Hankala tilanne ikääntyvän äidin kanssa

Niin kyllä minäkin olen tiettyyn pisteeseen asti valmis auttamaan. Mutta tuntuu että siinä vaiheessa kun siitä tulee "automaatti", ei se tunnu enää auttamisesta vaan perustelemattomalta pakolta. Se johtuu siitä, että minusta olisi oikeudenmukaisempaa ettei tämä kaikki kaatuisi minun harteille. Veljeni on kyvytön syystä tai toisesta osallistumaan tähän vastuunjakoon. Kunpa tilanne olisikin "normaali" veljeni suhteen.

Eniten minua tässä ehkä risoo se, että äitini pitää itseään elämänsä suhteen uhrina tai ajopuuna. Kohtalo on sössinyt hänen raha-asiansa ja terveyden vaikka todellisuudessa hänen elämänvalinnoillaan ja elämäntavoillaan on varmasti oma vaikutuksensa asioiden tilaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Voisko se muuttaa teidän kanssa asumaan. Veljesi hankkisi oman kämpän. Säästyisi rahaa sulta ja äidiltäsi.

Tämä olisi itse asiassa se paras ratkaisu. Mutta äiti ei missään nimessä ole valmis "hylkäämään" veljeäni vaan aikoo elättää hänet niin kauan kuin elää. Näin hän on itse kertonut. :/ ja kyse veljeni kohdalla on jostain määrittämättömästä kyvyttömyydestä ilman minkään valtakunnan diagnoosia.

Olen usein ehdottanut että äiti muuttaisi luokseni tai lähelle asumaan. Olisi ainakin helpompaa auttaa arjessa. Lapsenlapset olisivat lähellä mummoaan jne. Mutta tosiaan uhraa tämän suunnitelman veljeni tähden...

Ap

Kuule, ei sun äiti taida susta ihan täysillä välittää, jos kehtaa vaatia jotain tuollaista. Veljestä puhumattakaan. Jos välität itsestäsi ja lapsistasi, niin teet niin kuin kuka tahansa järkevä, välittävä ja huolehtiva aikuinen tekee. Ai miten? No, sen voit päättää itse.

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan keski-ikäiset ovat kasvaneet itsekkäiksi. Äitisi on elänyt aikaa, jolloin lapset itsestään selvästi kustansivat vanhempiensa vanhuuden.

Ai ap:n äiti on kustantanut oman äitinsä vanhuuden? Tuskinpa vaan noiden tietojen perusteella!

Vierailija kirjoitti:

Onpas täällä teillä muillakin ollut melkoisia tilanteita! :/ itse asiassa äitini viimeksi tavatessamme ehdotti että ostaisin hänen talonsa (homeinen mökki pikkupaikkakunnalla) että jäisi sitten lapsenlapsilleen kesämökiksi. Siis aivan epärealistista. Lisäksi kertoi kuinka hänen oma veljensä oli ottanut aikoinaan isoäitini tähden velkaa pankista pelastaakseen hänet ahdingosta. Olin aika tyrmistynyt tästä koska tuntui, että hän vihjasi että en tee riittävästi hänen hyväkseen. Ja joka kuukausi olen hammasta purren nakertanut vähäisiä säästöjäni antaen hänelle rahaa. Harmi vaan kun äiti on kuitenkin niin rakas. Todella ristiriitaista.

Voisin kyllä ehdottaa että otettaisiin yhdessä selvää noista toimeentulotukiasioista. Vuoden vaihteessa sekin helpottuu kun siirtyy Kelaan niin voi kai hoitaa myös omasta asuinpaikastani käsin.

Ap

Samalla lailla toimeentulotukea voi hakea netin kautta pankkitunnuksilla. Ei sosiaalitoimistossa tarvitse käydä yleensä henkilökohtaisesti, eivät ehdi millään tavata kaikkia asiakkaita kasvotusten. Toimeentulotukihakemuksen voi tulostaa netistä ja lähettää postitse, jatkohakemuksen voi tehdä sähköisesti.

Kirjoita äidillesi kirje jossa kerrot oman kantasi asiaan, kasvokkain on vaikeampi pysyä tiukkana.

Kerro että hän on sinulle rakas ja tärkeä mutta omat lapsesi ja oman taloutesi pyörittäminen on ensisijalla.

Ei se ole itsekkyyttä eikä kylmäsydämisyyttä vaan tervettä järkeä. Vielä enemmän joutuisit avustamaan

jos asuisi lähellä, unohda se suunnitelma. 

Minä aloin satunnaisesti avustaa toista eronneista vanhemmistani oikeastaan heti kun pääsin ansiotyöhön. Vajaa 20 vuotta sitten erehdyin vielä laittamaan nimeni paperiin, jonka seurauksena sain taloudellisen vastuun asiasta jota jouduin hoitamaan hänen etujensa mukaisesti. Sen vuoksi jouduin sitten hänen puolestaan käräjille ja kärsin reilu kymppitonni tappiota -- sekä horjutin mielenterveyttäni. Lainaa en ankarasta painostuksesta huolimatta hänen hyväkseen ottanut ja olen muutenkin välttynyt uusiltä hänen hyväkseen tehtäviltä sitoumuksilta. Viime vuodet hän on pärjäillyt uuden vaimonsa tuella, mutta jos tilanne muuttuu, niin olen taas kusessa. Koskaan en ole voinut elää ilman pelkoa hänen aiheuttamien riskien toteutumisesta, enkä ilman syyllisyyttä siitä että en toteuta hänen toiveitaan. Tsemppiä AP:lle!

Vierailija kirjoitti:

Itsehän parhaimmillaan lainasin äidilleni rahaa omasta opintolainastani muutamia vuosia sitten. On siis itse alle kuusikymppinen ja minä olen alle kolmekymppinen, eikä matami ole edelleenkään saanut raha-asioitaan kuntoon. On ihan kokoaikaisesti töissä, enkä ymmärrä mihin tunkee rahansa. Maksoin hänelle pari kertaa vuokransa ja olen antanut ruokaan rahaa. Yritin kysyä, että mistä tämä rahaongelma oikein sikiää, kun kerran töissä käyt eikä palkka ole kuitenkaan mikään erityisen huono. Vuokrakin pienessä kaupungissa on ihan kohtuullinen. En minäkään voi elättää, kun pitäisi omaakin elämää elää enkä yrittäjänä aina saa samaa summaa itselleni palkaksi. Ei näitä voi ymmärtää.

Kuulostaa peliongelmalta.

Vierailija kirjoitti:

Vielä kuuskytluvun alussa oli ihan laissa lasten velvollisuus maksaa vanhempiensa elatus. Sitten tuli kansaneläkelaki.

Nyt ollaan taas menossa siihen suuntaan, että lasten vastuu vanhempiensa elatuksesta ja "peräänkatsomisesta" lisääntyy. Tämän olen kuullut moneen kertaan poliitikkojen suusta.

Minusta on aivan luonnollista, että lapsi auttaa vanhempaansa taloudellisesti, jos vanhemmalla on tiukkaa ja lapsella on vähönkin paremmin. (Esim kolme serkkuani osti vanhemmilleen kimpassa kolmion keskustasta, kun vuokrallaolo alkoi olla liian kallista )

Olen myös huomannut lasten ostavan vanhemmilleen (aika kallista) palvelutalohoitoa siinä vaiheessa, kun selvästi ei pysty yksin asumaan, mutta kunta ei vielä osallistu kustannuksiin palvelutalossa. Eli lapset jo huolissaan, mutta kunta vaan säästää rahaa.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta osallistua vanhempiensa kustannuksiin, jos on vaikka työtön. Mutta jos on työssä, niin kyllä se suotavaa on.

Ai luoja tällainen teksti saa verenpaineen nousemaan. Appivanhemmat ovat itse sössineet raha-asiansa. Silti kustantavat lempilapsensa elämää ja itse elävät kädestä suuhun. Meiltä ei taloudellista apua heru tämän takia. Eikä olisi edes varaa, elätämme kahta opiskelevaa lasta. Työssä käymme, pieni palkka molemmilla. Ei ole mitään edes moraalista velvollisuutta elättää vanhempiaan. Minun toisen vanhemman motto on aina ollut että hänen rahansa on hänen rahojaan, lapset ovat loisia. Ja nytkö minun pitäisi auttaa häntä??

Miten voi olla mahdollista ettei jossain pikkupaikkakunnalla pärjää kahden ihmisen tuloilla omistusasunnossa? Äitisi saa oletettavasti eläkettä ja kai se nurkissa pyörivä velikin jotain saa, työttömyyskorvausta tai eläkettä? Nyt lopetat sen rahan antamisen, tilanne vain pahenee tuosta. Voi olal että välit menee tuosta hyvästä mutta ennen pitkää katkeroidut tilanteeseen ja siihen että joudut tinkimään omien lastesi hyvinvoinnista. Äiti on varmasti rakas mutat eiköhän ne omat lapset kuitenkin ole rakkaammat. Paitsi että äidillesi sinä ap et selvästikään ole.

Vierailija kirjoitti:

Ota yhteyttä äitisi asuinpaikan sosiaalitoimistoon ja pyydä kotihoitoa kartoituskäynnille. Selitä tilanne

rehellisesti mitään salaamatta. Sinulla ei todellakaan ole velvollisuutta rahoittaa heidän elämäänsä.

Äidille voidaan määrätä virkaholhooja joka hoitaa raha-asiat. Keskity omien lastesi elättämiseen.

Vaikea paikka mutta pidä puolesi!

Tämä on muuten tosi hyvä ehdotus. Ei tuollainen rahan pyytäminen ihan normaalilta vaikuta ja kielii kyllä siitä, että raha-asiat eikä ehkä muukaan elämänhallinta ole hanskassa. Kotihoito kartoittaa tilanteen (onko alkava muistisairaus, mihin tukiin äitisi on oikeutettu jne.). Jos haluat vielä jatkossa rahallisesti auttaa, niin älä anna rahaa suoraan, vaan maksa esim. laskuja tai osta tarpeellisia vaatteita tms. Olet kyllä tehnyt jo enemmän kuin tarpeeksi äitisi hyväksi. Voisit muistuttaa äitiäsi että kaikki rahat mitä annat hänelle, ovat omilta lapsiltasi pois.  

Tuossa voi olla jo kyse vanhuuden tuomasta lisääntyneestä omien asioiden hallinnan menetyksestä. Puhelinmyyjät voi saada ostamaan lehtitilauksista ym. Ym. Jos alkaa olla noin vainoharhainen, että ajattelee, että rahalla ilmaiset rakkautesi niin käsitys on jo vinoutunut. Sun ensisijainen tehtävä on nyt turvata omien lastesi tulevaisuus, varsinkin jos äiti kieltäytyy kaikesta muun lapsesta avusta jota hänelle tarjoat ( lähellä asuminen, asioiden hoito jne) et myöskään ole velvollinen hänelle kertomaan tienestitasoasi millään muotoa.

Omalle äidilleni olen myös pakottanut itseni laittamaan rajat, vaikka se tuntuu välillä repivän sydäntä rinnasta. Mielensairaus sai hänet yhdessä vaiheessa matkustamaan täysin ennalta arvaamatta jatkuvasti kyläilemään ja odottamaan, että kun hän soittaa asemalta saapuneensa kylään, että siinä hetkessä muutan kaikki muut suunnitelmani ja majoitan hänet ja olen hänelle seuraksi. Kerran vein hänet sitten hotelliin ja miten pahalta se tuntuikaan! Sanoin, että on erittäin tervetullut kotiini, kun yhdessä niin sovitaan ja varaan hänelle aikaa. Itkin sitten kotona kuinka paha tytär olenkaan. Mutta sen kerran jälkeen yllätysvierailut vähenivät huomattavasti ja sain jopa hieman omaakin elämää.

Nyt joudun tekemään samaa rajanvetoa, kun äitini nyt hoitolaitoksessa toistuvasti pyytää ottamaan kotihoitoon, mutta käytännössä siihen ei ole mahdollisuuksia, koska tarvitsee apua päivisin ja öisin. Omaishoitajuus ei tule kyseeseen, sillä menettäisin siinä oman mielenterveyteni. Sydäntä raastaa, eikä rakkaus äitiä kohtaan minnekään häviä. Soimaan itseäni usein asiasta, kun en pysty parempaan. Vaikka toki järjellä ajatellen tiedän, että teen sen mitä itselleni suoduilla voimavaroilla vain suinkin on mahdollista. Äiti on rakas, mutta yleensä ihmisellä on velvotteita ja rakkautta myös muita ihmisiä, kuten puolisoa ja lapsia kohtaan.