Kaamosmasennukseni on pahentunut vuosi vuodelta. Keinoja puuttua?
Olen kantasuomalainen aikuinen. Vaikka sukuni on aina asunut näillä leveysasteilla, en ole geneettisesti sopeutunut vuodenaikojen vaihteluun, valon ja pimeyden määrään. Myös äitini on koko aikuisikänsä kärsinyt kaamosoireista.
Luulisi, että vuosi vuodelta tila helpottuisi, mutta olen joutunut myöntämään, että ainakin minulle on käynyt päinvastoin. Kaamosmasennukseni ei kuitenkaan ole pahentunut johdonmukaisesti joka vuosi, vaan pystyn nimeämään pahimmat syksyni: 2009 ja 2012. Pahin on 2009, jolloin koin jonkinlaista derealisaatiota ja jouduin hakemaan ammattiapua. Joskus nuorempana en kuitenkaan joka syksy kärsinyt kaamoksesta, mutta nykyään jonkinlaista oireilua (kuten lamaantuneisuus, uupumus, unirytmin sekoaminen ja mielialan vaihtelu) on joka syksy /alkutalvi. Taipumus on siis voimistunut aikuistuttuani.
Nyt en kai enää voi luottaa sattumaan, eli ajatella "ehkä tänä vuonna en saa kaamosmasennusta", kun se näyttää vakiintuneen.
Onko keinoja ennaltaehkäistä tätä? Mielialalääkkeet eivät sovi minulle. Onko kukaan oikeasti saanut apua kirkasvalolampusta? Saako kirkasvalolamppua "itse rakennettua"? Myydäänkö niin kirkkaita lamppuja missään, että voisi tilata ja tehdä sellaisen itse?
Kommentit (9)
Oletko jo syönyt riittävän isot annokset d-vitamiinia päivittäin? Se on poistanut lievän kaamosmasennuksen sekä minulta että äidiltäni. Mutta sinun oireesi kuulostavat kyllä paljon pahemmilta... Toivottavasti löydät avun!
Kyllä siitä lampusta moni saa apua, eikä ne niin kauhean kalliita ole, etteikö voisi ostaa sellaisen itse rakentelematta. Saa säädettyä kirkkautta ja on fiksun näköinen.
Motonetista saa 10 000 luksin lampn 69 eurolla.
Kirkasvalolamppua suosittelen lämpimästi. Nyt toista vuotta käytössä, ja itselläni ainakin auttaa. Ihan kaupassa myydään, en usko että voi itse tehdä.. ainakaan halvemmalla.
Vierailija kirjoitti:
Oletko jo syönyt riittävän isot annokset d-vitamiinia päivittäin? Se on poistanut lievän kaamosmasennuksen sekä minulta että äidiltäni. Mutta sinun oireesi kuulostavat kyllä paljon pahemmilta... Toivottavasti löydät avun!
Syön d-vitamiinia 100 mikrogrammaa päivässä. Lisäksi syön kalaa monta kertaa viikossa. Muutenkin syön terveellisesti.
Liikkua voisin enemmän, mutta en jaksa kaamoksen aikaan.
- ap
Itse en tykkää myöskään suuremmin syksystä ja tietynlainen alavireisyys alkaa helposti vaivaamaan.Minulla on kirkasvalolamppu ja käytän sitä aina aamuisin samalla kun teen päivämeikin ja juon aamukahvin.Olen laittanut sen sellaiseen paikkaan että sen käyttö sujuu luontevasti.Sitten ehdoton apu on liikunta.Harrastan kyllä liikuntaa muulloinkkin, mutta syksyllä lähden heti töiden jälkeen lenkille juoksemaan vaikka kuinka väsyttäisi.Vaihdan eteisessä samantien vaatteet enkä edes istahda etten jumiudu sohvalle.Tämä käytäntö toimii minulle.Lisäksi jos vaan taloudellinen tilanne sallii niin etelänmatka pimeään aikaan auttaa.Näillä konsteilla olen nyt oppinut selviämään ja pärjäilen syksyn nykyisin.

Tarkoitat 'laiskottaisi'? En tarkoita tällä mitään pahaa, mutta jos sinua oikeasti väsyttäisi, et jaksaisi lähteä lenkille. Väsymys tarkoittaa, ettei jaksa fyysisesti. Laiskuus tarkoittaa, että faktisesti jaksaa fyysisesti, jos vain päättää viitsiä.
(OT)
Se piristi itseäni ihan hirveästi kun hommasin heti hämärtyessä ikkunoihin kunnon valot ja kukatkin saavat kunnon valoa. Sieltä se valo hohtaa sitten paljastaen kauniit kukkaset ja ei tarvi kuin sinnepäin vilkaista niin heti piristyy paljon! Osta timanttiananaksia niitä on siwassa halvalla ja kestävät monta kuukautta viherkasvien lomassa! Kohta kukkii joukukaktuskin mulla taas .
Dildolla orkutat itseäsi päivittäin.