheesta valehtelu työhaastattelussa on laillista! Odotan nyt esikoista, oon sua paljon vanhempi jo.
Työnantaja kyselee nyt jotain sellaita, jota on täysin asiaton kysyä. Mitä olet vastannut? Henkilökohtaiseen elämään liittyviä seikkoja ei tarvitse avata työhaastattelussa. Pidä puolesi.
Sano ettet voi saada lapsia tai ettet ainakaan kymmeneen vuoteen vielä.
No eihän tuon kysymynen nyt laitonta ole. Haastattelussa voi kysyä mitä tahansa, vaikkapa kuppikokoa. Pakko ei toki ole vastata, jos kysymys ei liity haettavaan työhön. Eikä se saa vaikuttaa päätökseen (ainakaan virallisesti ei voi perustella, että ei palkattu henkilöä x, koska aikoo tulevaisuudessa hankkia lapsia).
Vierailija kirjoitti:
Työnantaja kyselee nyt jotain sellaita, jota on täysin asiaton kysyä. Mitä olet vastannut? Henkilökohtaiseen elämään liittyviä seikkoja ei tarvitse avata työhaastattelussa. Pidä puolesi.
Rento jutustelu, eli smalltalk on sallittua myös työhaastattelutilanteessa ja siinä voi toisaan tulla puheeksi myös perhesuunnitelmat puolin ja toisin.
Olisin vastannut että en valitettavasti voi koskaan saada lapsia. Sillä ei ole mitään väliä valehteleeko laittomassa kysymyksessä ja raskautuuko sen jälkeen.
Voit vastata mitä tahansa ja valehdella kirkkain silmin. Kysymys on laiton joten työnantaja ei voi valittaa, jos vastaus on epärehellinen.
Mä tein lapset työllistymistä silmälläpitäen jo opiskeluaikana, sillä haluan mahdollisimman yhtenäisen uran eikä vuosien poissaolo työelämästä helpota työnsaantia valmistuessani yli kolmekymppisenä. Onneksi mun ala on hyvin naisvaltainen, joten syrjintää sukupuolen takia ei juuri esiinny. Toisaalta ymmärrän kyllä, millainen riski lapsentekoiässä oleva nainen on varsinkin pienyritykselle, mutta eihän sitä "laskua" yritys yksin maksa. Suorastaan ärsyttää tämä järjestelmä, missä naiset kärsivät perheen perustamisesta ihan kohtuuttomasti siinä missä miehelle isyys voi olla pelkkä plussa. Näin siinäkin tapauksessa, että lastenhoito olisi pääosin miehen vastuulla, kuten meidän perheessä. Järjestelmä on pahasti vanhentunut ja vaatisi pikaista uudistusta niin, että perheenperustamisen kulut jaettaisiin molempien vanhempien kesken.
Olen 31-vuotias vela ja juuri teettänyt sterilisaation. Samassa työpaikassa on tullut lusittua nyt seitsemän vuotta, ja tekisi mieli lähteä heittämään verkkoja vesille. Mitenhän haastattelussa saisi kerrottottua vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan? Olen miettinyt kaikkia naurettavia "auts, *irvistys*, oi anteeksi, kävin viime viikolla sterilisaatiossa, niin vähän vielä nipistelee vatsaa..." -esityksiäkin. :)
No sinä olet siis heti raskautumassa, kun vaan työpaikka löytyisi. Ei kai siinä mitään ihmeellistä ole, jos palkkaavat mielummin miehen tai sellaisen naisen, joka ei lapsia meinaa hankkia ainakaan muutamaan vuoteen. Kysyähän tota ei tietenkään saisi, mutta sitten paikka ainakin jäisi saamatta, kun joku kuitenkin vapaaehtoisesti ilmoittaa ettei ole lapsia hankkimassa lähivuosiin ja hänet on kannatavampaa palkata. Mun yksi ystäväni ei voi saada lapsia ja hän aina kertoo tämän valttikortin työhaastatteluissa. Hän on aina päässyt nopeasti haluamiinsa töiihin ja saanut tosi mielenkiintoisia projekteja hoidettavakseen, kun tiedetään että pystyy vetämään ne loppuun asti. Sellaista se elämä on. Kyllä minunkin urakehitystäni on lapset häirinneet, mutta elämä on valintoja.
Ap:lle vinkki: vastaa ettei lapset kuulu suunnitelmiin, oli asia todellisuudessa miten tahansa.
Tervetuloa todelliseen elämään. Tällä hetkellä suomessa on hyvin vaikea saada töitä nuorena naisena, kokeile uudestaan vaikka kymmenen vuoden kuluttua, kun lama on ohi.