Mitä hyötyä karvanopista on? Onko sinulla?
Mitä hyötyä niistä on kuljettajalle?
Kommentit (25)
Kun on karvanopat autossa, kaikki jalkakäytävällä kävelevät naiset haluaisivat kiljuen tulla kyytiin. Wunderbaumilla on samavaikutus.
Ne heiluvat mukavasti silmien edessä ja tuovat ajoon ihan omanlaistansa tuntumaa. Jännitystä.
Joo ei enää vuoden 1987 jäkeen ole ollut .
Ei ne auttanut silloinkaan saamiseen ☹️️
Kutittaa mukavasti leukaa, kun puristelee finnejä peruutuspeilistä tsiigaamalla.
Ei ole autoa, eikä siis karvanoppiakaan. Mutta miksi kyselet hyötyä, pitääkö kaikesta olla käytännön hyötyä? Karvanopat ovat varmaan joillekin tyylikäs koriste, toisille vitsi; pieni arjen yksityiskohta, joka hymyilyttää. Että sellaista "hyötyä". :)
Karvanoppi tutkii karvoja ja niiden ominaisuuksia sekä esiintyvyyttä luonnossa. Oletettavasti niin kuljettajilla kuin muillakin ammattiryhmillä on itsellään jonkinlaista karvoitusta, jolloin esimerkiksi karvanpoiston tai karvojen sisäänkasvun mekanismi voi olla hyödyllistä ymmärtää. Eläinten kohdalla on hyvä olla tietoinen mm. karvojen kasvusuunnasta, ettei erehdy esimerkiksi silittämään kissaeläimiä vastakarvaan.
Ehdoton varuste varsinkin vanhempaan autoon. Onnistuin saamaan kaverin kautta aidot Kerava karvanopat ja nyt cruisailu taas maistuu. Vanhat nopat pistän makuhuoneen kattoon sängyn yläpuolelle.
Nahkanoppa kirjoitti:
Kun on karvanopat autossa, kaikki jalkakäytävällä kävelevät naiset haluaisivat kiljuen tulla kyytiin. Wunderbaumilla on samavaikutus.
Tarkoitat varmaan Wunderbaumeilla. Eihän yksi mihinkään riitä. Mitä isompi nippu sen parempi.
Suurin hyöty on ehkäisyvälineenä: ehkäisyteho on parempi kuin kondomilla. Raskauden ja sp-tautien lisäksi karvanoppien käyttö ehkäisee pisaratartuntana leviäviltä infektioilta, kun naiset pysyvät kaukana, ja useimmat miehetkin.
Karvanoppiin voidaan yhdistää toinen ehkäisymenetelmä, amisviikset, jolloin ehkäisyteho entisestään lisääntyy.
Haittana on ehkäisytehon valikoivuus. Jos karvanoppa-amisviiksi-ehkäisy pettää, jälkeläinen kärsii yleensä monista perinnöllisistä sairauksista, kuten autostereoiden äänentoiston basson ylikorostamisesta, huonosta musiikkimausta, oppimisvaikeuksista, nuuskan käytöstä, perussuomalaisten kannattamisesta, vanhojen takavetoisten saksalaisautojen hankkimisesta ja niiden tieliikennekelvottomaksi rakentamisesta, myöhäistä kuivaksioppimisesta, lippalakin lipan suunnan hahmotushäiriöstä ym.
Jos tulee tarve päättää jotain, voi heittää nopalla. Miten te muut teette päätöksiä?
Ei mene läpi katsastuksessa ja poliisitkin puuttuvat asiaan, jos näkevät liikenteessä. Peruste: taustapeiliin ripustettuina haittaavat näkyvyyttä. Wunderbaum menee läpi.
Nakkikioskinjonososiologian lisensiaatti kirjoitti:
Suurin hyöty on ehkäisyvälineenä: ehkäisyteho on parempi kuin kondomilla. Raskauden ja sp-tautien lisäksi karvanoppien käyttö ehkäisee pisaratartuntana leviäviltä infektioilta, kun naiset pysyvät kaukana, ja useimmat miehetkin.
Karvanoppiin voidaan yhdistää toinen ehkäisymenetelmä, amisviikset, jolloin ehkäisyteho entisestään lisääntyy.Haittana on ehkäisytehon valikoivuus. Jos karvanoppa-amisviiksi-ehkäisy pettää, jälkeläinen kärsii yleensä monista perinnöllisistä sairauksista, kuten autostereoiden äänentoiston basson ylikorostamisesta, huonosta musiikkimausta, oppimisvaikeuksista, nuuskan käytöstä, perussuomalaisten kannattamisesta, vanhojen takavetoisten saksalaisautojen hankkimisesta ja niiden tieliikennekelvottomaksi rakentamisesta, myöhäistä kuivaksioppimisesta, lippalakin lipan suunnan hahmotushäiriöstä ym.
Totta. Meillä on karvanoppaehkäisy toiminut monta kymmentä vuotta. Ei ole tullut poikien perään tieniraskauskyselyitä. Joskus huomasin jonkun pojista jättäneen nopat pois, mutta palautti se ne kyllä paikalleen kun uhkasin lopettaa viikkorahan maksamisen. Toiseksi vanhin yritti mennä töihin, mutta lopetti moisen höpötyksen kun lopetin viikkorahan ja sanoin, että seuraavan kuun alusta alan periä vuokraa ja että saa maksaa ruoka-, vaate- ym. kuluista.
Tottelevaiset ja kiltit pojat ovat hyvää aviomiesainesta sitten kun se aika tulee.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei niitä nuoren miehen autossa, niin mies ei saa.
Onneksi hitu alle kuuskymppisenä miehenä pidän edelleen karvanoppia autossa. Punaiset nopat ovat varmin magneetti naisoletettujen naaraamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo katu-uskottavuutta 80-luvulle juuttuneiden keskuudessa.
80-luku on paras skene edelleen!
Tuo katu-uskottavuutta 80-luvulle juuttuneiden keskuudessa.