Kannattaisitko koiraveroa?
Itseäni ärsyttää, kun vähän väliä omassa paikallisessa sanomalehdessä on mielipidekirjoituksia lemmikkien asioihin liittyen ja vaatimuksia ottaa koiravero jälleen käyttöön ja rahoittaa sillä esim. koirapuistot, kakkaroskikset ym.
Itse en kannata tuota vaan koko ajatus ärsyttää, itse kun ollaan kustannettu omille koirille kunnon aitaukset piha-alueen ympärille jne ja nyt pitäis vielä maksella aitaukset toistenkin koirille..
Kommentit (29)
En maksanut koiraveroa yhtään sinä aikana kun minulla 10v koira oli ja kunnassa koiravero.
Että aivan sama onko veroa vai ei.
En kyllä kannata, mutta esim. koirapuiston voisi hyvinkin tehdä maksulliseksi, esim. kohtuullinen vuosimaksu ja mitä noita koirapuistoja nyt on tullut nähtyä, niin eipä niissä kyllä kunnossapitoa tehdä sitä vertaa että siitä isoja summia kertyisi.
Kannatan ja toivon että rahat korvamerkitään pakolaisten auttamiseen. Rakkien pitäminen lemmikkeinä ei ole islamin mukaista joten se olisi oikea haittavero ja tuotto menisi eniten kärsiville.
En kannata. Me käydään ulkoilemassa vaan metsässä ja sieltä en rupea kakkoja roskiksiin keräilemään. Kyllä noista kaupungille tulee eläinlääkärikulujen myötä maksettua säännöllisesti isojakin summia, joten en lähtis koiraihmisten pusseista enempää enää veroittamaan.
En kannata mitään veroa, joka ei ole yhteiskunnallisesti kannattavaa. Ja siihen kuuluu koiravero. Ja ole koiraton.
Ennen kannettiin koiraveroa ja vastikkeesi sai jonkun rokotuksen, mutta pian veron kanto, tuli kannattomaksi.
Koiran avulla tehtävä työ, jo nyt omistajalle on verotettavaa tuloa esim. pelastustoiminta.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä kannata, mutta esim. koirapuiston voisi hyvinkin tehdä maksulliseksi, esim. kohtuullinen vuosimaksu ja mitä noita koirapuistoja nyt on tullut nähtyä, niin eipä niissä kyllä kunnossapitoa tehdä sitä vertaa että siitä isoja summia kertyisi.
Meidän kaupungissa kolme koirapuistoa on kasattu talkoovoimin ja kunnossapidostakin vastaa koiraihmiset itse. Ei siellä mitään kaupungin duunareita nää aitoja suoristamassa.
En kannata. Kaikenlaisista "pikkuveroista" pitäisi päästä muutenkin eroon koska tuotot on pienet ja byrokratia vain kasvaa. Jos veroa kerättäisiin koirien aiheuttamien kustannusten vuoksi olis mielenkiintoista tietää olisiko kyseessä vain uusi kassanpaikkaus vai olisiko tarkoituskin käyttää varoja esim. koirapuistoihin, siivouksiin yms.
Jos sillä koiraverolla saataisiin lisää roskiksia katujen varsille, niin ehdottomasti kannattaisin. Ei se ole kovinkaan mukavaa/käytännöllistä kantaa sitä kakkapussia kovin montaa kilometriä, kun roskiksia ei vain ole.
Vierailija kirjoitti:
Kannatan ja toivon että rahat korvamerkitään pakolaisten auttamiseen. Rakkien pitäminen lemmikkeinä ei ole islamin mukaista joten se olisi oikea haittavero ja tuotto menisi eniten kärsiville.
Saahan sitä toivoa. Minäkin toivon ettei Suomeen rakennettaisiin moskeijoita mutta epäilenpä ettei se toive toteudu
En. Tuollaisten pikkuverojen hallinnointikustannukset suhteessa hyötyyn on ihan olemattomat.
Kannatan kissaveroa ja koiraa lenkitän metsässä. Miksi minä jonkun puistohipin alueesta haluaisin maksaa?
Lisäksi se ei ole järkevää myöskään sen takia, että se johtaa laittomien pentujen ostoon ja pentutehtailuun, koska papereilla olevaa koiraa ei kannata ostaa jos haluaa välttää verot.
Koirat tekevät merkittävää terveystyötä, joten pysykööt verotta. Meidän kaupunki lopetti koiraveron keräämisen 10 vuotta sitten.
Helsinki on muuten laittanut koiraverojen käsittelyn tietojärjestelmiin niin paljon rahaa, ettei se ikänä maksa itseään takaisin.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä kannata, mutta esim. koirapuiston voisi hyvinkin tehdä maksulliseksi, esim. kohtuullinen vuosimaksu ja mitä noita koirapuistoja nyt on tullut nähtyä, niin eipä niissä kyllä kunnossapitoa tehdä sitä vertaa että siitä isoja summia kertyisi.
Koirapuistossa tarttuu vain kaikki taudit. Sen verran välitän koirastani, että sinne en sitä raahaa.
Kannatan, että lasten leikkipaikat laitetaan maksulliseksi tai vero lapsellisille?
Olen maksanut lapsettomana mutta koirallisena niin saatanasti veroa, että sille pitääkin saada kompensaatiota. Koko ajan maksamme lapsiperheiden lapsilisiä, hoitopaikoista, leikkipaikoista, koulutuksesta u name it. Sitten pitäisi maksaa vielä verot 2 kertaan.
Jos koiranomistajat voivat lopettaa verojen maksun, niin voidaan ottaa 50e/vuosi koiravero käyttöön.
En kannattaisi. Koiraveroistahan on luovuttu, koska sen maksaminen on perustunut hyväntahtoisuuteen sekä rehellisyyteen ja sen tuotto on ollut negatiivinen, eli ei ole kattanut edes koiraveroasioita hoitavan henkilö palkkaa.
Eräs tuttava oli aikoinaan erään kaupungin koiraveroista vastaavana ja kertoi että kun joskus oli päätetty korottaa koiraveroa, niin koiralliset olivat järjestäneet mielenosoituksen koiraveroa vastaan ja mielenosoituksessa oli ollut mukana enemmän koiria kuin mitä kaupungissa oli koiraveron maksajia.
No otetaan sitten myös lapsivero/perhevero/äitiysvero jne, lapsille kuitenkin päiväkodit, koulut, lasten leikkipuistot, äitiysneuvolat ja vaikka mitä kaikkea!
Nykyäänhän koiran omistajat maksaa melko paljon arvonlisäveroa ostaessan koirilleen ruokaa, varusteita ja palveluita.
Mistä ehdotat että saadaan rahat valvontaan?
Jokainen veromerkitön koira samantien kenneliin ja lopetettavaksi? Epäilenpä että aika harva maksaisi ja loput käyttäisivät koiransa ulkona yöaikaan.