Miksi Robin ei tee englanninkielistä musaa?
??
Ääntää tosi hyvin ku kuuntelin englanninkielisiä covereita.
Varmasti olis kysyntää enemmän ulkomailla. Eihän ulkomailla tosiaankaan kiinnostuta Robinin suomenkielisestä musasta...
Kommentit (98)
Tolla naamalla pärjäisi ulkomaillakin
Robin on senverran isänmaallinen että tekee suomalaista musaa 8)
Tolla Robinin asenteella ja lavaskarismalla kyllä pärjäis ulkomaillakin. Ja kyllähän poika komea on, sekin tuntuu olevan nykyään tärkeää musiikkimarkkinoilla.
Eikä äänessä eikä muussakaan häviä mun mielestä esim. Bieberille ollenkaan!
On kyllä ihan tosi fiksu päätös käydä lukio loppuun ja eikö Robin aikonu käydä myös armeijan ihan kunnialla...
Näitten jälkeen sitte varmaan saattas havitella ulkomaille jos vielä mahdollista.
Nythän Robin tekee musaa ns. toissijaisena, eli koulu on ensin. Vaikka ei välttämättä uskos, on sen verran paljon saanut musiikkiuralla aikaseksi.
Ei mitään jakoa ulkomailla, siksi.
Se on jo hiljalleen ollut studioissa Lontoossa ja Losissa ainakin (ulkomaiset tuottajat merkanneet kuviin instassa). Työstävät kai asiaa hiljalleen, mutta eri asia päättävätkö milloin (jos koskaan) julkaista materiaalia. Koulujen ollessa kesken ja tiuhaa tahtia Suomessa häärätessä aikaa jää aika vähän ulkomaille. Ja siihen täytyy oikeasti olla aikaakin, jos sinne todella tähtää.
Tekisi jos levy-yhtiö niin määräisi. On se kyllä vähän älytöntä että Suomessa on suosittuja samat englanniksi laulavat ulkomaiset mainstream-artistit/bänditkin kuin muuallakin mutta kotimaisisista suosikeista suurin osa vetää (tai pakotetaan vetämään) suomeksi.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä ihan tosi fiksu päätös käydä lukio loppuun ja eikö Robin aikonu käydä myös armeijan ihan kunnialla...
Näitten jälkeen sitte varmaan saattas havitella ulkomaille jos vielä mahdollista.
Nythän Robin tekee musaa ns. toissijaisena, eli koulu on ensin. Vaikka ei välttämättä uskos, on sen verran paljon saanut musiikkiuralla aikaseksi.
Tuskin menee armeijaan suoraan lukiosta vaan vasta siinä vaiheessa kun uralla on hiljaisempi vaihe muutenkin.
Veikkaan ettö on ihan tarkotuksen mukasta et ei vielä ulkomaan hommista paljo puhuta et saa käydä lukion rauhassa loppuun. Ei pystys kyllä käymään lukiota ja ulkomailla tekeen juttuja hirveesti yhtäaikaa...
Aika näyttää👍
Robinille tuntuu muutenkin olevan tärkeitä arvoja koti, perhe, ystävät, koulu ja muutenki ns. Normaali elämä. Niin en tiiä miten käy jos lähtee hirveeati ulkomaita kosiskeleen...

Robin oli vasta melkeen kuukauden reissussa ja käy lukiota. Ja niin oli Isac Elliotkin. Varmaan tenttii pari kurssia siltä ajalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä ihan tosi fiksu päätös käydä lukio loppuun ja eikö Robin aikonu käydä myös armeijan ihan kunnialla...
Näitten jälkeen sitte varmaan saattas havitella ulkomaille jos vielä mahdollista.
Nythän Robin tekee musaa ns. toissijaisena, eli koulu on ensin. Vaikka ei välttämättä uskos, on sen verran paljon saanut musiikkiuralla aikaseksi.Tuskin menee armeijaan suoraan lukiosta vaan vasta siinä vaiheessa kun uralla on hiljaisempi vaihe muutenkin.
Nii ja ei kai ollut mitään puhetta muutenkaan et millon olis menossa armeijaan, maininnut vaan et haluaa ja aikoo jossain välissä käydä
Kilpailu on kovaa maailmalla ja kovemmaksi menee kun ei teinisarjassakaan loputtomiin voi enää pelata. Ja kaikki täytyy alottaa uudestaan käytännössä nollasta. Mutta mitään ei ainakaan saa jos ei yritä.
Ei kai nyt Suomen oma pikku Robin mihinkään ulkomaille ole lähdössä!
Lausunnan pitää olla virheetöntä jotta se uppoaa äidinkielenään englantia puhuviin. Muussa tapauksessa se on yhtä hassua kuin jollain aksentellia suomeksi laulaminen.
Vierailija kirjoitti:
Lausunnan pitää olla virheetöntä jotta se uppoaa äidinkielenään englantia puhuviin. Muussa tapauksessa se on yhtä hassua kuin jollain aksentellia suomeksi laulaminen.
Eurooppa, montakos englantia äidinkielenään puhuvaa kansaa täällä olikaan?
Sen ois hyvä testata englantia feattaamalla ensin esim. jonkun elektronista musiikkia tekevän yhtyeen/artistin kanssa.
Suomessa suomenkielistä musaa. Mun mieleatä varsin järkevä päätös ku koulut kesken ja on aikomus käydä loppuun.
Eli ei varsinaisesti edes tällä hetkellä paljo ulkomaille havittele, mut ei kai se kannatakkaa ku Suomessa on riittävästi musaduunia.