Autoliike myy halvemmalla kuin yksityinen!
AUTOLIIKE MYY HALVEMMALLA KUIN YKSITYINEN
On jo kauan aikaa sitten vanhentunut harhaluulo, että yksityisiltä myyjiltä saisi autoja halvemmalla kuin autoliikkeistä. Asia on helppo todeta esim. klikkaamalla Nettiautossa Samanmalliset-painiketta. Monien autojen kohdalla viidestä halvimmasta autosta jopa kolme tai neljä on liikkeissä.
Syitä tähän on monia. Yksi on siinä, että yksityisten ilman käsirahaa tai pienellä käsirahalla ostetuissa autoissa on enemmän velkaa kuin kukaan suostuisi niistä maksamaan. Parin sadan euron kuukausierillä auton arvo pienenee usein nopeammin kuin velka.
Toinen syy on se, että monet yksityiset eivät edes ole kovin innokkaasti myymässä autojaan. He vain laittavat ilmoituksen ja siihen tähtitieteellisen hinnan, koska esim. Nettiautossa tuollainen haaveilu on ilmaista. Ja ainahan voi käydä niin, että joku hölmö jostakin syystä maksaa autosta vielä haaveilijaakin korkeamman hinnan.
Kolmas syy on yksityisten vähäinen tieto ja ymmärrys autojen todellisesta hintatasosta . He pyytävät samoja hintoja tai jopa enemmän kuin liikkeet, koska luulevat oman autonsa olevan muita parempi. Yksityinen ei yleensä myöskään tingi paljoa. Yksityisillä ei normaalisti ole ilmaa pyynnissä mahdollisen vaihtoauton hyvityksen varalta.
Liikkeestä sen sijaan voit saada kymppitonnin pyynnillä olevasta (ja usein paljon halvemmastakin) autosta jopa kaksi tuhatta alennusta, jos et anna mitään vaihdossa. Sillä ei ole merkitystä, tapahtuuko maksu käteisellä vai rahoituksen kautta. Liike saa osamaksulla myydystä autosta rahat tililleen rahoitusyhtiöstä muutamassa päivässä. Kannattaa aina tehdä vastatarjous, eikä tyytyä myyjän ensimmäisenä esittämään alennukseen.
Kun vielä otetaan huomioon se, että liikkeet joutuvat monesti maksamaan tuhat euroa tai ylikin myymiensä autojen kunnostuksesta, kun auton myymisestä on kulunut jo pitkä aika, on selvää, että yksityisiltä ostetut autot tulevat viimeistään tuossa vaiheessa kalliimmiksi. Toisin kuin liike, yksityinen ei vastaa mistään myymässään autossa myöhemmin ilmenevästä viasta tai myyjän kertomasta väärästä tiedosta.
Jos yksityiseltä ostetusta autosta hajoaa vaikka moottori ensimmäisenä päivänä, maksat kaikki korjaukset itse. Autoliikkeet ovat joutuneet korvaamaan vikoja asiakkaille jopa 1,5 vuoden kuluttua kaupasta kuluttajansuojalain mukaisen virhevastuun perusteella. Tälläkin palstalla on ollut sellaisia esimerkkitapauksia ja linkkejä Kuluttajariitalautakunnan sivuille.
Yksityiseltä ostettu auto on aina suuri riski. Ei siis ihme, että valtaosa ihmisistä ostaa autonsa mieluummin liikkeestä.
Kommentit (11)
Ei kai käytettyjen autojen liikkeitä enää edes ole?
Ihmettelin samaa kun katsoin esim. Nettiautosta äskettäin käytettyjä Lexus CT hybridejä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai käytettyjen autojen liikkeitä enää edes ole?
Mistä tällaista olet saanut päähäsi?
Hohhoijaa. Taitaa autokaupoissa olla hiljaista kun tällaista, että Ap jaksat näin laajan selvityksen asiasta tehdä. Oman autoni ostoon ei vaikuta se, että onko se yksityiseltä vai jostain autoliikkeestä Kyse on siitä, kummasta löytyy parhaiten tarpeitani vastaava auto. - Se mikä tietysti vähän harmittaa, että jos esimerkiksi lomareissulla keski-euroopassa tai vaikka vain Tukholmassa törmään mielenkiintoiselta vaikuttavaan ajopeliin, niin jos ostan sen sen ja haluan tuoda sen Suomeen ja edelleen rekisteröidä sen täällä, kuten tapana on, niin joudun maksamaan verraten kovat verot päälle. Että sellaista on vapaa kauppa ja tavaroiden vapaa liikkuvuus euroopassa.
Ja höpö höpö. Myös yksityinen myyjä on vastuussa virheistä, joiden on voinut olettaa olleen myyntihetkellä, muttei ole informoitu asiakasta. Eli tuo "takuu" (juu, ei ole takuu, vaan virhevastuu) koskee aivan samalla lailla yksityisiä myyjiä kuin liikkeitäkin, siihen vaan sovelletaan eri lakia.
http://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Viat-viivastykset/ajoneuvon-vika-ta…
"Jos käytetty auto on ostettu yksityiseltä henkilöltä, kahden yksityishenkilön väliseen kauppaan ei sovelleta kuluttajansuojalakia vaan kauppalakia, jonka säännökset virheen määrittelyn osalta ovat kuluttajansuojalakia vastaavia. Auton ostaja ei voi turvautua kuluttajaneuvonnan apuun, eikä saattaa asiaa kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi. Ostajan kannattaa tehdä virheestä ensin valitus myyjälle. Jos valitus ei johda tulokseen, ostaja voi viedä asian käräjäoikeuteen."
Sä olet ilmeisesti käytettyjen autojen kauppias. Olen ennenkin joutunut korjaamaan valheitasi, viimeksi väitit, ettei myyjällä - siis liikkeilläkään - ole mitään vastuita autosta enää, kun sen on asiakas kaupasta ulos ajanut.
http://www.vauva.fi/keskustelu/2710641/kaytetylla-autolla-ei-ole-takuuta
Nyt et sentään enää noin sano, mutta tosiaan: virhevastuu KOSKEE täysin vastaavasti myös yksityistä käytetyn auton myyjää.
Autoliikkeet maksavat vaihtoautoista surkean vähän, paljon vähemmän kuin yksityiset ostajat. Ja toisaalta myydessään panevat hintaan kaikki firman kulut vuokrista henkilöstökuluihin, voittomarginaalista vakuutuksiinsa.
Eli siksi ei oikeasti kannattaisi käyttää liikkeitä välistävetämässä lainkaan!
"Autoliikkeet maksavat vaihtoautoista surkean vähän, paljon vähemmän kuin yksityiset ostajat" Tämä on totta, mutta juuri siksi näyttäisi siltä, että auton saa halvemmalla niistä. Ne haluavat niistä myös eroon. Tiedä sitten mikä on totuus, mutta näin noiden Lexusten kanssa.
Ja siis en ole autoliike, minusta on mukavampi ostaa auto joltakulta, joka tuntee sen ja on ajanut sillä. Mutta jos hintaeroa on pari tonnia niin... Ainahan voi toki tinkiä ja pitääkin.
t. Lexuskatsoja
Ostan aina auton isosta liikkeestä. O prosentin korko, vuoden kasko ilmaiseksi, osamaksu. Yksi erä jäljellä ja 8v. auto nyt.
Ei vaihdeta autoa koska 77000 km ajettu.
Uudet renkaat, jarrulevyt ja palat vaihdettu, akku uusi.Seuraavaksi jakohihna ja vesipumppu.
Auto hyvässä kunnossa ja kiiltävä.
Naapurin mielestä sillä ei voi ajaa koska on vanha.
Hyvin tuo kulkee ilman ongelmia ja pintakin kiiltää.
Pikkuliikkeet on syvältä!