Voiko tämä johtua erosta?
Erosin reilu vuosi sitten karmeasta liitosta. Keräsin rohkeutta vuosia, enkä todellakaan haluaisi takaisin siihen helvettiin.
Nyt olen alkanut saada ihmeellisiä paniikkituntemuksia kun olen yksin kotona. Ikävöin tietysti lapsia ihan hirveästi, mutta jotenkin en lisäksi pysty rentoutumaan tai tekemään oikein mitään. Surffaan ahdistuneena netissä, itken, kierrän ympyrää ja taas vähän itken. En pysty suunnittelemaan tulevaa, kaikki pelottaa ja ahdistaa. Jopa ajattelen että olisi ihanaa palata exän luo alistettavaksi vain siksi ettei tarttisi olla yksin.
Liikunta auttaa yleensä, mutta nyt fyysinenkin olo on romahtanut enkä jaksa edes urheilla.
Kun lapset tulevat niin olo helpottuu, mutta yksinolo on ihan hirveää. Olen luulosairas ja haluaisin vain palata lapseksi jota äiti hoitaisi.
Voiko tämä johtua erosta kun tähän asti on mennyt niin hyvin?
Luultavasti johtuu. Käypä vaikka kriisikeskuksessa juttelemassa asiasta. Sä olet nyt turvassa joten mielesi alkaa olla valmis käsittelemään tapahtunutta.