Onko sinusta hyvä peruste olla menemättä luokkakokoukseen siksi, että haluaa jåttåä sen aikakauden elämästään taakse ja katsoa eteenpäin?

On. Miksi ei olisi? Itse en menisi koska ei kiinnosta pätkääkään.

Ei mielestäni. Olen ollut kaksi kertaa luokkakokouksessa eikä siitä tullut mitään traumoja. Ei se tarkoita että taantuisi takaisin menneeseen.

Mikä tahansa on hyvä peruste. Ei sinne ole pakko mennä.

Ei ole pakko mennä jos ei halua. Mutta minusta ei ole hyvä "unohtaa" mennyttä. Ihminen on menneisyytensä summa, joten menneisyys pitää tiedostaa ja käsitellä. Mutta sen voi toki tehdä ihan ilman tapaamisiakin.

On. Minulla oli vaikea tilanne perheen vuoksi usean vuoden ajan. Olen nyt tasapainoinen aikuinen. Jos näen jonkun vanhan koulukaverin, se vuosien takainen paha olo herää hetkeksi. Toki eihän siihen kuole, mutta ei se kivaakaan ole eikä siitä syystä pysty nauttimaan juhlasta.

On. Olin luokan kiusatuimpia, ja en halunnut tavallaan alkaa elää sitä paska-aikaa uudelleen. Vaikka olen aikuinen, niin se kiusaaminen kulkee mukana, valitettavasti. Kun olen uusien ihmisten seurassa, niin 'kuulostelen' heidän suhtautumistaan minuun, luottaa en osaa vasta kuin pitkän ajan jälkeen.

Eihän siihen mitään erityistä syytä tarvita, jos ei halua mennä, mutta syynä tuo in kyllä huono. Kyllä kai kaikki ovat jättäneet ne ajat taakseen ja katsovat eteenpäin, vaikka noita aikoja mielellään muistelevatkin.

On hyvä syy tuokin, jos ei koe tarvetta tai halua muistella niitä aikoja tai nähdä niitä naaamoja.

Luokkakokousten idea kai taitaa olla se vanhojen muistelu. Jos muistot ovat negatiivisia, en näe mitään syytä käyttää omaa aikaansa sellaisiin asioihin. Mieluummin teen jotain kivaa.

On ja ei. Joskus on hyva jattaa asiat taakseen ja menna vaan eteenpain, mutta joskus voi olla hyvakin kohdata menneisyyden juttuja. Niita voi ehka lahestya eritavalla ja saada eri nakokulmaa asiaan, koska lapsen sijasta tilanteen kohtaa nyt aikuinen.

Mutta noin niinkuin yleisesti ottaen, minusta mika tahansa syy on ihan hyva ja riittava syy sinne menemiseen tai menematta olemiseen. Pakko ei ole tehda kumpaakaan.

Ei sitä luokkaa ole enää olemassa kuin muistoissanne. On vain ihmisiä jotka ovat olleet aikoinaan samassa tilassa samaan aikaan. Saatte kokoontua jos haluatte mutta kenelläkään ei ole velvollisuutta sitä kokousta järjestää, kaikkia sinne kutsua eikä velvollisuutta siihen osallistua.

Minulla on eräs kaveri, joka joka ikisellä tapaamisella alkaa haikailemaan luokkakokouksen perään ja melkein alkaa suunnittelemaan sitä. Hän ilmiselvästi haluaa jonkun järjestämään sen kanssaan, mutta hän taitaa olla ainoa joka sellaisen haluaa. Yritä siinä sitten selittää että ei hirveänä luokkakokoukset kiinnosta, että en itse ainakaan ole tulossa jos sellainen järjestetään. Joka ikinen kerta. Olin koulussa ujo tyttö, minulla oli pieni kaveriporukka jonka kanssa olimme läheisiä. En tuntenut yhteenkuuluvuutta luokkani kanssa, eikä ole mitään mielenkiintoa tavata näitä ihmisiä, kun ei vain kiinnosta tietää mitä heille kuuluu. Oma vanha kaveriporukka olisi kyllä kiva saada joskus yhteen. :)

Ei tietenkään tarvitse mennä luokkakokoukseen jos ei halua. Mitään kummempaa syytä menemättömyydelle ei edes tarvita.

Mä en ikinä, koskaan kaipaa ylä-asteaikoja tai ylipäätään murrosikää, en halua kieriskellä niissä ajoissa.

En siis halua mennä luokkakokoukseenkaan, vaikka tavallaan olisi ihan hauskaa nähdä, millaisia niistä lätkää pelaavista, aivottomista räkiksistä on tullut (luokassamme oli 11 poikaa, joista 9 pelasi lätkää, heidän lisäkseen oli 6 nössöä tyttöä + minä).

Meidän luokalla ei ollut yhtäkään ihmistä, joka olisi ollut kiinnostavaa seuraa ja jota olisin kunnioittanut.

Luulen, että pirun tylsät elämät niillä on edelleen ja ollut aina.

Ihn yhtä jees kun muutkin. Ei sitä tarvitse perustella, ilmoittaa vaan että  en nyt tule piste.

Itse en tarvitse mitään syytä. Menneisyyteeni mahtuu paljon ihmisiä, joiden kanssa ei tule oltua yhteyksissä ja joita ei vain enää kaipaa. Entisiä työpaikkoja, opiskelupaikkoja, kursseja...eniten kai näitä kokouksia kaipaavat ne, joiden elämässä ei ihmiset vaihdu niin tiuhaan. En pidä kumpaakaan pahana, eli jos on samassa työpaikassa ja samassa koulussa lähes koko ikänsä se on yhtä ok, kuin se, että nämä vaihtuvat välillä. Mutta niiden, joilla on elämä ollut vakaampaa, on ehkä vaikeampi ymmärtää meitä, joilla tilanteissa on ollut paljon vaihtelua ja siksi ei ehkä kaivata menneisyyttä samalla tavalla. Kirjoitinkin jo siihen toiseen ketjuun, että meidän vanha yläaste on purettu ja ala-astekn tullaan purkamaan, joten tuntuu, että se osa elämästä on nyt lopullisesti takana. Peruskoulun olen siis kyllä käynyt samalla paikkakunnalla, mutta sen jälkeen opiskellut paljon sekä vaihtanut työpaikkaakin useamman kerran ja ihmisiä on elämässä tullut ja mennyt. En kaipaa lapsuusajan ihmisiä enempää kuin muitakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokousten idea kai taitaa olla se vanhojen muistelu.

Näin minäkin luulin, mutta niissä luokkakokouksissa joihin olen mennyt, ovat ihmiset vaan kertoneet mitä heistä on tullut ja mitä heidän elämäänsä kuuluu. Ei puhettakaan muistelemisesta, yleisestä keskustelusta tai vastavuoroisesta kuulumisten vaihtamisesta.

Monologinsa päätteeksi moni lupaa lähettää FB tai linkedIn kutsun, jotta voin jatkossakin seurata mitä hänelle kuuluu. Yksi jopa antoi bloginsa osoitteen, jotta voin tarkemmin seurata hänen elämäänsä!

Nykyisin minä en edes viitsi vastata luokkakokouskutsuihin. 

Vierailija kirjoitti:

Itse en tarvitse mitään syytä. Menneisyyteeni mahtuu paljon ihmisiä, joiden kanssa ei tule oltua yhteyksissä ja joita ei vain enää kaipaa. Entisiä työpaikkoja, opiskelupaikkoja, kursseja...eniten kai näitä kokouksia kaipaavat ne, joiden elämässä ei ihmiset vaihdu niin tiuhaan. En pidä kumpaakaan pahana, eli jos on samassa työpaikassa ja samassa koulussa lähes koko ikänsä se on yhtä ok, kuin se, että nämä vaihtuvat välillä. Mutta niiden, joilla on elämä ollut vakaampaa, on ehkä vaikeampi ymmärtää meitä, joilla tilanteissa on ollut paljon vaihtelua ja siksi ei ehkä kaivata menneisyyttä samalla tavalla. Kirjoitinkin jo siihen toiseen ketjuun, että meidän vanha yläaste on purettu ja ala-astekn tullaan purkamaan, joten tuntuu, että se osa elämästä on nyt lopullisesti takana. Peruskoulun olen siis kyllä käynyt samalla paikkakunnalla, mutta sen jälkeen opiskellut paljon sekä vaihtanut työpaikkaakin useamman kerran ja ihmisiä on elämässä tullut ja mennyt. En kaipaa lapsuusajan ihmisiä enempää kuin muitakaan. 

Sanopa muuta! :) Esim. meilläkin tulee varmaan luokkakokouksesta eri luokat mieleen. Mä ajattelen tietenkin kutosen tai ehkä ysin, mutta ennenkaikkea kutosen, luokkakokousta aina. Jotkut taas jotain kauppaopiston luokkakokousta, mikä tuntuu minusta tyhmältä, mutta eihän se sitä ole, vaan aivan yhtä oikea luokkakokous kuin kaikki muutkin.

Minunkaan koulua ei enää ole joten missä me edes tavattaisiin, jossain ostoskeskuksen ravintolassako? Me ei käyty koskaan luokan kanssa ravintolassa joten mitä järkeä siinä olisi. Ja ostoskeskusta ei ollut olemassakaan kun me oltiin siellä koulussa. Ei ne kuulu meidän yhteiseen historiaamme. Me emme ole se luokka muualla kuin siinä koulussa jota ei enää ole.

Ne se on yleensä baari-ilta. Koulu ei ollut ruusuista, mutta ihan jees on ollut. Noista on päässyt jo yli. Eihän sinne kukaan pakota tai kysy selitystä poissaololle, oma valinta.

Sitten on turha itkeä, kun kukaan ei koskaan järjestä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkakokousten idea kai taitaa olla se vanhojen muistelu.

Näin minäkin luulin, mutta niissä luokkakokouksissa joihin olen mennyt, ovat ihmiset vaan kertoneet mitä heistä on tullut ja mitä heidän elämäänsä kuuluu. Ei puhettakaan muistelemisesta, yleisestä keskustelusta tai vastavuoroisesta kuulumisten vaihtamisesta.

Monologinsa päätteeksi moni lupaa lähettää FB tai linkedIn kutsun, jotta voin jatkossakin seurata mitä hänelle kuuluu. Yksi jopa antoi bloginsa osoitteen, jotta voin tarkemmin seurata hänen elämäänsä!

Nykyisin minä en edes viitsi vastata luokkakokouskutsuihin. 

Tätä tarkoittaa se ettei sitä luokkaa enää ole. Sen tapaamisen saa käyttää kuten haluaa, ja moni ymmärrettävästi käyttää sen suhteiden luomiseen. Joku tosin ehkä kännäämiseen kun pääsee kerrankin pois kotoa. Ja jotkut saattaa jopa päättää illan naimalla vanhojen aikojen kunniaksi. Mutta ei kenenkään velvollisuus ole muistella siellä vastavuoroisesti.

Ihanaa että ei tarvitse mennä. Ei nyt eikä ikinä.Ketään en kaipaa niistä "kavereista ".Ja todellakin katson eteenpäin!