Lue keskustelun säännöt.
MÄ EN HALUA TÄTÄ LASTA!!
10.03.2006 |
Haukkukaa mut rauhassa ihan pystyyn, mutta mä sanon ihan suoraan että mä inhoan ajatustakin siitä että olen raskaana. Tämä on täysi vahinko, ja hirvittävä järkytys, koska ehkäisy petti. Aborttia en voisi kuvitellakaan tekeväni, en pystyisi siihen. Mutta kun minä en halua tätä tenavaa! Tänään tuli täyteen 13 viikkoa ja mua ei kiinnosta koko kakara. Viikko sitten oli lääkärineuvola ja olin valehtelematta pettynyt, kun sydänäänet kuului... Siis olin oikeasti toivonut että koko ipana olis kuollut... Mä pidän lapsista ja mulla on kaksi pientä, alle kolmevuotiasta, joita rakastan mielettömästi. Oon molemmista tuntenut liikkeet tosi aikaisin, näihin aikoihin suunnilleen ja nyt olen joka ilta ikionnellinen kun liikkeitä ei ole tuntunut, koska se voi tietää sitä ettei mun kohdussa enää ole elämää.
Luojan kiitos tämä raskaus on ollut helppo, ei mitään oireita. Jos olisin pahoinvoiva tai jotain vastaavaa, olisin varmaan jo tyyliin hypännyt sillalta tai tehnyt muuta yhtä epätoivoista... Kun nyt vielä jotenkin pääsisi karkuun tästä tilanteesta... Mä olen muutenkin jo sairas, joten miksi IHMEESSÄ mulle pitää vielä tämmönenkin kärsimys lykätä??!
Kommentit (36)
jonkun kanssa puhuttua tuntemuksistasi. Hienoa, että annat lapsellesi mahdollisuudeen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pusis on huolissaan, että ajatuksesi sikiön ensimmäisten elinviikkojen aikana voisi vahingoittaa sinun ja lapsesi suhdetta, ja pitää jopa parempana vaihtoehtona aborttia, jota sinä et näe vaihtoehdoksi. Minusta se suhde alkaa vasta siitä kun saat lapsesi ensimmäistä kertaa syliin, ruokit, hoivaat, hellit, kasvatat parhaan kykysi mukaan häntä vauvana, taaperona, uhmaikäisenä, touhukkaana viisivuotiaana, koululaisena, murkkuna ja tuet aikuistuvaa lastasi.
Tähän suhteeseen vaikuttaa miljoona muutakin asiaa, joten ensimmäisen 13 sikiöviikon ajatukset ovat tässä varmastikin melko vähäpätöisiä. Sinä kuljet matkaa yhdessä lapsesi kanssa. Siinä missä sinä kasvata ja luot suhdetta häneen, kasvattaa hän sinua äitinä ja ihmisenä ja luo puolestaan suhdetta sinuun.
Vuorovaikutukselliseen suhteeseen tarvitaan molempia osapuolia. Joten tuskin kannattaa kirvestä kaivoon heittää siksi, ettet alkuraskaudessa ole tulevasta vauvasta erityisen riemuissasi.
Raskaus on valmistautumista tuohon koko äitiyteen, mutta ensimmäisistä ajatuksistasi en vielä tuomitsisi sinua äitinä, kotianne kylmäksi ja vastenmieliseksi ja sinun ja vauvasi suhdetta toivottomaksi.
Vaikka matkoista usein sanotaan, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, myös äkkilähdöt, joita ei voi suunnitella etukäteen, tai arvioit matkakohteen tylsäksi paikaksi, voi kuitenkin olla hyviä ja onnistuneita reissuja, jopa parhaita mahdollisia.
Oikein paljon onnea sinulle tässä asiassa.
Sä oot sairas!
Voitko antaa sen lapsen mulle?
Mä rakastaisin sitä ihan niinku omaani, sitä omaa joka otettiin multa keskiraskauden aikaan pois, ihan yllätten...
Mitä pahaa minä oon tehny että multa otettiin vauva pois? En saanutkaan lasta vaikka piti, sitä lasta jota ollaan toivottu ja yritetty kohta neljä pitkää vuotta. Voitko antaa lapsen mulle jos et kerta välitä etkä rakasta...
En tajua miten tollasille paskapäille edes lapsi ikinä siunaantuu?
Miksi rakastat niitä kahta ekaa mut et tätä kolmatta? pistä putket kiinni ni et tule enää raskaaks tai mikä parempi, älä enää ikinä harrasta seksiä, ainakaan miehen kans, koska voit tulla raskaaks...
Oksetat mua!!
Mäkin ekaa kertaa elämässäni toivon sun kohalla että kokisit mitä kamalimman ja tuskaisimman keskenmenon etkä selviäis siitä ikinä!!
Mutta äidin ja vauvan välinen yhteys, myös henkinen, alkaa mielestäni jo raskausaikana, ei sitä käy ohittaminen. Mutta sitä en sanonut etteikö ap voisi kokea onnea, rakkautta yms kun lapsi syntyy, totesin vain että tie siihen pisteeseen vaikuttaa olevan melko kivinen hänellä ja se saattaa vaikuttaa äiti-lapsisuhteeseen sitten kun lapsi on syntynyt.
Toivottavasti AV-tuuletus helpottaa. Elämä on joskus niin tosi vaikeaa, voimia sulle ja koitahan ottaa päivä kerrallaan. Anna tunteillesi tilaa, mutta älä jää vellomaan niihin. Toivottavasti tuleva lapsi saa aikanaan kuitenkin oman tilansa ja kaiken ansaitsemansa rakkauden. Voisiko adoptio olla vaihtoehto? Tai järjestyisikö teille kunnalta kodinhoito-apua tms. sairauteesi liittyen. Voimia, rakkautta ja onnea kaikesta huolimatta!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" Pistä putket kiinni." Pientä rajaa tuohon katkeruuteen. Ja ilomielin antaisin tämän ihmistaimen sinun kohtuusi, JOS SE OLISI MAHDOLLISTA.
Suosittelen, lue mitä tässä on muuten kirjoiteltu. Ehkä valaisisi hieman sullekin...
Etkä sä mitään pahaa ole tehnyt, kun sait keskenmenon. Olen pahoillani puolestasi. Voitko kuvitella miltä minusta tuntui kun sain tietää tästä raskaudestani, kun tiedän, ettei paras ystäväni voi koskaan saada biologista lasta? Voitko kuvitella, että minulla on empatiakykyä, vaikka nyt olenkin epätoivoinen raskauteni kanssa?
Ja itse asiassa uskon, että surisin keskenmenoa, vaikka sitä toisaalta toivonkin. Ihminen on tällainen... Omituinen.
" Eihän tuollaisessa touhussa ole mitään"
" tuossa määrin negatiiviset tunteet tulisivat jo vaikuttamaan sinun ja tulevan lapsen suhteeseenkin ja sitä tuskin kuitenkaan haluat? "
" Ja vastaisen varalle hanki tupla tai vaikka triplaehkäisy jos kerta raskaus ja normaalin äiti-lapsi suhteen muodostaminen olisi noin vastenmielinen ja mahdoton ajatus."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun tunteet on ihan normaaleja ja johtuu vain sun pelosta, että uusi lapsi uhkaa sun rakkautta muihin lapsiin. Äitikin voi erehtyä luulemaan, että rakkaudella on rajat. Niin ei tietenkään oikeasti ole. Unohda hetkeksi raskaus ja keskity elämään, jos mitenkään mahdollista. Lapsi kasvaa sun vatsassa ilman sun huomiotakin. Sitten kun se syntyy niin silloinhan sen näkee miten reagoit.
Sun tunteet on hormonaalisia etkä ole siinä suhteessa sen hullumpi kuin kukaan muukaan perhettään puolustava nainen. Anna itsellesi aikaa ja armoa.
Omasta kokemuksesta voin sanoa että pettymysvahinko osoittautui ensisilmäyksellä rakkaaksi. Toivottavasti sinullekin käy niin sitten joskus.
Kerroit että syöt vahvoja lääkkeitä? Mihin vaivaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syön siis sekä mieliala- että psykoosilääkkeitä. Ja paljon. Onneksi saan sillä perusteella rakenneultran... Eihän se sairaasta lapsesta tervettä tekisi, mutta saisimme ainakin aikaa sopeutua asiaan.
On tämä mainio palsta sitä ei käy kieltäminen=D
Tottahan toki minä olen kateellinen naiselle joka odottaa lasta jota ei suurin surminkaan haluaisi ja jonka kuolemaa toivoisi.
Ihan mielenkiintoinen logiikka eräillä vaikkakin pahoinvointini tuntuu siitä vain pahenevan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset oli jo 8v ja 10v kun vahinko sattui. Olin kauhuissani että kaikki pitää taas aloittaa alusta. Muta pian totuin ajatukseen siitä että hyvä että näin kävi ja odotin jo innoissani sitä kolmatta. Mutta, mutta tuli 14 raskausviikko ja tuli keskenmeno ja voi sitä itkun määrää, en olis enää antanu sitä lasta pois. Kaiken lisäksi lääkäriltä tuli vielä kielto uudesta raskaudesta että se siitä. Kaikkea hyvää sinulle.
neljättä....mies ei edes halua ja MIKSI meille ei sitä vahinkoa satu?
Jos olisin raskaana olisin onnen kukkuloilla. Ajattele kuinka ihanaa, että se pieni haluaa syntyä juuri sinulle.
Kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta sille joka ketjun alussa kirjoitti (nro 6) että on täysin mahdotonta tuntea liikkeitä raskausviikolla 13 halusin vain todeta, että minä ainakin olen molemmissa raskauksissani tuntenut.
Ap:lle kovasti tsemppiä! Ota päivä kerrallaan, älä ajattele liiaksi tulevaa. Sinulla on vielä runsaasti aikaa sopeutua tulevaan. Kyllä kaikki jotenkin järjestyy, vaikkei siltä nyt vaikuttaisikaan.
ja edelliset ovat 3v ja 1v..
että on samassa tilanteessa olevia.. mutta poikkeuksena, että en pidä ketään lasta " vahinkona" ..
typeriä vastauksia joillakin : adoptoi, anna pois, tee abortti..
kyllä olette itsekkäitä. todella ootte. Miksi asettaa lapset eriarvoiseen asemaan, sen takia, että lapsi päättää syntyä?` " antaa pois" kamala ajatus...!!
VOimia sinulla raskauteen.