Lue keskustelun säännöt.
Voi että mua suututtaa! *savu nousee korvista*
10.03.2006 |
Antakaa hyviä vinkkejä miten tämän tavan saa lapselta kitkettyä pois.
Eli siis poika on nyt vuoden ikäinen ja on n. puoli vuotiaasta nukahtanu yksin omaan sänkyynsä. Tässä n. kk sitten poika tuolla sängyssä tunki sormiaan kurkkuun ja oksensi. Nyt se on sit alkanut tekemään sitä jatkuvasti kun huomasi että joku heti tuli sinne. Joka kerta se ei kerkeä oksentaa mutta eilen kerkes tulla kaks oksennusta ja tänään on tullut kaks oksennusta. Voi että mua niin raivostuttaa. Toissapäivänä poika työnsi sängyssään sormia kurkkuun ja kuojoi siellä niin mä menin kurkkimaan sinne niin ettei se nähnyt minua niin se oikein työnsi sormet kurkkuun ja sit kuojoi ja sit oikein kurkki sieltä sängystä että tuleekohan sieltä joku ja kun en mennyt niin sit se työnsi uudestaan ja taas kurkki. Sit kun menin niin oikein ilkikurisesti vaan nauroi minulle kun kielsin tekemästä sitä. Alkaa olla pikkuhiljaa jo niin hermot riekaleina kun jatkuvasti saa olla pesemässä sitä petaria ja tuulettamassa patjaa että se pahin oksennuksen haju lähtee siitä.
Eilen se työnsi sormiaan kurkkuun kun olohuoneessa lattialla pojan kanssa leikittiin, yhtäkkiä taas alkoi vaan tekemään sitä ja kun kielsin ja hellästi otin leuasta kiinni ja katsoin suoraan silmiin ja kielsin niin poika vaan joko alkaa nauramaan tai sit alkaa kitisemmän.
Neuvokaa minua että miten saan sen unohtamaan tuon homman?
Kommentit (11)
nukuttaisin läpsen vähän aikaa jollain muulla tavalla, vaikka syliin tms, jotta unohtaisi tuommoisen tavan. Ja opettaisin sitten uudestaan nukahtamaan omaan vuoteeseensa. Kyllä niitä ehtii opetella pariinkin kertaan.
Missään tapauksessa en jättäisi reagoimatta (oksennukseen voi myös tukehtua) tai siivoamatta sänkyä (koska oksennus on hapanta ja voi saada aikaan aika ikäviä ihojälkiä eikähän sitä hajuakaan kestä kukaan) tai muuta vastaavaa hoidon laiminlyöntiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitäkin ollaan kokeiltu että nukutetaan syliin ja ollaan siinä lähellä niin ei sekään auta, alkaa vaan tunkemaan sormia kurkkuun ja kuojoo ja sit oksentaa.
Ei tosin kertaakaan oksentanut, yökkäili vain. En juurikaan reagoinut asiaan. Ongelma meni kahdessa viikossa ohi.
Lohdutukseksi, meillä oli kaksi tuollaista älykköä yökkimässä yhtä aikaa jokunen aika sitten. Nukkuivat samassa huoneessa, ja keksivät sitten tuollaisen mukavan tavan ärsyttää äitiä. Siellä ne pikku pellavapäät kikattelivat silmät punaisina ja vetisinä ja yökkivät sormet kurkussa vuoron perään.
Nyt se naurattaa, kun on jo historiaa, mutta silloin karjuin ja komensin ja vauhkosin, eikä mikään auttanut. Jotenkin se sitten kuitenkin unohtui, kun huomasivat kuinka hankalaksi äiti muuttui, vai mikä lie. Eihän se VOI kovin mukavalta edes tuntua. Mistä ihmeestä ne tuollaista keksiikin...
Muuten on hirveän reipas ja iloinen poika ja hyvin kehittynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juttelemaan, vaikka moittimaankin. Kun menet huoneeseen, kokeile ettet sano mitään. Älä sytytä kirkkaita valoja, älä katso lasta silmiin. Tee vain tarvittavat asiat ja lähde huoneesta.
ja aloitti muutama kuukausi sitten yhtäkkiä saman. Ja satuin huomaamaan että oli jäänyt kitalakeen leipää. Eli ihan tavallista vaaleata leipää. Se oli jumittunut sinne kiinni ja pieni yritti ronkkia sitä pois. Lopetettiin sen leivän syönti ja yökkäily loppunut.
Ja en olisi huomannut asiaa, ellei samana iltana hammaspesun yhteydessä olisi poika kaatunut lattialle. Siinä vilahti kitalaen valkoinen mönjä. Ja se todella oli jumissa siellä. Oli iso homma saada se irti!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja varmaan pitäiskin jollain lailla olla iloinen että hän osaa yhdistää tietynlaisia asioita mutta liika on aina liikaa.
Niin kuin sekin kun minulla on yöpöydällä rasvapurkkeja ja poika on aina himoinnut niitä ja yrittänyt päästä niiden luo ja kun makuuhuoneessa on nojatuoli niin olen siirtänyt sen sillai esteeksi ettei se pääse niiden rasvapurkkien luo niin ei ole kauaakaan kun poika hoksasi sen että kun nousee sille nojatuolille niin sitä kautta pääsee myös niiden rasvapurkkienkin luo, ja voi että oli kyllä iloinen ilme kun sen hoksasi.
Lapsi on vain keksinyt tuon jutun ja tekee sitä aikansa. Meilläkin on muutama lapsi tehnyt tuota aikansa ja sitten lopettanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oksensikin ihan pienesti kerran. Sitten huomasin, että tutissa oli joskus mun hiuksia ja lapsella niitä suussa. Mutta lapsi myös keksi siitä sellaisen pelin. Välillä yski vaan tai kakisteli ja naureskeli kun äiti pomppaa hätääntyneenä. Sitten aloin tekemään niin, että kun yski sanoin ei saa, mutta en katsonut silmiin laitoin vain pitkäkseen. Olin vähän kuin miten sen nyt sanoisi, etäinen ja vähän tyly tai kylmä, katsoin ettei lapsi tukehdu, mutten hätääntynyt enkä mennyt heti vaan jäin vakoilemaan johonkin kaapin taakse että onko oikea hätä vai pelaako taas. Aika pian loppui.
Mitä jos laittaisit lapsen nukkumaan joksikin aikaa toiseen paikkaan, esim. patjalle lattialle? Muutoksessa saattaisi unohtaa tuon ikävän tavan.