Vaikea tilanne

Olen elänyt parisuhteessa nyt seitsemän vuotta, joista kuusi avoliitossa. En alunperin ollut rakastunut mieheen, ihastunut tosin, mutta rakkaus on tullut ajan myötä. Ongelma on vain se, että se on enemmänkin platonista ja sisarellista rakkautta kuin romanttista.

Seksiä meillä ei ole ollut aikoihin, koko suhteen aikana ehkä 15 kertaa eikä mies ole ikinä pystynyt laukeamaan. Jotain ongelmia siis on, mutta seksuaaliterapeutille ei ole halunnut mennä. Minuakaan ei haluta, tunteita ei ole tarpeeksi ja seksuaalisesti en koe, että olemme yhteensopivia. Miehellä ei ole aikaisempia kokemuksia seurustelusuhteista eikä ehkä kotoakaan ole saanut oikeanlaista kuvaa siitä, millainen hyvän parisuhteen kuuluu olla.

Minulla on ollut pari ihastusta tänä aikana, mutta ei mitään vakavaa ja ovat menneet nopeasti ohitse. Pettänyt en miestäni ole.

Nyt olen kuitenkin tavannut miehen, jonka kanssa haluan viettää vaikka koko loppuelämäni. Ja tiedän, että minun pitää erota.

Avomieheni on jo pari viikkoa epäillyt, että jokin on vialla. Tänään kysyi suoraan viestillä, että mikä vaivaa. Sanoin, että vähän kaikki ja puhutaan sitten, kun tulee takaisin kotiin.

Eli erokeskustelu on tulossa, se tulisi kuitenkin ennemmintai myöhemmin. Mietin vain sitä, että kerronko avomiehelleni suoraan, että olen tavannut toisen, jonka kanssa koen enemmän ja syvempää yhteyttä kuin hänen kanssaan. Vai sanonko vain, että minä eikä hänkään ole enää onnellinen tässä suhteessa. Että ansaitsemme molemmat parempaa.

Näin isossa asiassa valehtelu tai asian sanomatta jättäminen on todella väärin, mutta voisiko se olla oikein, jos toiseen sattuisi silloin vähemmän? Mitä mieltä, siskot?