Ihmisten masennus, ahdistuneisuushäiriöt ja turvattomuuden tunne johtuvat siitä, että muutetaan liian nuorina omilleen
18-21-vuotiaat ovat liian nuoria muuttamaan pois kotoa. Ei tuon ikäinen ole henkisesti tarpeeksi kypsä vaan lähes lapsi joka tarvitsee vanhempiaan. Nuori jää vaille vanhempiensa hoivaa ja joutuu kohtaamaan karikkonsa yksin.
Kommentit (15)
No, onneks on muunlaisiakin, kuin noita heikkoja astioita.
Joskus se voi kylläkin olla nuorelle hyväksi, että muuttaa pois lapsuudenkodistaan.
Ennen tuon ikäisillä oli jo liuta mukuloitakin.
Ajattelepas, täällä maasedulla monet muuttavat opiskelemaan toiselle paikkakunnalle jo 15-vuotiaina heti peruskoulun päätyttyä. Näin minunkin kaverini teki, ja 18-vuotiaana sitten yliopisto-opintojen myötä toiselle laidalle maata.
Paljon todennäköisemmin johtuu siitä, ettei vanhemmat ole antaneet hoivaa ja turvaa vaikka ovatkin asuneet saman katon alla. Kaikenlaista laiminlyöntiä tapahtuu suljettujen ovien takana.
Jännä. Jokainen masennukseen yms mielenhäiriöön sairastunut, jonka siis tunnen, on sairastunut jo kotoa asuessaan. Ei vasta muutettuaan omilleen.
Samoin jokainen päihdenuori jonka tunnen, on jäänyt alkoholi-/huumekoukkuun jo kotoa asuessaan. Ei vasta muutettuaan omilleen.
Itse muutin 16v porukoilta poikaystävän luo ja pari vuotta myöhemmin yksin asumaan toiselle paikkakunnalle opiskelujen perässä. Ihan normaali musta kuitenkin kasvoi.
Mun elmänälaatu, masentuneisuus ja ahdistus parani huomattavati kun pääsin muuttamaan omaan kotiin. Mulla oli turvaton koti, jossa epävakaat vanhemmat. Omassa kodissa ei oo tarttenut katsella eivätkä he olekaan tervetulleita kotiini.
Voihan sen noinkin päin ajatella kauniimmin, jos haluaa. Mutta mitäs jos nuori on masentunut ja ahdistunut jo kotona asuessaan?
Mun lapsuus ja vanhemmat oli ahdistavia ja kotona oli lyttäävä ilmapiiri (jos nyt joku oli kotona) ja muutin pois heti kun mahdollista 18 täytettyäni ja lukion käytyäni. Ulkomailla vietetyt vuodet kaukana poissa kotoa oli mun elämäni käännekohta. Sain olla vihdoin oma itseni ja itsetuntoni parani sekä opin vihdoin luottamaan itseeni ja kykyihini elää omaa elämääni omalla tavallani (ja ei, en ryypännyt ja bilettänyt). Kotoa poismuuton jälkeen on suunta ollut vain parempaan.
Siskoni asui kotona 23-vuotiaaksi ja on yrittänyt kaksi kertaa itsemurhaa ja on ollut masennuksen takia sairaalahoidossakin välillä. Olen miettinyt usein, mikä mahtaa olla vaikutus sillä, että hän asui viisi vuotta pidempään kotona vanhempieni vaikutusvallassa?
Eli ei tuo varmaan ihan kaikilla ainakaan noin ole?
Minä olin vailla vanhempien hoivaa ja yksin karikoitteni kanssa jo kotona asuessani. Pois pääseminen oli helpotus vaikka sen mukana joitain uusia vaikeuksia tulikin.
Entäs henkilö jonka masennus ja itsetuho aiheiset ajatukset on alkanut jo varhaislapsuudesta?
Vittu, jos olisin joutunut kuukaudenkin kauemmin asumaan kotona, olisin ahdistunut niin paljon etten olisi kyennyt elämään enää ollenkaan.
Up