Ei noista pojista ole leikkikavereiksi toisilleen :-(
Ja me miehen kanssa hankittiin 2 lasta peräjälkeen vain siksi, että heillä olisi leikkikaveri eli sisarus omasta takaa kotona. Pojat ovat nyt 2v3kk ja 1v2kk eivätkä he leiki koskaan keskenään, tappelevat vain keskenään ja vaikka heillä on valtavasti leluja, niin jostain syystä heitä kiinnostaa eniten aina se lelu, joka sattuu olemaan veljen kädessä, mikä taas johtaa siihen, että he yrittävät saada lelua väkisin toistensa kädestä ja vanhempi aina voittaa lyöden veljeään lelulla päähän niin että veli itkee :-(
Kommentit (13)
2,5-vuotias voi kyllä leikkiä isomman sisaruksen kanssa, mutta ei vielä noin pienen. Eihän nyt 1,5-vuotias ylipäätään leiki yhteisleikkiä.
Muutaman vuoden päästä osaavat leikkiä yhdessä. Meillä 5, 7 ja 8 v pojat ja nyt leikit sujuu tosi hyvin. Aina on kotona leikkikaveri.
Meillä 3 ja 4 vielä ja leikkivät nykyään keskenään.
Meillä 7 ja leikkii edelleen mielikuvitusystävänsä kanssa.
Eivät kaikki sisarukset rakasta toisiaan. Mun mies on kohta 40, siskonsa pari vuotta vanhempi, ja nyt pystyvät olemaan samassa huoneessa joulupäivällisen ajan piikittelemättä toisiaan. Lapsena heittelivät toisiaan keittiöveitsillä, muistelee anoppini.
Sitten kun nuorempi on lähempänä kolmea alkaa onnistumaan pikkuhiljaa.
Ei meidän 2v 2kk osaa leikkiä mitään järjellistä ilman aikuisen ohjausta. Tai siis itsenäiset juonelliset leikit (ruuan laitto, nuken syöttäminen) kestää n. minuutin. Toisten lasten kanssa ei leiki yhdessä kuin korkeintaan jotain karkuun juoksemista. Joten luulisin, että teilläkin tilanne muuttuu radikaalisti, kun lapsilla ylipäänsä edes alkaa olla leikkitaitoja.
Veljeni kanssa alettiin tulemaan toimeen vasta täysi-ikäisenä. Ikäeroa 2 vuotta.
Sitten voi kokeilla opettaa yhteisiä leikkejä.
Meillä oli aikanaan huippujuttu kun isompi kokosi palikkapinon ja toinen sen kaatoi. Tässä tietysti pitää olla se yhteinen jännitys, että pienempi malttaa odottaa lupaa ja isompi osaa toimia leikinjohtajana.
Ikäeroa kaksi vuotta ja vetävät yhtä köyttä ja puhuvat omaa salakieltä. Ikää siis nyt 15 ja 13
Kai nyt kaikki tajuaa ettei alle 2 veet osaa leikkiä mitään roolileikkejä. Kolme vuotiaana se sit alkaa sujumaan eli cielä 2 vuotta kun jaksat niin on seuraa ;)
En tajunnutkaan, että lapsia hankitaan vain sen takia, että niistä on seuraa toisilleen
Liian pieniä vielä. Kyllä ne parin vuoden kuluttua osaa leikkiä yhdessä.