Lue keskustelun säännöt.
En halua enää "hioutua vaikeiden ihmisten seurassa"
15.11.2016 |
Hakeudun pois vaikeitten ihmisten vaikutuspiiristä, koska heidän seuransa on vain hajottanut minua.
Kotona, koulussa, seurakunnassa yms on aina opetettu kestämään näitä vaikeita tyyppejä, koska se "kasvattaa". Tosiasiassa kaikenlaiset tunnevammaiset, narsistiset, ilkeät ja aggressiiviset ihmiset tarvitsisivat itse apua, koska terrorisoivat muita ihmisiä. Pahimmillaan oma itsetunto voi murentua heidän kanssaan.
Jos olisikin kyse suht normaaleista ja ihmisistä ja erimielisyyksistä, niin olisi kyse tasavertaisesta kommunikoinnista. Mutta oikeesti kaikenlaisia häiriintyneitä tapauksia on sattunut eteen ja meinaa luotto mennä ihmisiin. Onko kukaan kokenu samaa?
Ap
Kommentit (4)
Psykiatrian eriokoisalalla näitä "vaikeita ihmisiä" sanotaan persoonallisuushäiriöisiksi. Ja oikeasti, jos normaalissa elämässä heidän kanssaan on tekemisissä, ovat todellakin vittumaisia ja vaikeita henkilöitä, mutta kun heidän elämäntarinaansa tutustuu, paljastuu sieltä monenlaista lapsuuden vaille jäämistä ja traumaa, joka auttaa ymmärtämään tätä vaikeaa käyttätytymistä. Heillä on siihen syynsä. Ja niin, vielä selvennykseksi, että (syy-yhteyksien) ymmärtäminen ei tarkoita käyttäytymisen hyväksymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 2:lle: ymmärrän ja näen nuo taustat. Joillakin on ihan diagnoosikin. Useimmilla ei ole diagnoosia, mutta käytös vastaa persoonallisuushäiriöisen käytöstä.
Alan vaan herätä jostakin... Kristillisissä piireissä kehotetaan vain antamaan anteeksi/olemaan välittämättä/sopimaan riita ihmisen kanssa, joka on selvästi häiriintynyt ja joka projisoi omaa vihaansa muihin ihmisiin= terrorisoi koko yhteisöä.
Ap
Ei taida olla sama kokemus minulla. On kyllä yksi vaikea läheinen, jonka seurassa joutuu hioutumaan enemmän kuin haluaisin. Mutta hän ei ole ilkeä eikä aggressiivinen. Hän on vain väsynyt ja rikkinäinen, joka ei osaa olla muiden seurassa niin, että muilla olisi hyvä olla. Niinpä siinä minullekin on paha olla. Ja jatkuvasti mietin, miksi ei voisi olla helpompaa.
Me ollaan vain kavereita, joten käytännössä voisin jättää hänet oman onnensa nojaan. Mutta hän on yksinäinen, pyytää saada olla minun seurassani. Ja niiden raamatun oppien mukaan en voi hylätä häntä, joka on heikossa tilassa. Mutta on uuvuttavaa minulle, ja joka päivä kamppailen sen kanssa, että vaikka tuntuu raskaalta, niin minun kuuluu auttaa häntä, koska minä voin. Eikä sitä kukaan muukaan tee.
Kyllä. Olen todennut, mikäli kanssakäyminen on vaikeaa, sitä kannattaa välttää/rajoittaa. Täysin turhaa edes yrittää viettää aikaa kusipäiden kanssa, ilman niitä tulee oikein hyvin toimeen. Hioutukoot ne ketä kiinnostaa.