En pidä äidistäni..

Muuta kauemmas asumaan. Rakenna oma elämäsi sinne muualle. Ole äitiisi yhteydessä harvemmin.

No me ei edes soitella toisille.tai äiti joskus soittaa pyytääkseen rahaa.

Osaatko sanoa, miksi näin on? Miksi kylmät välit, miksi ahdistuksen tunne? Minkä ikäinen olet? Millaista oli, kun asuit kotona.

En tiedä,mutta olen ajatellut kun meitä on 6 sisarusta tehty pienellä ikäerolla ja sossut vei meitä retkille ja auttoi läksyissä,että äitini ei ole jaksanut silloin hyvin..mutta nyt kun kaikki me ollaan aikuisia ja minä siis 28v,että äitini vähän lämpenisi ja edes puhuminen olisi helppoa.

Äiti ei edes onnitellut,kuin sain oman lapseni 5 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä,mutta olen ajatellut kun meitä on 6 sisarusta tehty pienellä ikäerolla ja sossut vei meitä retkille ja auttoi läksyissä,että äitini ei ole jaksanut silloin hyvin..mutta nyt kun kaikki me ollaan aikuisia ja minä siis 28v,että äitini vähän lämpenisi ja edes puhuminen olisi helppoa.

Äiti ei edes onnitellut,kuin sain oman lapseni 5 vuotta sitten.

Onko sulla siis sellainen tunne, että teillä ei ole koskaan läheisiä välejä ollutkaan? Oliko äidilläsi jollain tavalla elämänhallinta hukassa, kun olit lapsi, tai esim. mielenterveysongelmia?

Meidän perheessä ei tunteita näytetty ja muutkin sisarukset on vähän välinpitämättömiä äitiä kohtaan. Kyllä koitan käydä siellä ja olla apuna,koska se on äiti.. Tai joku ihminen jonka luona kasvoin..

Siis joo,ei ole ollut läheisiä välejä. En tiedä tosiaan mikä sillon on ollut tai on. Tunteita se ei ikänä ole näyttänyt tai kertonut edes rakastaako meitä lapsia.

Ehkä teille ei ole koskaan muodostunut kunnollista kiintymyyssuhdetta. Missä isäsi on? Onko teillä lapsissa sama isä? Oletko isäsi kanssa tekemisissä?

Ei sulla ole mitään velvollisuutta äitiäs paapoa ja tavata. Äidin rakkaus ja muu schaiba on ihan myytti ja jotkut oikeasti vain tehtailevat lapsia kun ei muutakaan keksi. Teillä on noin monta sisarusta niin sun on sitäkin helpompi ottaa etäisyyttä äitiis, koska kyllä ne muut sisarukset voi paapoa sun äitiäs jos sen nyt on edes ansainnut. Jotkut äidit nyt vaan ovat paskoja. Äitis kuulostaa siltä, kun olis alistettu ja pakotettu pitään kaikki lapset paksuks pamahtaessaan. Jotain mielenterveysongelmia on ollut tai sitten elämä on vain ollut niin epämielekästä ja päinvastaista, mistä haaveili. Ei se teidän lasten vika oo, mut ei se ehkä oo kokonaan äiteskään vika, kun on tuollainen. Missäs teidän faija on? Siinä varmaan yksi syntipukki. Lapsia kyllä jaksoi siittää, mutta ei sitten ole niiden kasvatukseen osallistunut.

Minulla on myös aina ollut tunne, että äitini ei rakasta minua tai yleensäkään ole kykenevä rakastamaan lapsiaan. Aikuisena tajusin, että äitini on sellainen kuin on, koska hänen äitinsäkään ei osannut rakastaa häntä, ja ymmärrän että hänkään ei enempään pystynyt. Siitä syystä en myöskään tehnyt itse lapsia - minusta olisi ollut väärin lasta kohtaan, että hän olisi saanut minut äidikseen.

Nykyään äitini on jo avun tarpeessa oleva muistihäiriöinen vanhus, ja minun on jotenkin helpompaa olla hänen kanssaan, kun roolimme ovat vaihtuneet toisin päin. Eikä ole niin väliä, mitä äidille puhun, kun hän luultavasti ei muista sitä.

Minä en pidä isästäni, väkivaltainen alkoholisti. Muu suku, uskovaista väkeä pääosin, hurskastelee aina että onhan se sentään isäsi. Mutta isä on piinannut mua känniörinöillään koko ikäni. En voi häntä rakastaa, jotenkuten siedän sen minimin etten häntä hylkää ihan täysin

Isäni kuoli kun olimme pieniä.muista että isäni kanssa oli ihanaa olla ja touhuta. Vanhempi sisarus vietiin lastenkotiin,kun oli agressiivinen ja koulu ei maistunut. Tuntui,että äiti ei jaksanut yrittää vaan "antoi" lapsen pois

Vierailija kirjoitti:

Isäni kuoli kun olimme pieniä.muista että isäni kanssa oli ihanaa olla ja touhuta. Vanhempi sisarus vietiin lastenkotiin,kun oli agressiivinen ja koulu ei maistunut. Tuntui,että äiti ei jaksanut yrittää vaan "antoi" lapsen pois

Ei ole tarkoitukseni puolustella äitiäsi, mutta varmasti elämä on ollut aika raskasta kuuden lapsen yksinhuoltajana. Nyt, kun sulla itselläsi on lapsi(a), ymmärrät sen varmasti ihan konkreettisestikin. Ja puolison menettäminen on tietenkin hirveä trauma. Oliko äitisi samanlainen ennen isäsi kuolemaa?

Samanlainen oli silloin kun isä eli ja sama kokemus minullakin ,eli lapseni isä kuoli onnettomuudessa. Se oli kauhee...Hain apua itselleni ja rakastan lastani. Joka päivä kerron,kuinka tärkeä lapsi on.

Äiti ei puhu isästä mitään vaikka siltä yrittää kysyä.