Eläinoikeushihhulit pilanneet iltapukeutumisen
Olen menossa iltapukujuhlaan, ja iltapuku, kengät, laukku ja korut on hankittu. Sitten ryhdyin etsiskelemään takkia. Jotain virttynyttä napillista villakangastakkia kun ei viitsi iltapuvun päälle vetää. Koska varaa ja aikaa ei ole teettää mitään monen tonnin sinikettutakkia, olen etsiskellyt hieman halvempaa ja kevyempää kaniturkkia.
Mitä ihmettä? Sellaisia ei ole tarjolla! Mistä tahansa juhlapukeutumiseen erikoistuneesta tai takkeja myyvästä liikkeestä olen kysynytkään, vastaus on aina ei oo. Ja syynä se eläinhihhuleiden aggressiivisuus. Kauppiaat eivät uskalla ottaa valikoimiin aitoa turkkia, paikat pursuilevat rumia ja hiostavia tekokuituturkisjäljitelmiä.
Nekin, joilla turkki jo on, ovat kuulemma valittaneet, kun ei uskalla enää omaa aikoinaan hankittua turkkiaan juhlapaikalle matkattaessa laittaa. Näin yksi kauppias minulle kertoi.
Nuo yhden ainoan totuuden suvaitsemattomat kiihkoilijat, eläinhörhöt, ovat saaneet pilattua klassisen juhlapukeutumisen. (Totuuden nimessä täytyy myöntää, että vaikka iltapukuun sopivia turkkeja olisikin tarjolla, moni suomalainen silti vetäisi iltapuvun päälle vain sen tavallisen toppatakkinsa kokonaisvaikutelmaa murehtimatta.)
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on kerran tällainen rastapäähippi tullut sössöttämään nahkatakista. Huuteli minulle, että olen täysi paska kun kehtaan käyttää kuollutta eläintä päälläni ja haistatteli ja syljeskeli päälleni ja haukkui murhaajaksi. Lopulta napsahti ja latasin sitä hihhulia suoraan naamaan, niin että kaatui katuun, ja kysyin että onko vielä jotain sanottavaa. Ei kuulemma ollut. Vituttaa tuollaiset jeesustelevat maailmanparantajat, jotka hinkkaavat omaa paskaideologiaansa muille.
M26
Jahas, toinen mieslapsi ilmoittautui ketjuun.
Jahas, sinäkö olet siis sitä mieltä, että murhaajaksi haukkuminen ja päälle syljeskely on ihan ok, ja asia pitäisi ohittaa olankohautuksella, tai jopa kiitoksilla?
Naurettavaa tässä on lähinnä se, että olet valmis ottamaan pahoinpitelysyytteen ja maksamaan vahingonkorvauksia tuolle huligaanille yhden takin vuoksi. Se on puhdasta typeryyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on kerran tällainen rastapäähippi tullut sössöttämään nahkatakista. Huuteli minulle, että olen täysi paska kun kehtaan käyttää kuollutta eläintä päälläni ja haistatteli ja syljeskeli päälleni ja haukkui murhaajaksi. Lopulta napsahti ja latasin sitä hihhulia suoraan naamaan, niin että kaatui katuun, ja kysyin että onko vielä jotain sanottavaa. Ei kuulemma ollut. Vituttaa tuollaiset jeesustelevat maailmanparantajat, jotka hinkkaavat omaa paskaideologiaansa muille.
M26
Jahas, toinen mieslapsi ilmoittautui ketjuun.
Jahas, sinäkö olet siis sitä mieltä, että murhaajaksi haukkuminen ja päälle syljeskely on ihan ok, ja asia pitäisi ohittaa olankohautuksella, tai jopa kiitoksilla?
No ei tietenkään ole hyväksyttävää, että ohikulkijat haukkuu ja sylkee toisia mutta... Ei tuo silti oikeuta väkivaltaan, varsinkaan kun ei ole oikeasti mitään hajua minkälaista vammaa siitä oikeasti tulee toiselle. Elämä ei ole elokuvia. Muutenkin kun siinä on aina riski, että aiheuttaa parantamatonta vammaa. Niin kauan kun kyse ei ole itsepuolustuksesta, turha väkivalta ole oikeutettua, paitsi ellei kuulu kilpaurheilu ammattiin, missä voi vahinkoja sattua kuten nyrkkeily. Kertoo kyllä tosi paljon, jos lihaskimppu antaa nyrkistä hintelälle ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 142 kg kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 142 kg kirjoitti:
Minulla on siniketusta tehty turkislakki, joka on helvetin lämmin ja meinaan käyttää sitä koko talven. Ja jos minulle tulee yksikään eläinoikeusmääkijä tai ituhippi vittuilemaan, niin takaan että muistaa mokoma saatanan äpärä lopun vuotta, että kenelle on tullut aukomaan päätään ja tajuaa olla tekemättä niin jatkossa.
Jos meinasit että käytät väkivaltaa niin rosiksessa nähdään. Tosin en usko, että saat minua edes kiinni jos nimimerkkisi tosiaan viittaa elopainoosi.
Tämä liha on hankittu salilla eikä ruokapöydässä, jos sitä mietit. Luulen, että sinäkin olet riittävän viisas, että tajuat olla huutelematta, niin vältymme kumpikin siltä rosikselta ;)
Ei vittu mikä pikkulapsi sä olet.
Kyllä se kuule tosipaikan tullen sitten nähdään, että kuka on pikkulapsi ja kuka ei. Eipä hypi hipit silmille kun on hartioissa tarpeeksi leveyttä. Muutenkin noiden kettutyttöjen kaltaisen kuona-aineen voisi upottaa Itämereen minun puolestani. Tai jauhaa vaikka niille Särkänniemen Delfiineille evääksi.
Hyi vittu tää äijä kuulostaa ihan samanlaiselta kuin mun isä 😷 ei varmaan tarvi erikseen mainita että en pidä yhteyttä
Vitunnahkaviitalla erotut joukosta, sanoisi Juha Watt Vainio jos eläisi.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ehdottaa tapahtuman järjestäjälle, että laittaa lämmityksen päälle.
Käsitän turkisten käytön suojauduttaessa luonnonvoimia vastaan, mutta koristekäyttöä en.
Ja mitähän halvattua tämä tarkoittaa?
Pitäisi päästä aikakoneella joku 80v minimissään taaksepäin, jotta voisi perustellusti väittää että tarvitsee turkista lämmön ja suojan vuoksi, koska muutakaan yhtä lämmintä vaatetta ei ole.

Voit ajatella sen niin, että ero on sama kuin kalastuksella vs ryöstökalastuksella. Tai metsästyksellä ravinnoksi vs metsästyksellä urheiluna. Tai voit olla ajattelematta, ihan sama mulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on kerran tällainen rastapäähippi tullut sössöttämään nahkatakista. Huuteli minulle, että olen täysi paska kun kehtaan käyttää kuollutta eläintä päälläni ja haistatteli ja syljeskeli päälleni ja haukkui murhaajaksi. Lopulta napsahti ja latasin sitä hihhulia suoraan naamaan, niin että kaatui katuun, ja kysyin että onko vielä jotain sanottavaa. Ei kuulemma ollut. Vituttaa tuollaiset jeesustelevat maailmanparantajat, jotka hinkkaavat omaa paskaideologiaansa muille.
M26
Jahas, toinen mieslapsi ilmoittautui ketjuun.
Jahas, sinäkö olet siis sitä mieltä, että murhaajaksi haukkuminen ja päälle syljeskely on ihan ok, ja asia pitäisi ohittaa olankohautuksella, tai jopa kiitoksilla?
No ei tietenkään ole hyväksyttävää, että ohikulkijat haukkuu ja sylkee toisia mutta... Ei tuo silti oikeuta väkivaltaan, varsinkaan kun ei ole oikeasti mitään hajua minkälaista vammaa siitä oikeasti tulee toiselle. Elämä ei ole elokuvia. Muutenkin kun siinä on aina riski, että aiheuttaa parantamatonta vammaa. Niin kauan kun kyse ei ole itsepuolustuksesta, turha väkivalta ole oikeutettua, paitsi ellei kuulu kilpaurheilu ammattiin, missä voi vahinkoja sattua kuten nyrkkeily. Kertoo kyllä tosi paljon, jos lihaskimppu antaa nyrkistä hintelälle ihmiselle.
Kyllä olen itse ulkopuolisen näkökulmasta kyllä ihan sitä mieltä tässä tapauksessa, että tuon syljeskelevän hipin olisi itse pitänyt ymmärtää, mitä hänen toiminnastaan voi seurata, jos menee isolle miehelle huuutelemaan ja haistattelemaan tuolla tavalla. Siinä mielessä olen kyllä sitä mieltä, että ihan itse oli tuon nyrkin ostanut naamaansa tuolla touhullaan ja voi syyttää kyllä vain itseään siitä mitä tapahtui. Ehkä oppii pitämään mölyt mahassaan seuraavalla kerralla.

Ja kolmas mieslapsi saapui...

Sinun mielestä tämä puunhalailija teki siis fiksusti ja oikein mennessään huutelemaan ja räkimään jonkun sivullisen päälle?
Ap lähti aloituksen jälkeen kaupungille ostoksille ja löysi kanikeepin, mutta se on sisäkäyttöön. Takkia ei vieläkään ole. Mutta olen päättänyt teettää turkistakin itselleni, vaikka eivät näihin juhliin ehdikään.
Oikea turkki on käsittääkseni ekologisempi kuin tekoturkit ja muut kertakäyttövaatteet. Tuon turkinhan voin teettää itselleni vaikka jonkun vanhasta turkista, jos joltakulta vanha kaapista löytyy (tarkoitan niitä ihmisiä, jotka nyt pelosta joutuvat hilloamaan turkkejaan, kun eivät kiihkoilijoiden takia uskalla jo hankittuja vaatteitaan enää käyttää).
Itsenäisyyspäiväksi on luvattu pakkasta ainakin meille päin, joten lämmin takki kevyen iltapuvun päällä on oltava, vaikka autolla juhlapaikalle mennäänkin.
Mielenkiintoista, että "kuolleita eläimiä olkapäillä" -tyylin argumentoijat eivät ottaneet varsinaiseen esteettiseen puoleen kantaa. Mikä heidän mielestään olisi pitkän iltapuvun kanssa tyylikäs takkivalinta? Yksi ehdotti villakankaista viittaa tms., mutta itse en pidä villakangasta iltapuvun kanssa sopivana.
-ap
Mikähän turkeissa on niin kauheaa, myydäänhän eläinten nahkasta tehtyjä kenkiä, laukkuja ja lompakoitakin, eikä näihin kauppoihin ole tehty spreijausiskuja ja rikottu ikkunoita.
Vierailija kirjoitti:
Ap lähti aloituksen jälkeen kaupungille ostoksille ja löysi kanikeepin, mutta se on sisäkäyttöön. Takkia ei vieläkään ole. Mutta olen päättänyt teettää turkistakin itselleni, vaikka eivät näihin juhliin ehdikään.
Oikea turkki on käsittääkseni ekologisempi kuin tekoturkit ja muut kertakäyttövaatteet. Tuon turkinhan voin teettää itselleni vaikka jonkun vanhasta turkista, jos joltakulta vanha kaapista löytyy (tarkoitan niitä ihmisiä, jotka nyt pelosta joutuvat hilloamaan turkkejaan, kun eivät kiihkoilijoiden takia uskalla jo hankittuja vaatteitaan enää käyttää).
Itsenäisyyspäiväksi on luvattu pakkasta ainakin meille päin, joten lämmin takki kevyen iltapuvun päällä on oltava, vaikka autolla juhlapaikalle mennäänkin.
Mielenkiintoista, että "kuolleita eläimiä olkapäillä" -tyylin argumentoijat eivät ottaneet varsinaiseen esteettiseen puoleen kantaa. Mikä heidän mielestään olisi pitkän iltapuvun kanssa tyylikäs takkivalinta? Yksi ehdotti villakankaista viittaa tms., mutta itse en pidä villakangasta iltapuvun kanssa sopivana.
-ap
No oikeantyylinen villakangastakki (naisellinen, laadukas, malli tärkeä!) on aivan kelpo iltamekonkin kanssa. Jos se kelpaa brittien kuninkaallisillekin, niin pitäisi kelvata sinullekin.
Mutta jos se nyt on ehdoton ei, niin osta tekoturkistakki tai sellainen pörröinen, joka tällä hetkellä on aika in. Valikoimaa ainakin löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ehdottaa tapahtuman järjestäjälle, että laittaa lämmityksen päälle.
Käsitän turkisten käytön suojauduttaessa luonnonvoimia vastaan, mutta koristekäyttöä en.
Ja mitähän halvattua tämä tarkoittaa?
Pitäisi päästä aikakoneella joku 80v minimissään taaksepäin, jotta voisi perustellusti väittää että tarvitsee turkista lämmön ja suojan vuoksi, koska muutakaan yhtä lämmintä vaatetta ei ole.
No kyllä se -30 => -40 alkaa olemaan sellainen kylmä, että itse ainakin ymmärrän jos joku haluaa siinä turkista käyttää, varsinkin jos on herkkä kylmälle ja alkaa paikkoja kolottamaan.
Monulla on syödyn lehmän jäljelle jäänyt nahka lattialla. Tiedän sen nimenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on kerran tällainen rastapäähippi tullut sössöttämään nahkatakista. Huuteli minulle, että olen täysi paska kun kehtaan käyttää kuollutta eläintä päälläni ja haistatteli ja syljeskeli päälleni ja haukkui murhaajaksi. Lopulta napsahti ja latasin sitä hihhulia suoraan naamaan, niin että kaatui katuun, ja kysyin että onko vielä jotain sanottavaa. Ei kuulemma ollut. Vituttaa tuollaiset jeesustelevat maailmanparantajat, jotka hinkkaavat omaa paskaideologiaansa muille.
M26
Jahas, toinen mieslapsi ilmoittautui ketjuun.
Jahas, sinäkö olet siis sitä mieltä, että murhaajaksi haukkuminen ja päälle syljeskely on ihan ok, ja asia pitäisi ohittaa olankohautuksella, tai jopa kiitoksilla?
No ei tietenkään ole hyväksyttävää, että ohikulkijat haukkuu ja sylkee toisia mutta... Ei tuo silti oikeuta väkivaltaan, varsinkaan kun ei ole oikeasti mitään hajua minkälaista vammaa siitä oikeasti tulee toiselle. Elämä ei ole elokuvia. Muutenkin kun siinä on aina riski, että aiheuttaa parantamatonta vammaa. Niin kauan kun kyse ei ole itsepuolustuksesta, turha väkivalta ole oikeutettua, paitsi ellei kuulu kilpaurheilu ammattiin, missä voi vahinkoja sattua kuten nyrkkeily. Kertoo kyllä tosi paljon, jos lihaskimppu antaa nyrkistä hintelälle ihmiselle.
Kyllä olen itse ulkopuolisen näkökulmasta kyllä ihan sitä mieltä tässä tapauksessa, että tuon syljeskelevän hipin olisi itse pitänyt ymmärtää, mitä hänen toiminnastaan voi seurata, jos menee isolle miehelle huuutelemaan ja haistattelemaan tuolla tavalla. Siinä mielessä olen kyllä sitä mieltä, että ihan itse oli tuon nyrkin ostanut naamaansa tuolla touhullaan ja voi syyttää kyllä vain itseään siitä mitä tapahtui. Ehkä oppii pitämään mölyt mahassaan seuraavalla kerralla.
Toivottavasti tuollaista ei tule itselleni vastaan. Kyllä vain itsellenikin ohikulkijat ovat kommentoineet ulkonäköäni, mutta olen antanut vain asian olla koska tuskin nämä ihmiset eivät ole uudestaan vastaan kävelleet. Järkevä ihminen ei olisi sinun sijassa käynyt päälle, kun otta huomioon että toisella on voimaa ja voimaa voi käyttää todella väärin jos ei tiedä kuinka sitä käytetään. Mitä kevyempään voimaa käyttää sitä herkemmin sille käy huonosti. Uskon kyllä, että voi tehdä ihan hyvin myös ilman väkivaltaa selväksi, että olet hyvin pahalla päällä, etkä halua tapella tyhjästä. Lyöminen on ihan tarpeetonta. Yleensä ne jotka ovat eniten äänessä, luikkivat pakoon herkemmin.
Onneksi olen itse älynnyt salilla käymisen lisäksi alkaa harrastamaan erästä toistakin lajia, jossa myös selitetään mitä liiallinen voima voi aiheuttaa toiselle ja miten tilanteesta voi mahdollisesti voittaa ilman väkivaltaa/ lyömistä. Oppii myös kontroloimaan kehoa ja toivottavasti pitämään pään kylmänä tilanteessa kuin tilanteessa.
Kyllä ainakin Helsingissä Stockmannin takana on liike, jossa myydään ihan aitoja turkisvaatteita. Ovat tosin aika tyyriitä. Itsekin olen siellä mm. Dolce & Gabbanan takkia muhkealla turkiskauluksella kokeillut. Käyhän tsekkaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, että "kuolleita eläimiä olkapäillä" -tyylin argumentoijat eivät ottaneet varsinaiseen esteettiseen puoleen kantaa. Mikä heidän mielestään olisi pitkän iltapuvun kanssa tyylikäs takkivalinta? Yksi ehdotti villakankaista viittaa tms., mutta itse en pidä villakangasta iltapuvun kanssa sopivana.
-ap
No mitäs veikkaat, kuinka paljon maailman metropolien iltagaaloissa mahdetaan nykyään liikkua kaniturkki päällä? Kuinka moni filmitähti ja kuninkaallinen saapuu juhliin kettutakissa? Jos ei nyt venäläisistä ökyrikkaista puhuta.
Kun nyt katsoo vaikkapa iltajuhliin saapuvia kuninkaallisia, yleensä siellä näkyy kaikenlaisia shaaleja, viittoja, pitkiä takkeja.
Lässyttäminen ja päähän taputtelu lienee sinun keinosi?