Miehellä stressiä kun töitä on liikaa ja minulla stressiä kun joudun tekemään epätyydyttävää, omaa koulutustani vastaamatonta työtä

Minkälainen miehesi palkka on? Jos työsi ei tyydytä sinua millään tasolla, se on ristiriidassa arvojesi kanssa eikä palkassakaan ole kehumista, niin yksi vaihtoehto on, että jättäydyt työelämästä toistaisekai pois, kunnes löydät sinua innostavan työn. Jos miehesi palkka riittää siis teidän molempien elämiseen. Miehesikin voittaa, koska hänen stressiään helpottanee se, jos hänen ei tarvitse heti töistä tultuaan ottaa vetovastuuta kodista ja perheestä, kun sinä lähdet töihin, koska sinulla on enemmän vapaa-aikaa hoitaa kotia. Tällöin hänellä on enemmän aikaa "latautua". Ja sitten, kun löydät itseäsi innostavan työn, voitte miettiä uudestaan arkenne järjestämistä.

Ja ei, tarkoitukseni ei ole sanoa, että akat kotiin nyrkin ja hellan väliin. Antaisin saman neuvon, vaikka roolinne olisivat toisin päin ja mies olisi se, jolla olisi lannistava pienipalkkainen työ. Tarkoitukseni on ajatella koko perheen hyvinvointia ja arjen laatua.

Tekisin heti noin kun ehdotat nro 2, mutta ikävä kyllä se ei ole meille taloudellisesti mahdollista. Taloutemme tarvitsee sen pienen palkkani ( nettona n 1300 e) asumiskustannuksiin ja laskuihin. Miehelläni on kyllä huomattavasti mua paremmat tulot, mutta ei niin hyvät etteikö tuo mun ansaitsemani reilu tonni olisi tuikitarpeellinen. Mitään muuttoa pois tästä asunnosta emme tässä elämäntilanteessa edes harkitse, ihan koululaisten hyvinvoinnin takia. Olen tämän asian kanssa jotenkin henkisesti jumissa, käyn ajatuksissani ylikierroksilla kun mietin miten ratkaisen tämän. Onneksi mulla ei kuitenkaan ole mitään sellaista oirehtimista, joka aiheuttaisi sellaista ettenkö jaksaisi tehdä töitä, mutta sellaista tasaista tyytymättömyyttä ja näköalattomuutta on. En näe itseäni tässä työssä enää kovin kauaa, lähtölaskenta ajatuksen tasolla on jo alkanut, mutta tyhjän päälle en voi enkä halua joutua. Ja kiitos sulle ymmärtävästä kommentista! ap

Mulla on lähes samanlainen tilanne kuin sinulla ap, paitsi palkkani on parempi joten kynnys vaihtaa huonommin palkattuun, mutta koulutustani vastaavaan ja motivoivaan työhön on korkeampi. Sikäli mikäli mitään sellaista edes sattuisi löytämään. Juuri tuo epämääräinen tyytymättömyys työhön kuvaa tilannettani hyvin ja aiheuttaa suunnatonta stressiä.

Ap vielä jatkaa. Tämä nykyinen työni on sellaista että sitä voisi tehdä ja vanhemmat kollegat tekevätkin ilman mitään varsinaista koulutusta niin että osaaminen tulee työtä tehden. Mua joskus häiritsee oma nuiva suhtautumiseni tähän työhön kun tiedostan että mun pitäisi olla tyytyväisempi. Olen kuitenkin hyvin kouluttautunut mutta en ole saanut oman alani töitä kun niitä on aika harvoin tarjolla, toki olen yrittänyt myös hakea sitä läheltä sivuavia töitä, toistaiseksi onnistumatta. Tuntuu että ne kollegat, jotka eivät ole niin kovasti nähneet vaivaa kouluttautumalla vuosia, ovatkin työhön enemmän tyytyväisiä kuin mä, tai muut, jotka tekevät tätä työtä vain selviytyäkseen arjen kuluista. Mulla on suuri kaipuu haasteellisempaan ja koulutuksen tuomia tietoja ja taitoja hyödyntävään työhön. Se ei vaan onnistu ja se on jotenkin lannistavaa, vaikkakin yritän yhä. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, muutto muualle ei ole miehen työn takia mahdollista eikä myöskään koululaisten hyvälaatuisen arjen. Meillä lapset voivat hyvin kun ovat saaneet viettää lapsuutensa tässä kivassa paikassa, ja ovat luoneet hyvät kaverisuhteet ja harrastusjutut vuosien myötä. Koen, että nämäkin asiat ovat arjen laadussa todella tärkeitä. Itse vaan kipuilen ja etsin paikkaani työelämässä edelleen ja aika on armoton meille nelikymppisille. Joskus sisimmässäni ajattelen että kunpa voisi/osaisin vaan luovuttaa muunlaisen työn tavoittelusta ja tyytyä tähän epätyydyttävään. Mutta kun ei, mieli vaan kaipaa johonkin muualle, johonkin mitä ei ole tai mitä en ole keksinyt tai johonkin, mihin en hakemisesta huolimatta koskaan onnistu pääsemään...no, nyt tämä menee jo sekavaksi tajunnanvirraksi, mutta sekava on välillä oloni kun näitä mietin.