Sukkasillaan kylässä, vanhempi ikäpolvi vie mukanaan kylään sisäkengät, mutta nuorempi kulkee kylässä sukkasillaan. Mistä tämä sisäkenkä tai sukkasillaan oleminen kylässä juontaa juurensa?
Miten muissa maissa sukkasillaan oleminen näkyy?
Kommentit (16)
Muistaakseni jenkeissä ollaan kotona ulkokengät jalassa. Hyvin harvoin siellä sisäkenkiä käytetään.
Lapsena juhliin otettiin juhlakengät mukaan, jotka sitten kyläpaikan eteisessä vaihdettiin jalkaan. Ei meillä muutoin kyläillessä sisäkenkiä ollut.
Olen syntynyt 80-luvun lopulla.
Täällä Ranskassa ollaan kengät jalassa kylässä, tai tutummissa paikoissa on varattu sisätossuja. Ei tulisi mieleenkään olla sukkasillaan.
Ei Suomessa vielä 70-luvulla kenkiä heitetty pois. Joskus ennen vanhaan ukot sylkivätkin lattialle. Tapa taisi tulla parkettilattioiden mukana ja yleistyi vähitellen. 80-luvulla heitettiin jo lähes aina, mutta vanhat miehet eivät suostu heittämään tänä päivänäkään.
Vanha kansa ehkä on tottunu kylmiin ja vetäviin lattioihin eivätkä osaa luopua tavastaan pitää sisäkenkiä
Aina on oltu sukkasillaan kylässä niin kauan kuin muistan. Olen syntynyt v. 60. Se nyt vain on suomalainen tapa, ettei kuria viedä kengissä sisälle, ei edes kylään.
Kyllä siinä varpaanvälit hautuu kun pitää kenkiä jalassa koko ajan. Ulkomailla vieläpä niitä yksiä ja samoja kenkiä, ulkona ja sisällä. Voi vain kuvitella miten likaisia lattiat, tai kokolattiamatot (varsinkin) siellä on. Tosin nykyäänhän puhutaankin, että ollaan jo liiankin hygieenisiä.
Mitä tarkoitat vanhemmalla ikäpolvella.
Olen nelikymppinen enkä muista tuommoista tapaa lapsuudestaan.
Hienompiin juhliin on otettu sisäkengät mukaan aivan kuten nykyäänkin, mutta muuten on oltu sukkasillaan kotibileissäkin.
Yleensä kengät jalassa sisällä rontostelua on pidetty erittäin epäkohteliaana.
Meillä on sellainen tapa että kylään mennään, niin viedään sisäkengät. Syy: Hikisten sukkien jälki jää vieraan asunnon lattiaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessa vielä 70-luvulla kenkiä heitetty pois. Joskus ennen vanhaan ukot sylkivätkin lattialle. Tapa taisi tulla parkettilattioiden mukana ja yleistyi vähitellen. 80-luvulla heitettiin jo lähes aina, mutta vanhat miehet eivät suostu heittämään tänä päivänäkään.
Minäkin muistan 70-luvulta, että vähän juntimmissa maalaiskodeissa kuljettiin kengät jalassa sisällä. Sitä pidettiin kyllä sivistymättömänä tapana.
Meillä saa kulkea ihan vaikka varpasillaan. Ei se maalla oo niin nuukaa! :D
Jos mentiin juhlakylään, vaikka vain lähisukulaisille ,meillä otettiin talvella sisäkengät kenkäpussiin mukaan, ei johtunut parketista, vaan kuului siihen aikaan siistiin pukeutumiseen. Usein oli lapsille hankittu uudet juhlavaatteet, ja miehillä oli vähintään pikkutakki ja suorat housut. Tiedän ystäväpariskunnan, joka meni kylään hienoon kotiin, jossa juhlapöytä katettuna odotti, oli emännälle kauhistus kun vieras ei ollut vaivautunut ottamaan juhlakenkiä, vaan esiintyi sukkasillaan juhlissa. Ei kutsuttu toista kertaa siihen taloon. Tämä tapahtui 80-luvulla. Meille ei kukaan uskalla tulla tulla kengät jalassa. Nykyään ollaan paljon sukkasillaa tai sisä- tossuissa.
Ulkokengät on talvella kuat sisällä. Keväällä ja syksyllä tuovat kuraa sisään. Siitä kai se on lähtenyt. Mulla on monesti sisäkengät mukana, niin kuin töissäkin.
Luulin että tää on toisin päin? Vanhemmat ihmiset riisuu kengät eteisessä ja nuoriso tulee joko kengissä tai vaihtaa sisäkenkiin.
Jalkasieniepidemia? -Oikeasti, ei mitään haisua.