Menitkö naimisiin siksi, että oikeasti halusit vai siksi, että yhteiskunnassa ajatellaan että naisen kuuluu löytää itselleen mies ja mennä naimisiin?

Halusin Jumalan siunauksen liitollemme. Ihan rakkaudesta menimme naimisiin.

Lakiasioiden takia. Ollaan eletty avoliitossa kauan eikä olla suuremmin huudeltu, että mentiin naimisiin. Pari ystävää ja vanhempaa tietävät.

En mennyt naimisiin. Olen avoliitossa. En halua naimisiin, ettei mies sido minua ja ettei mies vie perittyä omaisuuttani. Yhdessä silti ollaan hyvin näinkin. Ei tee mieli erota joka kuprusta, koska lapset ja onpahan yhteinen talokin.

Noista yhteiskunnallisista syistä... mistä ylipäätään nykyään tietää ketkä on naimisissa ja ketkä ei? Minä ja mies ollaan oltu avoliitossa reilu 15 v, nykyisellä asuinpaikkakunnalla tai työpaikoillamme tuskin kukaan tietää aviosäätyämme ja miksi se ketään kiinnostaisikaan. Enkä minäkään tiedä onko naapurimme naimisissa tai lastemme kavereiden vanhemmat jos on eri sukunimet (enkä kaikkien kohdalla edes tiedä molempien vanhempien sukunimiä, siis onko ne samat vai erit).

Vierailija kirjoitti:

Tulin paksuksi ja sitten olikin kiire löytää itselle mies ja lapselle isä, koska isättömien lasten yh-äidit nyt vaan on roskaa kunnon ihmisten silmissä. Siitä kohtalosta harva nousee mihinkään.

Eronneet yh-äipät on myös roskaa, mutta isättömien lasten äiteihin eri planeetalta.

Tuolla tavoin menin sitten ensi kertaa naimisiin, oli kiire ja epätoivoinen tilanne, niin piti ottaa ensimmäinen kunnollinen kun löytyi.

Nykyistä miestäni etsinkin sitten huolella, kun aikaa oli. Olimme molemmat naimisissa joten vaihto kävi sitten helposti. Tyttö oli silloin jo koulussa ja mulla jäi päivisin aikaa järjestellä juttuja.

Päivääkään en ole ollut yksinhuoltajana, on se vaan niin roskaa. Serkulta kuoli mies tosi nuorena ja se oli serkunkin elämä siinä kun jäi kolmen lapseen yh:ksi 27 vuotiana.

Heh, hienosti kirjoitettu.