Hävettää lähteä opiskelemaan ammattitutkintoa
Olen maisteri, mutta en ole koskaan tehnyt oman alani töitä. Opiskeluajan tein hanttihommia, enkä saanut opintojeni jälkeenkään koulutustani vastaavaa työtä, joten olen tienannut kapean leipäni marketissa tuntitöillä.
Koska olen todennut työllistymisen koulutusta vaativaan työhön mahdottomaksi, olen päättänyt lähteä opiskelemaan uutta alaa ammattikouluun. Ala on huonosti palkattu ja miehinen. Pahoin pelkään, että tulen olemaan joukossa ainoa nainen. Alalla on kuitenkin työntekijöistä pulaa ja minua viehättää siinä itsenäisyys. Työ on yksinäistä eikä kukaan hönkäile niskaan.
Jostain syystä vain tunnen itseni todella epäonnistuneeksi. Erityisesti vanhemmilleni kertominen pelottaa, koska tiedän heidän jo etukäteen olevan sitä mieltä, että minun kannattaisi jatkaa oman alani työnhakua sen sijaan että kouluttautuisin duunarihommiin.
Onko jollain kokemusta vastaavasta? Tuttuihini kuuluu insinööri, joka pitkäaikaistyöttömäksi jäätyään kouluttautui lähihoitajaksi, mutta hän oli jo reilusti keski-ikäinen eikä nuori niin kuin minä.
Kommentit (25)
Moni maisteri lähtee AMK-puolelle hakemaan käytännön osaamista. Onko alasi sellainen, että tietoja ja osaamista voisi päivittää AMK:ssa? Harjoitteluiden kautta voi myös työllistyä
Vierailija kirjoitti:
Mille alalle vaihdoit?
lähihoitaja..
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mille alalle vaihdoit?
lähihoitaja..
-ap
Sairaanhoitajista noin 30-50÷:lla on akateeminen ylempi korkeakoulututkinto. Monilla on tietty terveystieteiden maisterin tutkinto tai tutkijakoulutus, mutta monilla on aikaisempi tutkinto ja ovat alanvaihtajia. Ei siinä ole mitään outoa.
Perustutkinto ja ammattitutkinto ovat kaksi eri asiaa...
Mutta en näe hävettävää siinä, että yrittää työllistää itsensä. Jos ruvetaan "häpeää" miettimään, niin kyllähän se työttömyyskin on "häpeä". Näinä aikoina on vaan yritettävä jotenkin pärjätä. Aina voit jatkaa työnhakua, etsiä harjoittelupaikkaa tai miettiä lisää omaa alaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mille alalle vaihdoit?
lähihoitaja..
-ap
Aloitusviestissä kirjoitat, että lähdet amikseen miesvaltaiselle alalle. Ja nyt, että vaihdoit lähihoitajaksi. Lähärit on kyllä pääsääntöisesti naisia.
Tuo lähäri ei ole minä. Metsäkonekuskiksi aion.
lähihoitotyö ei myöskään ole yksinäistä... hyvin ihmiskeskeinen ala. provo?
Aloitin juuri röntgenhoitajaopinnot, ja täällä ainakin suurin osa on alanvaihtajia. Yliopistotutkintoja on monella. Itse asiassa opiskelijat ovat enimmäkseen paremmin koulutettuja kuin opettajat. :-)
Voihan se ammattitutkinto olla portti uuteen. Etenemismahdollisuudet eivät lopu ammattitutkintoon.
Olen suorittanut ammatti- ja erikoisammattitutkinnon.
Elämässsä epäonnistumista sietääkin hävetä.
Vierailija kirjoitti:
Metsäkonekuski? Huh....
Mikäs vika siinä? Istuu yksin kopissa ja kuuntelee radiota. On se kuitenkin paremmin palkattua kuin kaupan kassa ja työpäivät saa olla omassa rauhassa.
Metsäkonekuski on ainakin semmoinen, että hommia riittää! Ja on siellä naisiakin opiskelemassa.
Voithan sinä aina jatkaa työnhakuakin samalla, ei opiskelu sitä poissulje kuitenkaan!