Mitä kerrot elämästäsi mukavassa pikku illanvietossa tms vs. todellisuus?
Tyyliin. On joku kiva pieni kokoontuminen tuttavillasi. Syötte siinä mukavasti ja vaihdatte kuulumisia. Mukana ehkä tuttuja ja puoli tuttuja. Kuinka esittelet elämäsi?
Esimerkki:
"Suunnittelen tässä alan vaihdosta kun entinen ei tarjonnut riittävästi haasteita. Olin toki esimiestehtävissä ja luottohenkilö, mutta haluan eteenpäin elämässäni. Oikein mukavasti on alkanut opinnot sujumaan, ihanaa kun voi tässäkin iässä vielä löytää oman juttunsa ja kaikki on avoinna. Esikoisemme menestyy upeasti matikassa ja varmaan sitä alaa lähtee opiskelemaan. Nuorimmainen sen sijaan on hirveän luova, taidepuolen ihminen. Miehen kanssa menee hyvin kun omaa aikaa saa riittävästi, osaa arvostaa sitten yhteisiä juttuja."
Totuus:
"Sain potkut ja on pakko kouluttautua kun muuten on helvetillinen työttömyysputki edessä ja vanhakin alan jo olemaan noilla markkinoilla. En saa mitenkään eteenpäin opintoja kun lapset vievät kaiken ajan. Esikoinen on niin surkea kielissä, että tuskin pääsee ylioppilaaksi, mutta sentään matikka menee jotenkin. Kuopus ei ole kiinnostunut muusta kuin hippeilystä ja siitä nyt ei ainakaan tule mitään. Miestä ei näy mailla halmeilla eikä hoida lapsia ikinä. Hyvä kun joskus käydään yhdessä saunassa ja vedetään pari lasia viiniä."
Näin KÄRJISTETYSTI.
Kommentit (7)
Ihmissuhdeasioita voisin vähän kaunistella. Sinkkuna kun on näitä huteja tullut vähän liikaa, että tuntuisi nololta tunnustaa, miten järjetöntä sekoilua tämä eronneen elämä onkaan.
"Kaikki menee hyvin." Vs kuolen tylsyyteen
Naisilta totuutta joutuu erikseen kysymään tällaisissa ketjuissa, kun taas miehet ymmärtävät totuuden näkyvän jo päälle päin, joten he eivät sitä "mukavissa pikku illanvietoissa" lähde edes kaunistelemaan.
Minulla on jostain syystä tapana kertoa illanvietossa ihan tyhmiä juttuja, ennemminkin vähätellä elämääni kuin kehua. Seuraavana päivänä harmittaa, kun on tullut selitettyä omista lapsista ja miehestä jotain höpöhöpöjuttuja.
Niin no tämä oli siis tosi kärjistetty esimerkkiversio. Mutta mitä itse olen huomannut niin omassa (huom. siis vain omakohtainen kokemus) lähipiirissä ja vähän kaukaisempienkin tuttavien kautta tilanne on se, että mitä enemmän hehkutetaan ja mitä upeammalta halutaan elämän näyttävän, sitä harmittavampaa on todellisuus.
Enkä edes ymmärrä mitä hävettävää siinä olisi puhua näistä tosiasioista, elämäähän tämä vaan on ja jotenkin paljon helpommalta tuntuu olla ihmisten kanssa jotka eivät turhia kiillottele elämänmenoaan. Tajuaa paremmin, että kaikilla on ristinsä kannettavanaan ja turhaa kadehdintaa ympäriinsä ajatella, että noilla ja näillä on kaikki niin paljon paremmin. Enkä tarkoita mitään vahingoniloa vaan sitä, että osaa suhteuttaa paremmin oman elämänsä ongelmia.
Ap
En koskaan kerro noin, päinvastoin.
Minä kerron, että lapset on opiskelemassa ja niillä on sellaista tavallista opiskelijaelämää, rahat tiukilla ja loppukuukaudesta laskevat viimeisiä euroja. Miehen yritys menee niin kuin ennen, ei sitä miestä paljoa kotona näy. Omassa työssä on sitä samaa vanhaa, mihin se tällä iällä enää muuksi muuttuisi.
Todellisuudessa lapset on opintojen ohessa oman alansa hyväpalkkaisissa töissä, saavat stipendejä, käyvät viikonloppulomilla Euroopassa ja nauttivat elämästää. Isä omistaa asuntonsa, ei tule stressiä siitäkään. Miehen yritys kukoistaa, taloushuolia ei ole. Omassa työssä on menossa mielenkiintoinen vaihe, kaikkea uutta ja kivaa tulossa.
Ei voi kertoa valittajille, että oma elämä on kunnossa. Aina saa kuulla, että pidän kulisseja pystyssä. Parempi väittää, että elän niin kuin kuvitellaan.
Onko tuo noin päin yleistä? Minusta ihmiset yleensä vähättelevät elämäänsä, itse ainakin. En voisi kuvitella noin puhuvani. Ei niin että ne kipeimmätkään asiat illanviettoon kuuluisi.