Ystäväni on mustasukkainen entisestä ihastuksestani...
Lyhyesti: olin ihastunut erääseen mieheen, mutta meidän juttumme ei ollut edennyt pussailua pidemmälle. Näimme ja juttelimme ja oli hauskaa, mutta ei ollut siis edennyt seksiin vielä.
Sitten eräänä viikonloppuna olin baarissa ystäväni kanssa. Tämä ihastus ja hänen ystävänsä tulivat sattumalta paikalle ja mun ystäväni sitten iski silmänsä tähän ihastukseeni, vaikka sanoin hänelle, että meillä on ollut vähän jotakin juttua ja että olen hänestä kiinnostunut. Ystäväni oli kuitenkin sitä mieltä, että ei ihmistä voi omistaa ja meidän juttumme ei ollut hänen mielestään edennyt niin vakavaksi, että hänen sitä täytyisi kunnioittaa.
Mä en jaksanut alkaa riitelemään miehestä ja lähdin sitten ennen pitkää kotiin. Ystäväni ja ihastukseni päätyivät panemaan sinä yönä. Juttu ei tästä mihinkään jatkunut, mies ei ole laittanut ystävälleni mitään viestiä ja kyseessä oli siis ainakin hänen osaltaan pelkkä pano.
Mä ja tää mies ollaan hengailtu yhdessä jonkin verran. Mun ihastuksentunteeni tietysti karisi enkä todellakaan halua enää hänen kanssaan mitään romanttista, mutta meillä on hauskaa yhdessä ja olemme viettäneet aikaa yhdessä, ihan siis ystävällisessä hengessä (ainakin mun osaltani täysin platonista). Hän on toki pari kertaa yrittänyt olla vähän flirtti ja vihjaillut jotakin, mutta olen sivuuttanut sen ja sanonut, että en halua ystävieni jämiä.
Ongelma onkin tällä hetkellä se, että tämä ystäväni on ollut huomattavan mustasukkainen siitä, että olen vielä tekemisissä tämän miehen kanssa. Viime viikonloppuna olin miehen kanssa pelaamassa biljardia ja juomassa muutamat. Ystäväni oli närkästynyt, koska en ollut pyytänyt häntä mukaan ja hän otti asian suoraan niin, että yritän tapailla miestä häneltä salaa, koska haluan harrastaa seksiä hänen kanssaan. Jos me olisimme oikeasti miehen kanssa vain kavereita niin tottakai mä kutsuisin ystäväni mukaan aina kun olemme viettämässä aikaa. Ystäväni on kysellyt jo monta kertaa, että ollaanko me harrastettu seksiä ja miksen voi vaan kertoa totuutta. Hän on nyt sitä mieltä, että hänen ja tämän miehen juttu eteni niin "vakavaan pisteeseen" (=seksiin) asti, että mun täytyisi ymmärtää perääntyä ja pysyä vähän kauempana. En tiedä ymmärtääkö hän itse tilanteen ironiaa.
Siis. Onko se multa jotenkin kusipäistä ystävääni kohtaan jos näen tätä miestä? Olenko jotenkin niin sosiaalisesti idiootti, että mulla jää tässä jotakin tajuamatta?
(Ja joku kuitenkin kysyy; olemme 23-26-vuotiaita)
Kommentit (5)
Vierailija kirjoitti:
Ystävääsi käytettiin nopeaan paineiden purkuun, koska sä et antanut miehelle heti. Idiootteja molemmat. Miksi olet heidän kanssaan tekemisissä?
Pyörimme samoissa porukoissa ja paikoissa, joten mielestäni helpompaa olla väleissä. En jaksa tapella miehistä, varsinkaan tuollaisista. Oletan, että jos joku on minusta oikeasti kiinnostunut niin näin ei tapahdu. Olen tavannut jo uuden ja ihan mukavanoloisen miehen, joten en nää tarpeelliseksi katkeroitua ja jäädä yksin rannalle ruikuttamaan.
AP
Aika kauhea "ystävä" sulla. Kerroit ystävällesi että olet kiinnostunut miehestä, siltikin hän meni panemaan tämän kanssa. Toisaalta ehkä ihan hyvä niin paljastui miehenkin todellinen luonto. Joo, ette seurustele mutta oliko pakko juuri ystäväsi kanssa panna? Jos alattekin seurustelemaan niin kiva nähdä jatkuvasti vanhaa panokaveria.
Et tee mitään väärää. Ystäväsi kaipaisi nyt suorat sanat, mutta sen jälkeen ei ehkä olisi enää ystäväsi. Eihän ystäväsi edes tunne miestä, miten se voi olla siis vakavampaa kuin teidän kaveruus, varsinkin kun mies ei edes halua nähdä ystävääsi. Kukakohan tässä on se tyhmä joka ei tajua. :) Miksi edes olet ystävä tuollaisen ihmisen kanssa joka yrittää viedä ihastuksesi, syyttelee sinua eikä usko mitä kerrot??
Vierailija kirjoitti:
Aika kauhea "ystävä" sulla. Kerroit ystävällesi että olet kiinnostunut miehestä, siltikin hän meni panemaan tämän kanssa. Toisaalta ehkä ihan hyvä niin paljastui miehenkin todellinen luonto. Joo, ette seurustele mutta oliko pakko juuri ystäväsi kanssa panna? Jos alattekin seurustelemaan niin kiva nähdä jatkuvasti vanhaa panokaveria.
Et tee mitään väärää. Ystäväsi kaipaisi nyt suorat sanat, mutta sen jälkeen ei ehkä olisi enää ystäväsi. Eihän ystäväsi edes tunne miestä, miten se voi olla siis vakavampaa kuin teidän kaveruus, varsinkin kun mies ei edes halua nähdä ystävääsi. Kukakohan tässä on se tyhmä joka ei tajua. :) Miksi edes olet ystävä tuollaisen ihmisen kanssa joka yrittää viedä ihastuksesi, syyttelee sinua eikä usko mitä kerrot??
Näin mäkin asian mietin. Siis mulla ja tällä miehellä ei ole mitään tulevaisuutta seurustelumielessä. En todellakaan halua romanttista suhdetta mieheen, joka on pannut ketään ystävääni. Mielestäni on omituista, kun tämä mies ei aluksi itse tuntunut asiaa ymmärtävän vaan yritti vielä vihjailla, että josko lähtisin hänen luokseen. Toivottavasti ymmärtää nyt.
Mä sanoin ystävälleni kyllä suorat sanat silloin kun hän kertoi mulle, että he harrastivat seksiä. Ystäväni on kuulemma pahoillaan, mutta edelleen sitä mieltä, että asia olisi ollut täysin eri jos olisin pannut tätä miestä. Se on ilmeisesti hänelle se virstanpylväs, joka määrittää suhteen vakavuuden. Nyt hän on ylittänyt sen rajan tuon miehen kanssa, joten mun pitäisi osoittaa solidaarisuutta. Heidän juttunsahan onkin niin vakava...
Sivuhuomautuksena, ystäväni on tehnyt mulle selväksi, että repii mulle uuden persereiän jos kajoan hänen entisiin seksikumppaneihinsa. En ole näin kyllä ikinä yrittänyt tehdä enkä aio, mutta olen saanut kyllä listauksen miehistä, joihin mulla ei ole lupa koskea.
Olen kieltämättä aika tossukka, kun en ole laittanut välejä poikki, mutta mielestäni on niin paljon helpompi pysyä väleissä. Tuo on kyllä syönyt luottamusta todella paljon mun puoleltani ja ilmeisesti tällä ystävälläni on taipumusta ajatella, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia lumppuja kuin hän jos hän todellakin luulee mun alentuvan samanlaiseen pelaamiseen.
AP
Ystävääsi käytettiin nopeaan paineiden purkuun, koska sä et antanut miehelle heti. Idiootteja molemmat. Miksi olet heidän kanssaan tekemisissä?