Paljastuuko ihastumiseni naiseen, jos sanon näin...
Olen lääpälläni naiseen ja haluaisin sanoa, että hän on mielestäni aivan ihana ihminen. Voiko joku kokea sen ahdistavaksi? Voinko viedä hänelle lahjan ennen joulua vai kavaltaako sekin ihastukseni. En usko, että tulen koskaan saamaan suhdetta hänen kanssaan, mutra haluaisin aina välillä nähdä häntä ja unelmani olisi tutustua häneen kaverina, jos ei muuten. T. Itsekin nainen
Kommentit (3)
Riippuu toki ihmisestä. Olisin varmaan tuollaisesta kommentista hämilläni, mutta ihan iloinen silti.
Voisin miettiä jotain lievempääkin kommenttia. Haluaisin ilmaista, että pidän hänestä ja siten "selitellä" sitä flirttailua aiemmin (hän lähinnä hölmistyi, josta tajusin, ettei se tunne nyt ihan tainnut olla molemminpuolista).
Olen siis haksahtanut flirttailemaan hänelle, mutta haluaisin pysyä kuitenkin siitä huolimatta hyvissä väleissä ja olla tekemättä hänen oloaan epämukavaksi. Hän itse oli ihan hymyilevä ja rento sen flirtin jälkeen, mutta silminnähden hämmästyi ja punastui siitä silloin. Haluaisin jotenkin hyvittää tekoni ja pysyä hyvissä väleissä silti. :/ Ja siis rakastan häntä edelleen, mutta en usko tunteen olevan molemminpuolista.