Kun mies on jouluihminen ja vaimo ei
Meillä siis näin päin ja ajattelin kertoa teille, miten me siitä selvitään. Ensinnäkin asioista puhutaan suoraan eikä aletan kuvitella, mitä toinen varmaan haluaa ja mitä ei. Olen siis kertonut miehelle, että voisin skipata joulun tänä vuonna kokonaan (taidan sanoa niin joka vuosi) ja yrittänyt keskustelemalla selvittää, voisiko mies luopua jostain joulutouhusta vai pitääkö suorittaa kaikki joulustressiä myöten. Oikeasti mieskin haluaa selvitä mahdollisimman pienellä säädöllä, mutta haluaa kuitenkin kuusen ja kinkun yms. Hän hoitaa ne kuitenkin itse. Minä kun en kinkkua syö, niin keksin sitten jotain muuta ruokaa, yleensä kaloja, joskus jotain muutakin. Tärkeintä on kuitenkin loma ja leppoisa yhdessäolo. Läheisille järjestetään "kunnon" joulu silloin kun haluavat meille tulla, mutta tänä vuonna esimerkiksi aikuistuneet lapset ovat menossa kauemmaksi puolisoidensa vanhemmille koko jouluksi ja meillehän se on ihan ok (tai suorastaan helpotus :)). Molemmat siis mukautuu toistensa toiveisiin, mutta ainahan se on niin, että se joka haluaa joulun, saa sen jossain mittakaavassa ja se joka ei halua, joutuu kuitenkin vähän sitä viettämään.
Kommentit (15)
Meillä vähän sama, mutta rouva on näin vanhemmiten muuttumassa aina enemmän joulunviettäjäksi. Sillä joulu on ihmisen parasta aikaa - ei vähiten siksi, että aikuisilla ja lapsilla on lomaa. Sydämeesi kinkun teen... la la laa.
Täällä ei kyllä asialliset ja positiivismieliset kirjoitukset paljon näkyvyyttä saa.
Jos ei pysty olemaan ilman koristeltua joulukuusta niin kyllä sanon ihmistä jouluihmiseksi.
Tuohon kuului myös yms. eli puuro, sauna, lahjat, jouluvalot, muut koristeet, kynttilät jne.
Ja voisin silti kyseenalaistaa sen, miksei se ei-jouluihminen koskaan voi saada ei-joulua? Johtuuko se siitä, että ei-joulua on noin 362 päivää joka vuosi? :-)
Mutta kun sana jouluihminen tarkoittaa vähän muuta kuin miehesi on. Jouluihminen on synonyymi sanalle "jouluhullu" tai joulua rakastava henkilö. Sellainen, joka ajattelee joulua paljon, suunnittelee kuukausia etukäteen millaisia jouluvaloja ja koristeita haluaa, mitä tänä vuonna voisi olla joulupöydässä. Ehkä tekee jo marraskuussa koeleipomuksia siitä joulukakusta. Kiertää joulumyyjäiset ja joulukonsertit, fiilistetelee glögin ja joululaulujen kanssa lahjojen pakkaamista (tänä vuonna lahjat paketoidaan violetti-kultaiseen, viime vuonna punaiseen, ja näitä värejä on todella mietitty :). Jouluna on tärkeää syödä puurot, kuunnella joulurauhat, lämmittää joulusauna, sytyttää tietynlaiset kynttilät, laittaa tietynlaiset jouluruoat. Koti on koristeltu joulujutuilla, ehkä vaihdettu jopa jouluverhot. Joulu on jouluihmiselle vuoden paras päivä.
Minulle riittää jouluhössötykseksi kuusi ja muutama lahja, jotka neki on lapsille.
Kinkkuja tai laatikoita en tee koska en niistä pidä ja mies saa ostaa itselleen vaikka valmislaatikon tai mennä anoppilaan syömään jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun sana jouluihminen tarkoittaa vähän muuta kuin miehesi on. Jouluihminen on synonyymi sanalle "jouluhullu" tai joulua rakastava henkilö. Sellainen, joka ajattelee joulua paljon, suunnittelee kuukausia etukäteen millaisia jouluvaloja ja koristeita haluaa, mitä tänä vuonna voisi olla joulupöydässä. Ehkä tekee jo marraskuussa koeleipomuksia siitä joulukakusta. Kiertää joulumyyjäiset ja joulukonsertit, fiilistetelee glögin ja joululaulujen kanssa lahjojen pakkaamista (tänä vuonna lahjat paketoidaan violetti-kultaiseen, viime vuonna punaiseen, ja näitä värejä on todella mietitty :). Jouluna on tärkeää syödä puurot, kuunnella joulurauhat, lämmittää joulusauna, sytyttää tietynlaiset kynttilät, laittaa tietynlaiset jouluruoat. Koti on koristeltu joulujutuilla, ehkä vaihdettu jopa jouluverhot. Joulu on jouluihmiselle vuoden paras päivä.
Niimpä. Samoin kuin esim hevosihminen tarkoittaa henkilöä, joka on aikalailla omistautunut hevosille, hevoset on hänen elämässään hyvin tärkeässä roolissa.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun sana jouluihminen tarkoittaa vähän muuta kuin miehesi on. Jouluihminen on synonyymi sanalle "jouluhullu" tai joulua rakastava henkilö. Sellainen, joka ajattelee joulua paljon, suunnittelee kuukausia etukäteen millaisia jouluvaloja ja koristeita haluaa, mitä tänä vuonna voisi olla joulupöydässä. Ehkä tekee jo marraskuussa koeleipomuksia siitä joulukakusta. Kiertää joulumyyjäiset ja joulukonsertit, fiilistetelee glögin ja joululaulujen kanssa lahjojen pakkaamista (tänä vuonna lahjat paketoidaan violetti-kultaiseen, viime vuonna punaiseen, ja näitä värejä on todella mietitty :). Jouluna on tärkeää syödä puurot, kuunnella joulurauhat, lämmittää joulusauna, sytyttää tietynlaiset kynttilät, laittaa tietynlaiset jouluruoat. Koti on koristeltu joulujutuilla, ehkä vaihdettu jopa jouluverhot. Joulu on jouluihmiselle vuoden paras päivä.
Huh, alkoi jo lukiessa ahdistaa. :D
T. ei-jouluihminen.
P.s. Onko miehiä, jotka ovat jouluihmisiä? Käsi ylös!
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun sana jouluihminen tarkoittaa vähän muuta kuin miehesi on. Jouluihminen on synonyymi sanalle "jouluhullu" tai joulua rakastava henkilö. Sellainen, joka ajattelee joulua paljon, suunnittelee kuukausia etukäteen millaisia jouluvaloja ja koristeita haluaa, mitä tänä vuonna voisi olla joulupöydässä. Ehkä tekee jo marraskuussa koeleipomuksia siitä joulukakusta. Kiertää joulumyyjäiset ja joulukonsertit, fiilistetelee glögin ja joululaulujen kanssa lahjojen pakkaamista (tänä vuonna lahjat paketoidaan violetti-kultaiseen, viime vuonna punaiseen, ja näitä värejä on todella mietitty :). Jouluna on tärkeää syödä puurot, kuunnella joulurauhat, lämmittää joulusauna, sytyttää tietynlaiset kynttilät, laittaa tietynlaiset jouluruoat. Koti on koristeltu joulujutuilla, ehkä vaihdettu jopa jouluverhot. Joulu on jouluihmiselle vuoden paras päivä.
Millä logiikalla jouluihminen olisi sama asia kuin jouluhullu? Kuvailit nyt itse lähinnä sitä ensimmäistä.
Tykkäätkö muuten itse enemmän koirista vai kissoista? Ai koirista, okei eli olet siis koirahullu. Eih...

Kyllä, olen koiraihminen. Se tarkoittaa että olen vähän koirahullu (joskin tuo sana on teinimäinen ja lapsellinen, en sitä käytä). Mutta minulla on aina ollut koira ja järjestän elämäni pitkälti koirien ehdoilla. En hössötä koirista kellekään, mutta kyllä ne minulle äärimmäisen tärkeitä silti on.
Minä voisin juhlia joulua vähän vähemmälläkin mutta mies on jouluhullu joten aika "jouluista" meillä on.
Tosin estän miestä vetämästä ihan överiksi eli vähän pienempi joulukuusi, ei punaisia tonttuverhoja mutta jouluverhot kuitenkin, vähemmän lahjoja ja ihan koko ruokakauppaa ei tarvitse ostaa tyhjäksi.
Minun isäni oli jouluhullu. Meillä oli aina kolme joulukuusta kun olin lapsi :) . Minäkin olen kyllä aika jouluhullu.
Niin no, joulunaika ja joulu on kerran vuodessa muutaman viikon jakso, joten sille eijouluihmiselle on varsin paljon viikkoja, jolloin ei joulu näy mitenkään. Että sikäli soisin jouluihmiselle sen joulunvieton, vaikka puoliso ei haluaisikaan.
T. Jouluihminen, ei jouluhullu
En ole millään tavalla joulumies, voisin jättää välistä koko - no, ajan. En ymmärrä syötyjä ruokia, siivousta, koristelua, lahjanantoa, tekopyhää kristillisyyttä. En käsitä, miksi toiselle ei voi antaa lahjaa ihan vain hyvän mielen vuoksi lokakuussa, vaan se säästetään kahden kuukauden päähän. "Kun kohta on se joulukin." En pidä suurimmasta osasta ruokia, joiden valmisteluihin menee päiväkausia, ja samoja ruokia rääpitään kolme päivää. Loput heitetään pois, kun kaikkia ällöttää jo kinkun hajukin.
Poimin kyllä rusinat pullasta joulusta, talvivalot ovat kivoja ikkunoilla ja pihoilla - ei tosin ne värilliset ja varsinkaan välkkyvät. Ja riisipuurosta pidän, runsaan kanelin ja sokerin kanssa. Tosin syön sitä ympäri vuoden muutenkin, samoin kuin pipareita.
Olen siis oikea Grinch, mutta kun ei saisi edes yrittää itsekseen pysyä erillään joulusta, kun "muilla menee tunnelma pilalle". Joulua tupataan jo lokakuussa kaupoissa, radiot alkavat soittaa samoja eltaantuneita biisejä viimeistään marraskuussa, uuhhh.
Voi, kun saisi viettää talven jossakin etelämeren saarella ilman mitään viittausta jouluun...
Jos joulu muodostuu lähinnä kuusesta ja kinkusta, niin aivan kovin suureksi jouluihmiseksi en sen perusteella ketään sanoisi. :) Mutta tosi hyvä juttu, että saatte asiat fiksusti sovittua.