Luitteko vauvan hoito-oppaita ennen lapsen syntymää?

En lukenut, mulle oli vauvanhoito aika tuttua, kun olin hoidellut ystävien lapsia, ja pikkuveljen vauva-aikakin oli muistissa. Ekan lapsen synnytyksen jälkeen olin huonossa kunnossa, enkä voinut häntä hoitaa, joten hoitajat näyttivät vaipanvaihdot ja pesut miehelle. Mä sitten tarvittaessa neuvoin. Mies opetteli laittamaan kestovaipat ja neuvoi sitten mua.

Kyllä. Luin kaikki neuvolan antamat oppaat sekä lapsiin liittyvää kirjallisuutta. Silti elämä ja arki lapsen kanssa on yllätyksiä täynnä, vaikka niihin kuinka yrittäisi varautua.

Vierailija kirjoitti:

En lukenut, mulle oli vauvanhoito aika tuttua, kun olin hoidellut ystävien lapsia, ja pikkuveljen vauva-aikakin oli muistissa. Ekan lapsen synnytyksen jälkeen olin huonossa kunnossa, enkä voinut häntä hoitaa, joten hoitajat näyttivät vaipanvaihdot ja pesut miehelle. Mä sitten tarvittaessa neuvoin. Mies opetteli laittamaan kestovaipat ja neuvoi sitten mua.

Lisään tähän: mutta esim. lasten sairauksiin liittyviä juttuja olen kyllä lukenut esim. terveyskirjastosta ja kysellyt kaikenlaisiin asioihin neuvoja neuvolasta.

Kyllä mutta en mitään niistä orjallisesti noudattaen, Benjamin Spockia, Anna Wahlgrenia jne. mutta Vicky Iovine oli suosikkini! Tosin olen ammatiltanikin lähihoitaja :)

En. Ei vaippojen vaihtaminen mitään tähtitiedettä ole.

Kaikki luettiin, mitä vain löydettiin ja oltiin niin valmistuneita lapsen tuloon -siis mies ja minä. Lapsen syntymän jälkeen puolet tiedoista unohtui, oli univelkaa ja joo, mitään ei enää muistanut.

En. Tai imetyksestä luin, koska oli täysin tuntematon aihe.

Jotenkin uskoin, että homma menee enimmäkseen omalla painollaan ja niinhän se menikin. Ei se vauvan/lapsen hoitaminen mitään ydinfysiikkaa ole..

En, koska kuvittelin tietäväni jostain jotain terveydenhoitajana ja äitiys- ja lastenneuvolassa työskennelleenä. Kuinka väärässä olinkaan! Sittemmin olen lukenut osin tarpeeseen ja osin mielenkiinnosta ja osin ammatillisesta näkökulmasta mm. imetyksestä, lasten unihäiriöistä, lapsen itsetunnon tukemisesta, temperamentista, lapsen sosiaalisesta kehityksestä ja etsinyt täsmäohjeita esim. tietynikäisen lapsen motorisen kehityksen tukemiseen tai sylkivuodon hoitoon suujumpalla jne.

Päälisin puolin käytiin miehen kanssa läpi noita oppaita. Kyllä tää taapero ja vauvat opettanu tässä vajaassa kahdessa vuodessa paljon elämästä. Aika luonnostaan tulee tuo vanhemmuus ja se kuinka lapsista pidetään hyvää huolta. Ei se kuitenkaan rakettitiedettä ole.

Joo. Heti kun sain tietää olevani raskaana menin kirjakauppaan ostamaan ekan opaskirjan. Kaveri suositteli myös toista jonka hankin ja tietty luin neuvolan oppaan ja tilasin vauvalehden...sitten kirjastosta lainaillut kaikenlaisia oppaita ja toki googlannut kaikissa ongelmatilanteissa...on kyllä ollut apua...

Lähinnä sen takia tuli mieleen, kun olen hankkimassa koiraa ja olen nyt lukenut muutaman kirjan siitä, kuinka tulevat käytöshäiriöt estetään tai luonnevikoja korjataan. Ja olen kyllä oppinut älyttömästi, vaikka monen mielestä koirankin kasvatus tulee luonnostaan...

Jos ihmiset panostaisivat lapsiinsa yhtä paljon kuin (vastuuntuntoinen) koiranomistaja, niin tuskin olisi ongelmia kouluissa tai päiväkodeissa... ap

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä sen takia tuli mieleen, kun olen hankkimassa koiraa ja olen nyt lukenut muutaman kirjan siitä, kuinka tulevat käytöshäiriöt estetään tai luonnevikoja korjataan. Ja olen kyllä oppinut älyttömästi, vaikka monen mielestä koirankin kasvatus tulee luonnostaan...

Jos ihmiset panostaisivat lapsiinsa yhtä paljon kuin (vastuuntuntoinen) koiranomistaja, niin tuskin olisi ongelmia kouluissa tai päiväkodeissa... ap

Itse ammattikasvattaja ja tiedän, että vaikka kuinka vanhemmat lukisivat ja opiskelisivat lapsen kasvatuksesta, niin jokainen lapsi on oma persoonansa. Se mikä yleensä toimii niin juuri välttämättä toimi sinun lapsellasi. Käytöshäiriöt johtuvat pitkälti ihan jostain muusta kuin vanhempien osaamattomuudesta. Lapsella voi olla huono olo henkisesti, yrittää hakea apua. Lapsi voi hakea käytöksellään hyväksyntää. Viimeistään tämä on vanhemmille heräte. Impulsiivisuus voi johtua sairaudesta/oppimisvaikeudesta. Pääsääntöisesti lapset ovat kilttejä ja toki kokeilevat rajojaan. Aikuisen tehtävä on olla jämäkkä ja johdonmukainen. Aikuisen tehtävä ei ole miellyttää. Lapsi tarvitsee turvaa, huolenpitoa, rajoja ja rakkautta. Ja luulisin, että jokaisella tulevalla vanhemmalla on jonkin sortin näkemys kuinka kasvattaa lapsensa. Ja niin suuri kynnys ei ole hakea apua, kun sitä tarvitsee.