Siis mikä tää Sipilä-juttu nyt oikein on? Lyhyt, selkokielinen selostus?
Mitä Sipilän väitetään tehneen? Miten Yle liittyy siihen?
Kommentit (14)
Kohu tiivistettynä: Sipiläkin on vain ihminen
Sipilä sai Suomen nousuun!
Terv. Juha
Pimittää omistuksiin verottomiin vakuutuskuoriin, hommaa sukulaisilleen ja lapsillinen korruptiotuneena ilmaista rahaa ja kiukuttelee normaalia työtään tekeville toimittajille.
Punikkeja vituttaa, kun näyttää, että Sipilä saa Suomen nousuun.
Sipilä on uhkaillut Yleä rahoituksen lakkauttamisella, mikäli Yle ei tee sellaisia juttuja kuin hän haluaa. Sipilä on painostanut Yleä olemaan kirjoittamatta hönen omistuksistaan ja Terrafamen valtiontuesta sekä Terrafamen alihankkijana toimivasta Katera Steelista, jonka Sipilän sukulaiset omistavat. Sipilästä väärin kirjoittaneita toimittajat ovat saaneet varoituksia ja jopa irtisanomisia on tapahtunut.
Ylen toimittaja teki jutun, jonka mukaan Sipilän sukulaisten firma hyötyi siitä, että hallitus päätti tukea Terrafamea. Vastoin hyvää journalistista käytäntöä toimittaja ei antanut Sipilälle realistista mahdollisuutta kommentoida uutista ennen sen julkaisua. Sipilä kimpaatui tästä, ja lähetti toimittajalle 3 kiukkuista tekstiviestiä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vihervassaritoimittajat ei tykkää kun taikaseinästä ei saa yhtä hyvin rahaa ja sipilät on varakkaita ja kepulaisia. KePY on oikeistopuolue.
Ja Keskustan puoluetoimiston trolliosastokin löysi lopulta eilen palstalle tehtailemaan vasta-aloituksia ja lähettämään törkyviestejä Sipilää kritisoineihin ketjuihin niin, että mode lopulta poisti osan.
Vierailija kirjoitti:
Kohu tiivistettynä: Sipiläkin on vain ihminen
Olettaen, että hysteerisyys ja muiden syyttely ovat olennainen osa ihmisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Ylen toimittaja teki jutun, jonka mukaan Sipilän sukulaisten firma hyötyi siitä, että hallitus päätti tukea Terrafamea. Vastoin hyvää journalistista käytäntöä toimittaja ei antanut Sipilälle realistista mahdollisuutta kommentoida uutista ennen sen julkaisua. Sipilä kimpaatui tästä, ja lähetti toimittajalle 3 kiukkuista tekstiviestiä asiasta.
Niitä viestejä oli oikeasti melkein 20. Osassa Sipilä vuoti eteenpäin vihaisten kansalaisten hänelle laittamaa palautetta. Onpa luottamusta herättävää, että poliitikko jakaa saamiaan viestejä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Ylen toimittaja teki jutun, jonka mukaan Sipilän sukulaisten firma hyötyi siitä, että hallitus päätti tukea Terrafamea. Vastoin hyvää journalistista käytäntöä toimittaja ei antanut Sipilälle realistista mahdollisuutta kommentoida uutista ennen sen julkaisua. Sipilä kimpaatui tästä, ja lähetti toimittajalle 3 kiukkuista tekstiviestiä asiasta.
Yle julkaisi perjantaina Sipilää koskevan jutun, joka oli sisällöltään samanlainen, jonka Kansan Uutiset oli edellisenä päivänä julkaissut. Kommentointipyyntö oli lähetetty Sipilälle ja hänen avustajilleen 1,5 tuntia ennen julkaisua. Sipilä suuttui jutun julkaisemisen jälkeen ja lähetti parikymmentä sähköpostia Yleen. Sähköposteista 17 meni jutun tehneelle toimittajalle. Osa viesteistä olis Sipilän saamaa vihaista kansalaispalautetta, jota hän välitti toimittajalle eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Ylen toimittaja teki jutun, jonka mukaan Sipilän sukulaisten firma hyötyi siitä, että hallitus päätti tukea Terrafamea. Vastoin hyvää journalistista käytäntöä toimittaja ei antanut Sipilälle realistista mahdollisuutta kommentoida uutista ennen sen julkaisua. Sipilä kimpaatui tästä, ja lähetti toimittajalle 3 kiukkuista tekstiviestiä asiasta.
Toimittaja pyysi kyllä kommenttia etukäteen, mutta tosi tiukalla aikataululla, 1,5 tuntia ennen julkaisua. Sipilä puolestaan lähetti toimittajalle 17 kiukkuista sähköpostia asian johdosta. Tämän jälkeen Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen alkoi hyllyttämään Sipilägatea koskevia juttuja ja ohjelmia ja uhkasi Ruben Stilleriä potkuilla.
Hyvin Juha pelas...
Alkuperäisen paljastuksen teki Kansan Uutiset, mutta jostain syystä Sipilä on Ylen kimpussa. Olisiko kannattanut reagoida järkevästi heti alkuperäiseen paljastukseen?
Kansakuntaa ei johdeta niin kuin yritystä, jossa voi aina kiristää erimielisiä potkuilla.

Kansan Uutisten julkaistua juttunsa Sipilän viestintätiimillä oli vuorokausi aikaa laatia vastinetta ennen kuin Yle julkaisi oman juttunsa. Vaikka puolitoista tuntia on lyhyt aika, olisi Sipilän avustajilla pitänyt tässä vaiheessa olla vastine valmiina.