Suhde pahassa kriisissä ja mies käyttäytyy ristiriitaisesti :(
En ole koskaan aiemmin kirjoittanut millekään palstalle omia asioitani, mutta nyt on pää ihan sekaisin. Kenellekään ystävällekään en halua avautua yksityisistä asioista.
Tilanne tämä: yhdessä seitsemän vuotta ja väliin mahtunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Aina ollaan kuitenkin riidat selvitetty ja yhdessä jatkettu.
Viimeisen vuoden ajan mies ei ole enää halunnut suunnitella yhteistä tulevaisuutta, ja kun olemme sivunneet esim. asuntolainan ottamista, niin mies on sanonut että hakee yksin tai ei ollenkaan. Ei halua sitoutua yhteiseen pankkilainaan. Välillä suunnitellaan taas seuraavaa lomamatkaa ja kattellaan asuntoja, sitten taas yhtäkkiä mies saattaa sanoa että ei huvita. Minulle on tullut pikkuhiljaa todella epävarma olo. Kuin löysässä hirressä roikkuisi.
Samaten pikkuhiljaa on tullut yhä selvemmiksi sun rahat ja mun rahat; mies esittelee kauppakuitteja ja pyytää puolet summasta takaisin tai sanoo että seuraavalla kerralla sä maksat sitten saman verran. Jopa lomamatkalla kumpikin maksoi omat ruokansa ravintoloissa, tai jos mies maksoikin molemmat, niin myohemmin pyysi puolikkaansa takaisin. Sanoin että lapsellista, mutta piti päänsä. Aiemmin ruokakaupassakin maksoi se kuka ehti ottaa lompakon esiin tai se kummalla oli paremmin rahaa käytössä, eikä tosiaan splitattu kuitteja jälkikäteen.
Mies on aina ollut sellainen, että suuttuessaan päästää sammakoita suusta ja osaa olla todella ilkeä ja paha suustaan. Samoin erolla uhkailu on aina riitatilanteissa ollut hänen valttikorttejaan. Niihin olen tavallaan puutunut, mutta tehnyt selväksi että on pahimmanlaatuista henkistä väkivaltaa, eikä normaalia käytöstä edes vihaisena.
Moni jo tässä vaiheessa ajattelee, että jätä se sika, erota se haluaa, mutta mutta... Mies on kuitenkin samaan aikaan mustasukkainen, eikä kuitenkaan pystyisi lähtemään miettimättä mitä mä teen sen jälkeen ja kenen kanssa. Hän tekee pitkää päivää töissä ja tulee aina suoraan kotiin, on tavoitettavissa jatkuvasti eikä häärää mitään selkäni takana, joten kyse ei ole mistään toisista naisistakaan.
Tuntuu siltä kuin mies olisi toisaalta kyllästynyt ja toisaalta ei kumminkaan halua lähteäkään. Haluaa syödä ja säästää kakun.
Seksiä meillä on aina ollut ihan kiitettävästi, nyttemmin joudun sitä kerjäämään. Ja ei, miehellä ei ole muita naisia.
Mitä ihmettä meille on tapahtunut?
Kommentit (10)
Toisinaan puhuminen onnistuu, useimmiten ei. Riita napsahtaa päälle joskus pienimmistäkin asioista. Ja sitten kun riitelemme, mies kiihtyy taas siihen tilaan että ero-sana vilahtaa kuin huomaamatta, ja se siitä aikuismaisesta keskustelusta...
En tiedä mikä minussa niin on ruvennut ärsyttämään. Minä rakastan miestäni edelleen, hän on elämäni suurin rakkaus. Vaikeasta luonteestaan huolimatta hänessä on hyvät puolet myös, ja rakastan hänen tuoksuaan, ulkonäköään, eleitä ja ilmeitä jotka vain minä tunnistan, ja koko pakettia ylipäätään.
Hän oli suhteen alussa se ihastuneempi osapuoli ja sai omalla sinnikkyydellään ja aidolla kiinnostuksellaan minutkin ihastumaan ja rakastumaan. Tuntuu niin pahalta että enää hän ei saa kiinni niistä alkuaikojen tunteistaan. Toki meillä saattaa olla putkeen parinkin viikon (oho!) periodi että kaikki on hyvin. On kivaa yhdessä, runsaasti seksiä ja läheisyyttä, ja sit yhtäkkiä joku pikkujuttu tai huono päivä ylipäätään laukaisee ison riidan jossa kaivellaan kaikki menneet ja huudetaan ja äksyillään. Ja tuo negatiivinen ilmapiiri kestääkin sitten pidempään kuin se hyvä fiilis...
no se seitsemän vuoden kriisi näköjään teillä...
Oletko holtiton rahankäyttäjä?
Meidän parisuhteessa on tällä hetkellä samankaltainen tilanne - käyttäydyn itse kuin sinun puolisosi - koska mieheni käyttää rahaa vastuuttomasti tyhjänpäiväisyyksiin ja laittaa tilin tyhjennyttyä minut maksamaan elämisen ja asumisen. Tunnen oloni hyväksikäytetyksi. Ero on vain ajan kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Oletko holtiton rahankäyttäjä?
Meidän parisuhteessa on tällä hetkellä samankaltainen tilanne - käyttäydyn itse kuin sinun puolisosi - koska mieheni käyttää rahaa vastuuttomasti tyhjänpäiväisyyksiin ja laittaa tilin tyhjennyttyä minut maksamaan elämisen ja asumisen. Tunnen oloni hyväksikäytetyksi. Ero on vain ajan kysymys.
Tässähän se pointti on. Kummankin käsityksestä rahankäytöstä, rahojen yhteisyydestä tai erillisyydestä (niistä saa olla erilaiset käsitykset! ja yleensä sen mukaan mennään kenen mielestä erilliset tilit on parempi), tulevaisuudensuunitelmista, ajatuksista ansaitsemisen ja kulutuksen suhteista yms.
Ei tää nyt täällä palstalla pyörittämällä parane, jos ette pysty avoimesti puhumaan kummankin toiveista. Voihan se olla että se erokin on tulossa; ei pidä tuomita keskustelua heti epäasialliseksi jos ero mainitaan mahdollisuutena.
Pidätkö miehen mustasukkaisuutta todisteena hänen rakkaudestaan? Sehän on vain hänen omaa epävarmuuttaan ja omistushaluaan jos aihetta mustasukkaisuuteen ei ole.
Merkit viittaavat siihen että mies valmistautuu eroon. Olisiko niin ettei hän kuitenkaan uskalla ehdottaa sitä vaan odottaa että sinä teet sen? Ja miksihän näin?
Häivy lomalle yksin ja ota aikalisä
Miehen mustasukkaisuus erotilanteessa voi valitettavasti johtua vain egosta (ja/tai siitä että itsekin katselee muita), eikä mistään sen syvemmästä kiintymyksestä saati rakkaudesta jonka toivoo pelastuvan.
Ootte ollut 7 vuotta ja et silti pysty tästä asiasta puhumaan suoraan miehen kanssa? Ratkaisu kaikkeen on aina puhuminen ja se, että kummallekin tulee selväksi se mikä häiritsee/ärsyttää/hämmentää. Jokainen suhde on AINA erilainen ja en usko täältä tulevan sen toimivampia ohjeita, kuIn puhuminen. PUHUKAA RAKKAAT!