En halua, että anoppi pitelee sylissä vauvaani

Olet vain kamala ihminen, ei siinä ole hormonien kanssa mitään tekemistä.

Typerä olet. Koita päästä tuosta eroon. Lapsi ei ole ainoastaan sinun vaan myös isänsä. Ja myös anopin lapsenlapsi.

Sinä olet mennyt tyystin sekaisin ja sinut pitää pistää mielilaitokseen suljetulle osastolle missä saat kunnollisen henkisen avun ja lääkityksen tuohon asiaan ja laittavati sinut lepositeisiin siellä ja hoitavat naistyypillisen hysterian sinusta pois! Voi olla että olet 20 vuoden päästä jo täysin yhteiskuntakelpoinen!

Ymmärrän sinua ap, jos sinun ja anopin välit ovat ollet erittäin tulehtuneet, mutta muussa tapauksessa sanoisin että parasta vain tehdä siedätyshoitoa ja antaa lasta mahdollisimman paljon anopin syliin kun on kylässä.

Oma anoppini sanoi minulle, että toivoo ettei koskaan minulta saisi lapsenlapsia, että kuka muu nainen tahansa käy mutta minulta ei lapsenlapsia halua. Ja sanoi, että toivoo sydämensä pohjasta ettei meille lapsia suoda. Nuo sanat satuttivat aikojen saatossa vielä enemmän, kun minun ja mieheni toivomaa lasta ei kuulunutkaan. Meni useampi vuosi ja raskaiden hedelmöityshoitojen kautta tulin raskaaksi kaksi kertaa ja molemmat päätyivät keskenmenoon. Lopulta kolmas kerta onnistui ja saimme lapsen syliin asti. 

Sitten kun meille syntyi esikoinen niin olikin anopin ääni kellossa ihan eri ja yritti rynniä heti jo synnärille meitä katsomaan. Nuo hänen ilkeät puheet kyllä satuttivat vielä niin paljon etten voinut heti noin vain unohtaa kaikkea. Nykyään anoppi käy kylässä 2 kertaa vuodessa ja ihan asialliset mutta aika kylmät välit meillä on. 

Poikien äitinä minua jo valmiiksi pelottaa, että mitä jos tulevat miniäni ovat samanlaisia kuin ap :(

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua ap, jos sinun ja anopin välit ovat ollet erittäin tulehtuneet, mutta muussa tapauksessa sanoisin että parasta vain tehdä siedätyshoitoa ja antaa lasta mahdollisimman paljon anopin syliin kun on kylässä.

Oma anoppini sanoi minulle, että toivoo ettei koskaan minulta saisi lapsenlapsia, että kuka muu nainen tahansa käy mutta minulta ei lapsenlapsia halua. Ja sanoi, että toivoo sydämensä pohjasta ettei meille lapsia suoda. Nuo sanat satuttivat aikojen saatossa vielä enemmän, kun minun ja mieheni toivomaa lasta ei kuulunutkaan. Meni useampi vuosi ja raskaiden hedelmöityshoitojen kautta tulin raskaaksi kaksi kertaa ja molemmat päätyivät keskenmenoon. Lopulta kolmas kerta onnistui ja saimme lapsen syliin asti. 

Sitten kun meille syntyi esikoinen niin olikin anopin ääni kellossa ihan eri ja yritti rynniä heti jo synnärille meitä katsomaan. Nuo hänen ilkeät puheet kyllä satuttivat vielä niin paljon etten voinut heti noin vain unohtaa kaikkea. Nykyään anoppi käy kylässä 2 kertaa vuodessa ja ihan asialliset mutta aika kylmät välit meillä on. 

Järkyttävä juttu. Ei ole ihmekään, jos välit on viileät.

Sinä et omista lastasi, hän on sinulla vain lainassa. Hänellä on oikeus läheisiin väleihin sukulaistensa kanssa. Paina se mieleesi narsistiämmä.

Ehkä aistit ettei anoppisi ole huolellinen ihminen jonka varaan voi laskea? Mun ei ole, vaan on just sellainen että kaikki muu unohtuu kun saa kahvia juodakseen ja juoruja kuullakseen. Ei sellaiselle kai lastakaan halua antaa vahdittavaksi.

Älä ap murehdi se menee ohi. Kolme lasta ja jostain syystä vauva-aikana olen ominut vauvan itselleni se on jokin imetyshormooneista johtuva juttu, että haluan pitää vauvan lähellä. Sitten isompana on lapset kyllä saaneet ihan rauhassa olla mummojen kanssa ja luoda läheistä suhdetta.

Mulla oli myös mystisesti samaa. Jostain syystä en oikein olisi halunnut antaa vauvaani anopin syliin. Ei siihen ollut mitään järjellistä syytä. Uskoin sen olevan hormoneista johtuvaa. Nyttemmin helpottanut tuo tunne.

Itse olin vielä pahempi kuin ap. Alussa omin vauvan niin, että ärähdin jos mieheni yritti joskus ottaa vauvaa syliin. 

Mutta se todellakin menee ohi. Alussa sitä kun imettää ja on niin syvällä symbioosissa niin voi mennä vähän sekaisin. Mutta jos vielä vuoden päästäkin on samanlaiset tunteet niin sitten kannattaa miettiä, että missä mättää ja hakea apua ongelmiinsa!

Onko anoppi jotenkin "jyräävä" persoona? Vähätteleekö teitä ja mielipiteitänne tai onko joskus tehnyt jotain sellaista? Kun vauva on hänellä ja alkaa itkeä, lähteekö poispäin eikä meinaa antaa vauvaa vaikka menet pyytämään/hakemaan? Yrittäkö ikäänkuin omia vauvaa?

Oma äitini oli tuollainen enkä hänelle oikein halunnut vauvaa antaa. Anoppi oli ihan toisenlainen, normaali ja hyvätapainen :-D, ja hänelle annoinkin vauvan mielelläni, kun tiesin, että häneen voin luottaa. Ei se aina ole mikään "anoppijuttu"...

No, varaudu siihen, että et saa anopista innostunutta hoitajaa jos et nyt heti luo myönteisiä suhteita. Toisekseen, lapsi on myös miehesi.

Minusta itsestäni kylläkin tulee anoppi, joka ei pane pahakseen vaikkei saisikaan vauvoja heti syliinsä. En välitä pukluista vaatteissa enkä vuotavista vaipoista. Olen riittävästi omiani aikoinaan hoitanut, ei varsinaisesti ole ikävä sitä aikaa.

Mä näin punaista aikoinaan, kun anoppi tuli repimään vauvan sylistä ja alkoi jakelemaan muille vierailulla oleville vuoroja kuka seuraavaksi saa vauvaa pitää. Sitten kun vauva alkoi itkeä ja mieheni meni ottamaan vauvan, niin anoppi sähähti: "anna se Liisalle!"

Argh... Ei olla liiemmin enää tekemisissä muutenkaan.

Mulla on myös tuommonen käntty anoppi joka vie vauvan melkein väkisin käsistä.Ärsyttävää vaikka nihkeesti sen ymmärrän että haluaa myös lapsenlapsensa syliin.

On muutenkin sellasta sorttia että määräilee ja tunkee nokkasa meijän asioihin kun ollaan vielä "niin nuoria".

Antakee toki vinkkinne millä anopin saa ymmärtämään että luovutan hänelle vauvan kun hetki on oikee eikä kesken ulkovaatteiden riisunnan tai höpöttelyhetken

N23

Vierailija kirjoitti:

Mikä hormonien tekemä karhuemon vaisto tämä taas on?

Vauva syntyi 2 kk sitten ja on esikoisemme ja tietysti moni on tullut uutta perheenjäsentämme tervehtimään.

Mua ei ollenkaan haittaa, jos joku haluaa pidellä sylissä vauvaa mutta se tuntuu niin vastenmieliseltä jos anoppi pitelee vauvaa sylissä. En ymmärrä mistä tämä kumpuaa. Naapurin vanha rouva, jota en edes tunne kovin hyvin tuli myös onnittelemaan meitä vauvasta ja mua ei ollenkaan haitannut antaa hänen sylitellä tytärtämme.

Onko tämä ohimenevää vai tunnenko ikuisesti anopin ja tyttäreni läheisyyden?

Olen kyllä hammasta purren antanut vauvan anopin syliin mutta vaan hetkeksi kun aina on tehnyt jonkinlaisen merkin että taitaa olla nälkä ja äkkiä olen paennut imettämään :D

En osaa sanoa mistä johtuu, mutta valitettavasti minulle kävi ihan samalla tavalla. Tosin jotkut muutkin (onneksi suurin osa ei) aiheutti samaa tunnetta.

Minä pidän anopistani, mutta kun lapsi syntyi hän on muutenkin aiheuttanut minussa negatiivisia tunteita. Olen nyt yrittänyt vain selvitä ja ajatella että menee ohi.. Mutta kyllä, ymmärrän miltä sinusta tuntuu.. tunne on todella ahdistava ja sitä vaan yrittää keksiä kuinka lapsen saa takaisin itselleen.

Miten anoppi käyttäytyy? On ihan luonnlllista kiintyä siihen omaan vauvaan, ja tuntea tervettä omistushalua.

Meillä anoppi pyysi lasta hoitoon jo parin päivän iässä ja loukkaantui kun ei saanut. Kyllä siinä oli kaikin puolin huonot lähtökohdat meidän suhteelle, kun minulle tuli tunne että anoppi ajatteli että hän on tässä nyt saanut lapsen.

Kutsui myös itseään lapselle äidiksi, riuhtoi minulta vauvaa sylistä kesken imetyksen, valtasi ristiäiset omikseen, uteli multa painosta, synnytyksestä ja imetyksestä jatkuvasti, mollasi vanhempiani ym kaikkea loukkaavaa ja varpaille astumista. Mistään tällaisesta ei ollut tietoakaan ennen vauvaa.

Teille ap:ta mollaaville sanon, että kyllä se menee niin että muut ovat varovaisia vasta synnyttänyttä kohtaan eikä niin että synnyttänyt nainen huolehtii että kaikki nyt varmasti saavat nauttia hänen vauvastaan. Omistushalu on luonnollista ja kiintymyssuhteen edellytys, äidillä pitää ja saa olla tunne että hän on vauvalle tärkein. Ap:n anoppi on todennäköisesti ihan normaali mummo, mutta niin on kyllä ap:kin ihan normaali hormonipäissään oleva äiti.

Tsemppiä ap, kannattaa puhua luottoystäville tunteistaan ja koittaa antaa anopin helliä vauvaa, mutta ei missään nimessä tuntitolkulla niin että sinä äitinä olet kuin kakkosroolissa koko hommassa.

Et tietenkään halua, koska se on sun miehes äiti, sehän tuntuu olevan ihan normaalia nykyään. Oma äiti - paras äiti, miehen äiti - mulkvisti. Onnex ei meillä. Molemmat ihania isoäitejä.

Vierailija kirjoitti:

Poikien äitinä minua jo valmiiksi pelottaa, että mitä jos tulevat miniäni ovat samanlaisia kuin ap :(

Paras taktiikka on nauttia nyt niistä omista lapsista. Ethän edes tiedä haluavatko poikasi lapsia, ei sen varaan kannata mitään laittaa.

Aika paljon mummoissa on näitä omien anoppiensa jyräämiä ja aikaisin töihin menneitä, joilla on jäänyt vaivaamaan ettei vauvavuodesta saanut nauttia äidin roolissa kunnolla. Sitten isovanhemmuutta kohtaan latautuu liikaa odotuksia, kun on ajateltu että sitten vihdoin eläkkeellä saa nauttia omasta lapsenlapsesta. Mutta meidän sukupolvella on toisom, isovanhemmat ei asu matri- ja patriarkkoina saman katon alla eikä tarvitse mennä töihin kun lapsi on ihan pieni. Odotusten ristiriitoja siitä syntyy väistämättä, vaan lapsihan on kuitenkin vanhempiensa eikä isovanhemmilla ole juridisia oikeuksia.