Lue keskustelun säännöt.
Mieheni odottaa kumppanuutta kaikessa. Ongelma.
03.11.2016 |
Mieheni odottaa että teen hänen kanssaan yhdessä kaiken sellaisen, missä jotain kumppanuutta voisi tarvita tai missä kumppanuudesta voisi hyötyä. Hän odottaa että olen hänen kumppanina hänen harrastuksissaan, eli autan niissä, koska kieltämättä harrastukset on sellaisia joissa on paljon hyötyä apurista. En kuitenkaan itse harrasta noita asioita, eli minulle on varattu vain se apurin rooli (en saakaan harrastaa, koska niihin tarvitaan tietyt luvat joita minulla ei ole enkä koskaan ole niistä haaveillutkaan). Hän odottaa kumppanuutta hänen työn suhteen, eli että autan työhuolissa tai jos tarvii jonkun konkreettisen avun jossain projektissa niin odottaa että teen sen. Odottaa että olen hänen apuna ja kumppanina kaikissa miehisissä kotitöissä. Jne. Ja jos en ole niin suuttuu ja loukkaantuu. Kyllä minä tietysti haluan auttaa ja tukea häntä, mutta pian en ehtisi mitään omaa kun aina pitäisi olla saatavilla miehen arjen kumppaniksi. Ja hän ei vastavuoroisesti auta minua minun työjutuissa tai vaikka tiskaamisessa (tosin en ole pyytänytkään koska en koe apua tarvitsevani). Mitä mieltä olette? Aluksi olin otettu siitä että minut halutaan kumppaniksi, ja tavallaan koen sen rakkauden osoitukseksi miehen suunnalta. Mutta tuota loukkaantumista en tahdo kestää...
Kommentit (17)
Haiskahtaa siltä, että mies haluaa apulaisen eikä tasavertoista kumppania.
Jos hän pyytää apua asiassa x, pyydä sinä apua asiassa y. Hän haluaa apua ikkunoiden pesussa? Sano auttavasi ilomielin ja hän voi sitten auttaa sinua leipomisessa. Sehän on vain reilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Exäni oli tuollainen. Minä harrastin mitä hän harrasti, vaikka en oikein ollut innostunut. Hän tykkäsi kävellä metsässä ja minä menin vaikka olen asfaltti-ihminen. Hän tiesi, että en tykkää vesisateesta enkä ymmärrä pallopelejä.
Olimme naimisissa 20 vuotta. Avioliitto päättyi, kun mies rakastui työkaveriinsa. Minulle hän sanoi ongelmaksi sen, ettei meillä ole mitään yhteistä, enkä minä oikeasti tykännyt hänen jutuistaan. Arvannet, että tämä uusi nainen tykkäsi pallopeleistä ja metsässä samoamisesta....
Vierailija kirjoitti:
Exäni oli tuollainen. Minä harrastin mitä hän harrasti, vaikka en oikein ollut innostunut. Hän tykkäsi kävellä metsässä ja minä menin vaikka olen asfaltti-ihminen. Hän tiesi, että en tykkää vesisateesta enkä ymmärrä pallopelejä.
Olimme naimisissa 20 vuotta. Avioliitto päättyi, kun mies rakastui työkaveriinsa. Minulle hän sanoi ongelmaksi sen, ettei meillä ole mitään yhteistä, enkä minä oikeasti tykännyt hänen jutuistaan. Arvannet, että tämä uusi nainen tykkäsi pallopeleistä ja metsässä samoamisesta....
Meillä onneksi on myös niitä yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita. Olen itse aika itsenäinen ja tottunut hoitamaan asiani yksin. En oikein osaa suhtautua tuohon että odotetaan kaikessa kumppanuutta. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Exäni oli tuollainen. Minä harrastin mitä hän harrasti, vaikka en oikein ollut innostunut. Hän tykkäsi kävellä metsässä ja minä menin vaikka olen asfaltti-ihminen. Hän tiesi, että en tykkää vesisateesta enkä ymmärrä pallopelejä.
Olimme naimisissa 20 vuotta. Avioliitto päättyi, kun mies rakastui työkaveriinsa. Minulle hän sanoi ongelmaksi sen, ettei meillä ole mitään yhteistä, enkä minä oikeasti tykännyt hänen jutuistaan. Arvannet, että tämä uusi nainen tykkäsi pallopeleistä ja metsässä samoamisesta....
Meillä onneksi on myös niitä yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita. Olen itse aika itsenäinen ja tottunut hoitamaan asiani yksin. En oikein osaa suhtautua tuohon että odotetaan kaikessa kumppanuutta. Ap.
Juu, oli meilläkin paljon yhteistä, ei se sellaista ollu, että minä vain tein kaiken,mitä mies halusi. Menimme tosin nuorena yhteen, eli sitä myös kasvoi yhtee.
Appivanhemmat myös aina tekivät kaiken yhdessä. Jos he vaikka toivat meille perunoita, he tulivat aina yhdessä. Katson, että kodin mallia mies toteutti.
ERosta on jo vuosia, enkä minä pahalla muistele. Paitsi sitä, että tulikin taivuttua kaikkeen ja tämä oli loppu....Muistelen, että mies aina sanoi matkan varrella, että "missään ei ole järkeä, jollemme tykkää samoista asioista". Olen uusissa naimisissa ja niiiiiin eri mieltä tämän väittämän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Haiskahtaa siltä, että mies haluaa apulaisen eikä tasavertoista kumppania.
Jos hän pyytää apua asiassa x, pyydä sinä apua asiassa y. Hän haluaa apua ikkunoiden pesussa? Sano auttavasi ilomielin ja hän voi sitten auttaa sinua leipomisessa. Sehän on vain reilua.
Entä kun mies ei auta kun ap pyytää?
Ap! Mies haluaa että olet sidekick. Hän menee mistä aita on matalin avullasi mutta sinun täytyy tehdä kaikki yksin mutta palvoa häntä kun hän on kuin supersankari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä hän on sanonut, kun olette asiasta keskustelleet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haiskahtaa siltä, että mies haluaa apulaisen eikä tasavertoista kumppania.
Jos hän pyytää apua asiassa x, pyydä sinä apua asiassa y. Hän haluaa apua ikkunoiden pesussa? Sano auttavasi ilomielin ja hän voi sitten auttaa sinua leipomisessa. Sehän on vain reilua.
Entä kun mies ei auta kun ap pyytää?
Ap! Mies haluaa että olet sidekick. Hän menee mistä aita on matalin avullasi mutta sinun täytyy tehdä kaikki yksin mutta palvoa häntä kun hän on kuin supersankari.
Hmm. Kun minä en useinkaan pyydä apua. Olen tottunut hoitamaan asiat yksin. Joten vaikea sanoa että ryhtyisikö hän minulle kumppaniksi minun arjen juttuihin. En tiedä, en ole kokeillut. Kyllä hän auttaa jos pyydän apua, mutta silloin on kyse asiasta mistä en oikeasti selviä yksin mutta se on pakko hoitaa. Ei esim siitä että hankkisin niin vaikean harrastuksen että en voi sitä harrastaa ilman apuria. Oikeastaan haluankin hoitaa monet asiat yksin. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos opettelisit kieltäytymään miehesi hyysäämisestä. Selitä avun ja kumppanuuden ero hänelle. Kumppanuudessa sinunkin pitäisi saada jotain irti siitä auttamisesta. Miehen ilo asia pikku apulaisesta joka asiaan ei oikein riitä syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä hän on sanonut, kun olette asiasta keskustelleet?
Emme saa keskusteltua tästä rauhanomaisesti. Vaikka yritän. Miehen puolelta asiaan tulee niin vahva tunnelataus, että pian meinaa olla riita käsillä. Oikeastaan kaikesta muusta onnistumme puhumaan rauhassa ja sopimaan molemmille hyvän lopputuloksen. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No noinhan sen pitää mennäkin. Parisuhteessa ollaan toisen tukena tarvittaessa.
Vierailija kirjoitti:
No noinhan sen pitää mennäkin. Parisuhteessa ollaan toisen tukena tarvittaessa.
Ja pitää olla jotain omaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni nainen olisi valmis tuollaiseen suhteeseen? Jossa ollaan miehelle apuna kaikissa miehen jutuissa?
Meillä on mennyt pikku hiljaa kumppanuus överiksi myös.
Olen itsellinen nainen, omavarainen. Tutustuessamme olin kahden itsenäistymisikäisen teinin yksinhuoltaja, miehen lapset ovat vähän vanhempia, tuolloin nuoria aikuisia.
Seurustelumme edetessä muutimme yhteen, minun lapset muuttivat omilleen, miehen lapset saivat kumppaneita ja lapsia, minun lapseni toistaiseksi vain kumppaneita. Olen ollut miehen kumppanina isovanhemmuudessa aika kiltisti, mutta nyt on alkanut mennä todella överiksi. Mies on alkanut olettamaan, että kun olen hänen mielestään hänen lastenlastensa "mummi", pitäisi meidän kotimme olla "mummila", jonne tullaan koska vaan, ollaan yötä jos halutaan, jossa mummi viettää aikaa lastenlasten kanssa, kuuntelee aikuisten lasten murheita (myös siis miehen lasten), koska vaan, ympäri viikon ja vuorokauden. Itse mies voi harrastaa liikuntaansa ja esim. joulukylässä tai isänpäivänä maata sohvalla ja katsoa televisioita kun minä sekä häärään keittiössä että katson pienten perään.
Juu kiitos ei. Ilmoitin irtisanoutuvani mummiudesta kokonaan, edellyttäväni miehen lapsilta ihan samaa käytöstä kuin omiltani (eli meille tullaan kun etukäteen ilmoitetaan ja meille sopii), en vahdi enää yhtään lasta vaikka olis mikä hätä, vahtikoon mies. Ja miehen lasten perheiden vierailujen aikana aion pysyä visusti pois, menen vaikka hotelliin. Jos ei meno muutu, myydään kämppä ja hankitaan omat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on varmaan lähtökohtainen asenne-ero kumppanuuteen minulla ja miehellä siis. Miehelle kumppanuus tuntuu olevan tekemisen tason kumppanuutta. Minulle taas henkisen tason kumppanuutta. Mies odottaa että teen apuna tai teen puolesta ja autan. Minä taas en oleta sellaista, mutta oletan että toinen on valmis kuuntelemaan (huolia tai pulmia) ja miettimään yhdessä ongelmiin ratkaisuja jne. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on mennyt pikku hiljaa kumppanuus överiksi myös.
Olen itsellinen nainen, omavarainen. Tutustuessamme olin kahden itsenäistymisikäisen teinin yksinhuoltaja, miehen lapset ovat vähän vanhempia, tuolloin nuoria aikuisia.
Seurustelumme edetessä muutimme yhteen, minun lapset muuttivat omilleen, miehen lapset saivat kumppaneita ja lapsia, minun lapseni toistaiseksi vain kumppaneita. Olen ollut miehen kumppanina isovanhemmuudessa aika kiltisti, mutta nyt on alkanut mennä todella överiksi. Mies on alkanut olettamaan, että kun olen hänen mielestään hänen lastenlastensa "mummi", pitäisi meidän kotimme olla "mummila", jonne tullaan koska vaan, ollaan yötä jos halutaan, jossa mummi viettää aikaa lastenlasten kanssa, kuuntelee aikuisten lasten murheita (myös siis miehen lasten), koska vaan, ympäri viikon ja vuorokauden. Itse mies voi harrastaa liikuntaansa ja esim. joulukylässä tai isänpäivänä maata sohvalla ja katsoa televisioita kun minä sekä häärään keittiössä että katson pienten perään.
Juu kiitos ei. Ilmoitin irtisanoutuvani mummiudesta kokonaan, edellyttäväni miehen lapsilta ihan samaa käytöstä kuin omiltani (eli meille tullaan kun etukäteen ilmoitetaan ja meille sopii), en vahdi enää yhtään lasta vaikka olis mikä hätä, vahtikoon mies. Ja miehen lasten perheiden vierailujen aikana aion pysyä visusti pois, menen vaikka hotelliin. Jos ei meno muutu, myydään kämppä ja hankitaan omat.
Asutteko miehen lasten lapsuuskodissa?
Ei, emme asu kenenkään lapsuudenkodissa.
Olemme ostaneet tämän talon siinä vaiheessa kun minun nuorin vielä asui kanssamme. Omistussuhteet ovat minä 60/mies 40. (Ettei nyt kukaan luule että elän miehen siivellä.)
Ja en rikkonut kenenkään liittoa. Oltiin molemmat erottu ennen kuin tutustuimme edes toisiimme.
t. 14
Ota se mies itsellesi kumppaniksi, tiskatkaa yhdessä, siivotkaa yhdessä, lue hänell ääneen raportteja ja kysele niistä jne.