Lue keskustelun säännöt.
Miksi lapseni marisee?
11.03.2006 |
Esikoispoika 6v on ollut turhanmarisija koko ikänsä. Syö ja nukkuu kyllä ihan hyvin, mutta ainoana meidän lapsista yrittää marista isän ja äidin sänkyyn (pikkusisarukset 4 ja 1v). Sänkyyn ei oteta varsinkaan nyt, kun pian syntyy uusi vauva, enkä supistuskivuissani kaipaa ketään muuta pyörimään sänkyyn ja potkimaan mahaani. Ei siis koko ajan marise, mutta noihin toisiin verrattuna, jotka leikkivät iloisena ulkona... esikoinen vaan marisee sisälle, kun ulkona palelee ja väsyttää ja ja ja... selityksiä piisaa. Jos isä ärähtää, pienemmät eivät ole millänsäkään, mutta esikoinen nyyhkyttää naamansa kirjavaksi sängyssään tai änkeää johonkin " piiloon" nyyhkyttämään tunniksi ja pohtimaan kuolemaa (!). Yritämme olla kärsivällisiä, mutta hermohan sitä ennen pitkää menee. Yritän huomioida kaikkia tasapuolisesti, positiivisesti. Toki vanhemmalta lapselta odotetaan vähän enemmän kuin nuoremmilta, mutta se ei tunnu yleensä olevan hänelle ongelma, hyvällä tuulella ollessaan ottaa mielellään tehtäviä vastaan.
Nyt kaipaisin hyviä vinkkejä mitä tehdä. Kysykää lisää, jos kaipaatte tilanteesta jotain selvennystä, mitä en ole huomannut antaa.
Kommentit (5)
Se alkoi jo reilu vuosi sitten kerhossa. Silloin pohti lähinnä kuoleman lopullisuutta ym. Yleensä se vaihe kai tulee reilua vuotta myöhemmin, mutta tälle lapselle moni muukin vaihe on tullut aiemmin. Ehkä pohdiskelu nyt on vaan astetta pidemmällä, ja miettii, mitä jos se kävisi omalle kohdalle.
Asumme pienellä paikalla, ja mahdollisuus on mennä vain yhden henkilön luokse asiasta juttelemaan. Tätä henkilöä taas itse en pidä parhaana mahdollisena auttajana (vääntää asiat aina siihen suuntaan, että hänelle ei koidu hankaluuksia ym.). Mutta pitää miettiä. Muuten ei lapsi kuitenkaan mielestäni vaikuta masentuneelta, vaan kyse on ehkä erilaisesta temperamentista kuin muilla lapsillamme. Tuossa synkkämielisyydessä tunnistan kyllä monia omia piirteitäni :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuolta MLL:n sivuilta löytyikin ihan hyvää tietoa. Ehkä vain odotamme esikoiselta liikaa, kun on kuitenkin aika fiksu ja osaava lapsi. Ja sitten ikä tuo oman herkkyytensä mukaan.
Olikohan se Keltikangas-Järvinen kun on kirjoittanut kirjan temperamentista, voisi olla ihan mielenkiintoista luettavaa.
miettii kuolemaan liittyviä asioita,kannattaisi kysästä joltain ammatti ihmiseltä varmuuden vuoksi.lapsillakin on paljon masennusta..