En voi uskoa kaverini käytöstä...
Kaverini ilmoitti tulevansa käymään (ei siis kysynyt saako tulla, ilmoitti vain että tulee). No mikäs siinä, leivoin nopsasti kakun kahvin seuraksi ennen kuin saapui. Kaveri toi ruokaa mukanaan, mikä oli mukava yllätys sillä minulla oli tarjottavana vain tuota makeaa.
Sitten kaveri alkoi syömään sitä ruokaa...söi kaiken itse, tarjoamatta mulle :DD Se mun kakku kyllä maistui kaverille. Kyseessä on minua nuorempi ujo nainen, ainoa lapsi, niin jotenkin jätin asian sikseen. Ei olisi pitänyt. Olen tarjonnut hänelle kahvilassa juomat muutaman kerran mutta koskaan ei ole kiittänyt.
Miten tällaisessa tilanteessa olisi parasta toimia? Monet suomalaiset eivät ole oikein tottuneet suoraan kritiikkiin, se jotenkin lamaannuttaa tällaiset ujot ihmiset ja niiden itsetunto romahtaa. Toisaalta haluaisin että kaverini kaltaiset joutuisivat joskus vastaamaan huonosta käytöksestään.
Kommentit (40)
Tää nyt on vähän ohi, mutta aiemmin kyläilin usein yhden perheellisen kaverin luona (lapset kavereita keskenään) ja tiesi kyllä aina tulostani. Joka kerta sain viedä kahvipaketin ja syömistä jos halusin kahvitella. Yleensä siellä ei ollut yhtään mitään, ei edes vessapaperia aina. Ei maitoakaan kahviin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi, ap, kerroit vain puolet tarinasta? Menikö toinen puoli näin: Kaverisi oli ollut koko päivän asioilla samalla suunnalla jossa asut. Ei ollut ehtinyt syödä lounasta. Soitti, että piipahtaa luonasi ennen kuin menee kotiin. Haki tullessaan täytetyn sämpylän tms., ja söi sen luonasi. Sitten kahvittelitte.
Ei.
Hän asuu melkeinpä naapurissa. Jääkaappi aina täynnä kaikkia herkkuja. Kun hän ilmoitti tulevansa käymään, sanoi samalla että käy hakemassa meille ruokaa. Ap

Olisin kysynyt kaverilta miksi hän toi ruokaa kuitenkin vain itselleen kun ymmärsin että hän tuo sitä molemmille.
Jospa vaan oletti ettet syö, jos hääräsit muuta. Ja siis annoinko vain hänelle haarukan vai oliko ruoka noutoboksissa ja molemmille lautaset? Joku kusee tarinassa.
Vierailija kirjoitti:
Jospa vaan oletti ettet syö, jos hääräsit muuta. Ja siis annoinko vain hänelle haarukan vai oliko ruoka noutoboksissa ja molemmille lautaset? Joku kusee tarinassa.
Ap:n tarina muuttuu ketjun edetessä. Alkuun ruoka oli mukava yllätys, nyt ap kirjoitti että mainitsi puhelimessa tuovansa ruokaa molemmille. Minulla on jo popparit kulhossa.

Oli mukava yllätys että joku haluaa tuoda ruokaa. Niin viestissä kuin hetken päästä kun oli ovella. Siis se ajatus. Se tuntui liian hyvältä ollakseen totta, ja niin olikin.
Ei kannata tuhlata poppareita tähän ketjuun. Ap lähtee nyt viettämään hauskaa viikonloppua ;) Hyvää viikonloppua kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa vaan oletti ettet syö, jos hääräsit muuta. Ja siis annoinko vain hänelle haarukan vai oliko ruoka noutoboksissa ja molemmille lautaset? Joku kusee tarinassa.
Ap:n tarina muuttuu ketjun edetessä. Alkuun ruoka oli mukava yllätys, nyt ap kirjoitti että mainitsi puhelimessa tuovansa ruokaa molemmille. Minulla on jo popparit kulhossa.
Minulla ei ole poppareita, otan karkkipussin.
Kaveri ojensi ruuan sinulle, lämmittämisen jälkeen annoit sen hänelle. Eikö ruoka kelvannut sinulle vai odotitko että hän alkaa kattamaan teille molemmille?
Ruoka oli mukava yllätys, muttet kuitenkaan hehkuttanut sitä ja sanonut kiitos sekä jakanut sitä lautasille. Ok.
Todennäkäisesti ajatteli että ap ei syö jos se oli ikuisuuksiin hääräämässä jotain muuta kun pitäisi syödä.
Mulla oli kerran tuollainen vieraanvarainen kaveri, joka leipoi pöydät täyteen herkkuja kavereilleen, mutta tuli itse kylään omien eväiden kanssa ja mussutti niitä ihan yksin tarjoamatta kenellekään.
Meillä on ollut ihan tapana viedä omat ruuat kavereille ja syödä niitä. Sen jälkeen sitten se isäntäperhe tarjoaa kahvit. Monesti itse syön samaan aikaan omaa ruokaa kuin ystäväni tai päinvastoin.
Mua loukkaa se, että sukulaiset tuo leipää ja leivonnaisia tullessaan kylään, sitten kauheesti kehutaan niitä omia tuomisia itse? Tulee tunne, että ai mun tarjoamat ruoat ei sitten ole tarpeeksi vai? Huomautuksia on tullut tyyliin liian isoja perunoita keitossa, ruskeakastike tehdään oikeaoppisesti näin jne. Ajattelin kostaa ja yhden kerran pakotin ukon sitten tekemään ruoan vieraille, hän väänsi jonkun Wellingtonin pihvin, joka hah olikin sitten täysin raaka sisältä, siinä sitten vieraat nieleskeli raakaa lihaa ja mä naureskelin vieressä ja itse kieltäydyin syömästä ja odotin, että sanokaahan vaan mulle jotain, niin täältä alkaa tulla totuuksia siitä, miten ruoanlaittajaa kohtaan käyttäydytään.
Kavereilta ja läheisiltä sukulaisilta tuo on ihan ok. Mutta ilmeisesti kun oikein rupesit leipomaan, niin tällaisesta aidosti läheisestä ihmissuhteesta ei ole kyse. Itseäni ahdistaa tuollainen vieraskoreus enkä sen takia ylläpidäkään sellaisia ihmissuhteita. Kaikki ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä ovat sellaisia, joiden ovikelloa voi soittaa koska vaan ja joka korkeintaan nauraa, jos päästän pierun heidän olohuoneen sohvallaan.
Vai nuolaisit ennenkuin tipahti? Ei pidä tehdä oletuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kaverini ilmoitti tulevansa käymään (ei siis kysynyt saako tulla, ilmoitti vain että tulee). No mikäs siinä, leivoin nopsasti kakun kahvin seuraksi ennen kuin saapui. Kaveri toi ruokaa mukanaan, mikä oli mukava yllätys sillä minulla oli tarjottavana vain tuota makeaa.
Sitten kaveri alkoi syömään sitä ruokaa...söi kaiken itse, tarjoamatta mulle :DD Se mun kakku kyllä maistui kaverille. Kyseessä on minua nuorempi ujo nainen, ainoa lapsi, niin jotenkin jätin asian sikseen. Ei olisi pitänyt. Olen tarjonnut hänelle kahvilassa juomat muutaman kerran mutta koskaan ei ole kiittänyt.
Miten tällaisessa tilanteessa olisi parasta toimia? Monet suomalaiset eivät ole oikein tottuneet suoraan kritiikkiin, se jotenkin lamaannuttaa tällaiset ujot ihmiset ja niiden itsetunto romahtaa. Toisaalta haluaisin että kaverini kaltaiset joutuisivat joskus vastaamaan huonosta käytöksestään.
Sanot ensi kerralla suoraan, että tuollainen peli ei vetele. Ei tuo muuten ikinä opi.
Tämä nyt on niitä APn tavanomaisia tarinoita. Ensin hän on kaveri, sitten jo isosisko jne jne ...
Nämä tarinat kerrotaan aina niin surullisen yksisilmäisesti.
Eipä tarvii ihmetellä, että kaverisi toi vain itselleen ruokaa. Kerroit, että hän tuli ensimmäisen kerran luoksesi. Itse olet vieraillut hänen luonaan usein kun näytät hyvin tietävän senkin, että hänen jääkaappiinsa on aina herkkuja täynnä.
Kyse ei ollut kakusta, vaan hänen tuomastaan ruoasta.