Miksi lapsille sanotaan kehuvasti: oletpas pitkä, kylläpäs olet kasvanut jne?

Ei meidän sintti ainakaan pahoita mieltään. Ei kyllä kukaan ole sanonut pitkäksi. Kasvamista aina päivitellään (oli kasvanut tai ei).

Mun lapsi on luokkansa lyhin ja kyllä hän loukkaantuu aika tavalla jos joku "hyväätarkoittava" sukulainen erehtyy sanomaan että kylläpäs sinä olet jo pitkä tyttö tms., kun hän ei sitä todellakaan ole. Irvailulta se kuulostaa, vähän sama kuin ylipainoiselle sanoisi, että oletpas sinä laiha.

Jotain paskaa pitää jauhaa sosiaalisissa tilanteissa.

Mielensäpahoittajalapsia...

Ei ne sukulaistädit aina muista minkäkokoisia yleensä ollaan missäkin iässä ja sitten tulee sammakoita suusta kun kehutaan 140-senttistä 12-vuotiasta pitkäksi tai sitten ei muisteta edes lapsen ikää ja seuraavaksi kysytään että oletkos jo kolmannella luokalla. Ja lapsen itsetunto taas pykälää alempana :/

Nämä nyt on niitä juttuja, mitä vaan sanotaan tottumuksesta. Vauvoistakin sanotaan aina, että kannateleepas jo hyvin päätä. Ei kannata ottaa niin vakavasti, eikä varsinkaan opettaa sitä lasta loukkaantumaan liian herkästi.

Kaikkein ikävimmältä kuulostaa kun pitkien lasten äidit ihmettelevät toisen samanikäisen lyhyyttä tai kehuvat oma lapsensa pituutta ikään kuin se olisi joku hyve.

Vierailija kirjoitti:

Nämä nyt on niitä juttuja, mitä vaan sanotaan tottumuksesta. Vauvoistakin sanotaan aina, että kannateleepas jo hyvin päätä. Ei kannata ottaa niin vakavasti, eikä varsinkaan opettaa sitä lasta loukkaantumaan liian herkästi.

Miten loukkaantumista opetetaan? Tulisiko se kuitenkin ihan opettamatta jos esim. koulussa kaverit vähättelevät pituuden vuoksi?

Kylläpä olet kasvanut. On niin takapuolikin levinnyt että.

Se nyt vain on asia johon huomio kiinnittyy jos lasta ei ole pitkään aikaan nähnyt. Ihan samoin kuin jos ihminen on laihtunut sillä aikaa kun ei ole nähty, niin kyllä sitä voi ihan aidosti hämmästyä, laihtumista/lihomista, kasvamista tai vaikka hiusten kasvamista/lyhentymistä. Ei siinä taustalla sen suurempia aatteita varmaankaan ole, paitsi että harvempi lihomista ääneen mainitsee, koska se ei ole positiivinen juttu.

Meinaako aloittaja, että pienikokoiselle ihmiselle olis pituuden kasvaminen jotenkin negatiivinen asia, jota ei saisi mainita?

Vierailija kirjoitti:

Ei ne sukulaistädit aina muista minkäkokoisia yleensä ollaan missäkin iässä ja sitten tulee sammakoita suusta kun kehutaan 140-senttistä 12-vuotiasta pitkäksi tai sitten ei muisteta edes lapsen ikää ja seuraavaksi kysytään että oletkos jo kolmannella luokalla. Ja lapsen itsetunto taas pykälää alempana :/

Meidän lapsi yleensä vain ajattelee että mummo on ihan seniili, eikä muista mitään. Tietää olevansa niin paljon ikäistään pienempi, että on selvää että vieraammat luulevat hänen olevan monta vuotta nuorempi. Itsetunto on ihan kunnossa.

Yhden kerran on ollut ikävä tilanne, kun harrastuskaverin äiti ei millään uskonut lapsemme ikää ja vänkäsi ja vänkäsi ettei tuollaista pikkulasta voi ottaa mukaan. Henkkaritkin näytin, mutta ei uskonut. Tuo äiti ajettiin lopulta tilanteesta pois, mikä oli tavallaan harmi, koska hetken päästä lapsemme näytti taitonsa, kuuluu porukan taitavimpiin.

Miten tuostakin voi pahoittaa mielensä?

Mitä, jos se sama sukulainen ääneen kauhistelisi, että lapsi EI ole kasvanut. Jos el olla nähty pitkään aikaan, niin totta kai lapsi on kasvanut. Hyvää siis tarkoitetaan!