Lue keskustelun säännöt.
Riitojen ilmestyminen suhteeseen - kahden vuoden kriisi?
29.11.2016 |
Luulen, että parisuhteeni on ajautumassa kahden vuoden kriisiin. Riidat ja kiistat ovat nimittäin lisääntyneet eksponentiaalisesti. Näiden ensimmäisten vuosien aikana riitoja ei ollut käytännössä ollenkaan, joten on raskasta joutua nyt tällaiseen vaiheeseen. Onko se normaalia? Meneekö se ohi? Vai onko tämä lopun alkua.
Pääsemme vasta nyt ensimmäistä kertaa näkemään, millaisia olemme riidellessä. Minua on yllättänyt, että mies onkin aika herkkä ja itkee helposti. Minä taas olen kylmempi, ja haluaisin vetäytyä tilanteesta pois kunnes paha mieli on mennyt ohitse. En kykene vihaisena reagoimaan empaattisesti, jos mies alkaa surullisena itkeä, ja tunnen itseni kamalaksi ihmiseksi sen takia.
Tämä on ensimmäinen vakava parisuhteeni, ja siksikin tämä uusi vaihe pelottaa. Olen kyllä seurustellut aiemmin, mutta tämä on ensimmäinen avoliittoni. Lisäksi aiempien suhteideni tapauksessa olen käytännössä tiennyt, että ne päättyvät jossain vaiheessa. Tämän en halua päättyvän.
Mistä sitten riitelemme? Emme mistään likaisista sukista pyykkikorin vieressä lattialla, vaan riidat syttyvät aiheista, jotka ovat jommallekummalle (no ok, yleensä minulle) jollain lailla erityisen herkkiä tai vaikeita. Omasta puolestani voin sanoa, että pohjimmaisena taustalla on pelko siitä, etten kelpaa sellaisena kuin olen.
Miten tällaisesta vaiheesta ja sen tuomasta epävarmuudesta pääsee yli?
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia. Tuossa vaiheessa on hyvä testata, pysyykö puoliso vierellä vaikka välillä olisi vaikeaa.
Ihan järkevältä kuulostaa. Mutta kauhean pelottavaa se on, kun toinen näkee minusta ne hirveimmät puolet. Ei riitelemisessä ole mitään ihanaa tai rakastettavaa. Eivätkä nämä riidat ole edes sellaisia, joiden jälkeen olisi parempi olo, vaan minulle jää se kalvava pelko, etten kelpaa. Joko sen takia, mikä kulloinkin on riidan aiheena, tai sitten sen takia, millainen olen riidellessä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, nyt olet tunnistanut itsessäsi ne hirveimmät puolet. Parisuhde toimi sinulle peilinä, niin kuin se on toiminut monelle muullekin ja avasi sinulle mahdollisuuden kehittää itseäsi. Tunnistat itse, mitä pelkäät. Nujerra pelkosi. Se vaatii itsetutkiskelua ja rehellisyyttä itseäsi kohtaan. Ja halua kohdata omat pelkosi.
Moni ratkaisee tilanteen syyttämällä puolisoaan, kuten sinäkin tunnut tekevän, ja eroaa. Kohdatakseen samat ongelmat uudessa suhteessa. Sen sijaan että märehdit pettymystäsi itkupilli mieheesi, ruodi omaa sisintäsi. Uskallatko tehdä sen?
Jos yhtään lohduttaa, niin olin itse aikoinaan samassa tilanteessa. Olin muka pettynyt puolisooni, hän ei ollutkaan sitä mitä odotin. Oikeasti olinkin pettynyt itseeni, odotin puolison tekevän minut onnelliseksi. Eihän se näin mene, vaan jokainen ihminen vastaa omasta onnestaan. Joskus puoliso estää sen, ja silloin on parempi erota. Mutta useimmiten ei ole näin. Korjaa omat vikasi ja hyväksy puoliso sellaisena kuin hän on.
Jos molemmat pystytte käymään läpi prosessin omalta osaltanne ja opitte kommunikoimaan riittävällä tasolla toistenne tarpeet ja tavat huomioiden, yhteisillä pelisäännöillä, niin suhteellanne on edessä hyvä tulevaisuus, kasvatte yhdessä aikuisiksi.
Onnea matkalla omaan sisimpääsi.
PS. Yksi yleisimmistä peloista parisuhteessa on yksin jääminen. Kun tämän pelon selätät ja et pelkää yksin elämistä, olet valmis parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Niin, nyt olet tunnistanut itsessäsi ne hirveimmät puolet. Parisuhde toimi sinulle peilinä, niin kuin se on toiminut monelle muullekin ja avasi sinulle mahdollisuuden kehittää itseäsi. Tunnistat itse, mitä pelkäät. Nujerra pelkosi. Se vaatii itsetutkiskelua ja rehellisyyttä itseäsi kohtaan. Ja halua kohdata omat pelkosi.
Moni ratkaisee tilanteen syyttämällä puolisoaan, kuten sinäkin tunnut tekevän, ja eroaa. Kohdatakseen samat ongelmat uudessa suhteessa. Sen sijaan että märehdit pettymystäsi itkupilli mieheesi, ruodi omaa sisintäsi. Uskallatko tehdä sen?
Jos yhtään lohduttaa, niin olin itse aikoinaan samassa tilanteessa. Olin muka pettynyt puolisooni, hän ei ollutkaan sitä mitä odotin. Oikeasti olinkin pettynyt itseeni, odotin puolison tekevän minut onnelliseksi. Eihän se näin mene, vaan jokainen ihminen vastaa omasta onnestaan. Joskus puoliso estää sen, ja silloin on parempi erota. Mutta useimmiten ei ole näin. Korjaa omat vikasi ja hyväksy puoliso sellaisena kuin hän on.
Jos molemmat pystytte käymään läpi prosessin omalta osaltanne ja opitte kommunikoimaan riittävällä tasolla toistenne tarpeet ja tavat huomioiden, yhteisillä pelisäännöillä, niin suhteellanne on edessä hyvä tulevaisuus, kasvatte yhdessä aikuisiksi.
Onnea matkalla omaan sisimpääsi.
PS. Yksi yleisimmistä peloista parisuhteessa on yksin jääminen. Kun tämän pelon selätät ja et pelkää yksin elämistä, olet valmis parisuhteeseen.
En minä ole mieheeni pettynyt, vaan itseeni. Saiko tekstistäni sen kuvan, että olisin pettynyt siihen, että hän itkee helposti riidellessä? Asia ei ole niin, vaan minä inhoan itseäni kun en vihaisena voi jättää riitaa sikseen ja lohduttaa häntä. Hän ei pystyisi katsomaan kun minä itken. Mutta minä en riidan aikana koskaan itke, vaan olen kylmääkin kylmempi ja haluan vaan tilanteesta pois.
En edes usko pelkääväni yksin jäämistä sinänsä. Olen aina nauttinut yksinolosta. Mutta torjutuksi/hylätyksi en haluaisi tulla. En halua sitä tunnetta, etten kelpaa.
Ap
Ihan normaalia. Tuossa vaiheessa on hyvä testata, pysyykö puoliso vierellä vaikka välillä olisi vaikeaa.