Häät tulossa, lähisukulaisen kuolema :(

Ymmärrän hyvin halun siirtää häitä, mutta kuinka moni itse ajattelisi, että jos tästä äkkiä kuolen, niin en haluaisi sisareni/serkkuni/kaverini viettävän häitään?

Silloin kun perheet ja suvut olivat suurempia (ja myös kuoltiin herkemmin kaikenlaisiin pikkusairauksiin), niin kukaan ei olisi ikinä päässyt naimisiin, jos jonkun kuolema olisi aiheuttanut muiden elämän pysähdyksen.

Minusta ei tuntuisi sopivalta pitää ainakaan kovin isoja kemuja, jos noinkin läheinen perheenjäsen on äskettäin kuollut. Ja kuten joku sanoikin, eihän sitä naimisiinmenoja tarvitse siirtää, voihan vihkimisen suorittaa ihan hiljaisesti vaikka vain läheisimpien kesken ja pitää juhlat sitten jälkikäteen kun on enemmän aikaa kulunut. Eikö se naimiinmneo kuitenkin ole pääasia, eikä se hääjuhla?

Sano miehelle että sun mielestä se on miehen päätös järjestetäänkö häät nyt vai myöhemmin. Sano että sä ymmärrät sekä niiden pitämisen että lykkäämisen. Pyydä miestä juttelemaan vanhempiensa kanssa ja tekemään päätös yhdessä heidän kanssaan. Tee miehelle selväksi että sua ei loukkaa kumpikaan vaihtoehto.

Minun siskoni kuoli vähän ennen meidän häitä. Ei siirretty. Toisaalta se oli helpottavaa kun sai ajatella ja suunnitella jotain muuta.

En siirtäisi häitä. Kaiken surun keskellä olisi ihanaa päästä juhlimaan rakkautta ja iloa. 

Niin lattealta kuin se kuulostaakin, elämä jatkuu. Älkää siirtäkö häitä. Surevat voivat jopa saada niistä lohtua. 

Monilla (mm. meillä) on tapana juhlissa nostaa malja "poissaoleville ystäville". Sillä ei tarkoiteta nimenomaan kuolleita, vaan yleisesti vain niitä, jotka eivät ole paikalla. Ainakin mun mielestä se on kaunis tapa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä on miehen veli. Olivat hyvin läheisiä. Myös miehen vanhemmat ovat todella murtuneita. Kyllä se väkisin vaikuttaa kaikkien mielialaan.

Tämä muutaakin sitten asetelmaa. Puhette asian läpi miehen vanhempiena kanssa ja kunnioitatte heidän tahtoaan.

Miehen vanhempien kanssako se päätetään? Minä olisin kuvitellut, että tehdään miehen tahdon mukaan. Jos mies haluaa siirtää häät ja vanhempansa sanovat, että ei siirretä, tehdään vanhempien tahdon mukaan? Ihan hullua!

Hautajaiset on mielestäni aika iso etappi surutyössä. Ei poista surua tietenkään mutta joku helpotus siitä tulee. Kun väliä on pari viikkoa, en siirtäisi häitä. Ne tuo varmasti iloa ja valoa surun keskelle. Pieni muistohetki hänelle olisi ihana ajatus <3

Sanoisin myös, että älkää siirtäkl. Joissain häissä, joissa olin vieraana, oli morsiamen isä kuollut muutama vko aiemmin. Hänelle ja muille jo edesmenneille sytytettiin kynttilä. Näin tilanne oli huomioitu ja kirkossa tunnelma oli surullisen kaihoisa. Kuitenkin siirtyminen juhlapaikalle sai ihmiset keskittymään hääjuhlaan ja läheisten kanssa olemiseen. Kaaso ja bestman olivat tärkeässä tehtävässä, jotta saivat vedettyä päivän kunnialla ja mukavassa tunnelmassa lävitse.

Riippuu ihan teidän omasta jaksamisesta. Pari viikkoa on ihan asiallinen väli häille ja hautajaisille, vaikka toki olette vielä ihan kesken suremisen. 

Otan osaa suruunne. Kuten eräs jo tuossa sanoikin, niin ainakin omalla kohdallani jos kuolisin yllättäen, toivoisin, että muiden elämä jatkuisi silti ja jos on juhlimisen aihetta, niin juhlitaan ja häissähän juhlimiselle on aihetta. Kuoleman ajankohtaa ei voi valita kukaan, suru seuraa kenellä minkäkin aikaa ja jokainen reagoi siihen tavallaan, mutta elämä jatkuu ja surevan pitää tehdä päätöksiä sen suhteen, miten sen haluaa jatkuvan. Surulla on aikansa ja sureminen ei pääty, vaikka välissä olisi jotain mukavaakin. Se mukava voi auttaa surevaa jaksamaan ja häissä voi jutella vieraiden kanssa myös surusta ja veljen muistaminen puheessa kuulostaa kauniilta eleeltä. Ehdottaisin, että pidätte häät, kuten on suunniteltu, kun niin monet on muokanneet menojaan ja tulojaan niiden vuoksi ja miehen veli ei varmaan haluaisi, että veljensä ilon juhla peruutettaisiin.

Itse jättäisin hääjuhlat väliin ja mentäis vain hiljaisesti naimisiin. Tähän ei ole mitään väliä sillä, "olisiko vainaja olisi halunnut sellaista" eikä silläkään, että elämä jatkuu. Sanon tämän ihan vain sillä perusteella, että kun isäni kuoli 2 vuotta sitten, KAIKKI mikä tapahtui 2 viikkoa ennen kuolemaa (vaikka silloin ei mitään tiedetty, kun kuolema oli onnettomuus) ja puoli vuotta kuoleman jälkeen, on muistikuvissani erittäin selvästi yhdistetty isän kuolemaan. Kaikki tulee mieleen ja muistikuviin kuoleman kautta. Kirjoitin elämäni parhaan rahoitushakemuksen kun isä kuoli. Talo maalattiin, kun isä kuoli; istuin torilla syömässä kevätkääryleitä sinä syksynä kun isä kuoli; lapsi syntyi kun isä kuoli.

Jos voisin valita, en haluaisi muistella hääjuhliani sen kautta, kun joku kuoli. Ja sitä ei voi valita sitä, milloin joku kuoleeko, voi valita vain sen, milloin juhlansa pitää.

Ja joku mummo on todellakin eri asia kuin veli.

Tai sitten häät voivat olla surussa pilkahdus toivosta, että elämä jatkuu vaikka läheinen kuoli. Itse en kovin suuresti alkaisi pitämään mitään hiljaista hetkeä tai rakentaisi muistoalttaria, sitä varten on hautajaiset.

Jos itse kuolisin, niin haluaisinko sisarukseni siirtävän häitään? En, vaan haluaisin että hänellä olisi rakkaansa kanssa sairaan hyvät bileet!

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä on miehen veli. Olivat hyvin läheisiä. Myös miehen vanhemmat ovat todella murtuneita. Kyllä se väkisin vaikuttaa kaikkien mielialaan.

Silloinhan on oikeastaan hyvä kokoontua isolla porukalla. Liikuttava ja kaunis tilaisuus tulossa.

Ei sillä ole merkitystä kuka on kuollut vaan kuka läheinen se kuollut ihminen on. Monella ei ole edes siihen omaan äitiin vahvaa tunnesidettä. Oma äitini oli melkein joutumassa saattohoitoon ja istuin ja itkin vaan. Mitään häitä en olisi pystynyt järjestämään koska mies teki teineille ruuan, kun en itse siihen pystynyt.

Äitini kuitenkin pelastui erään lääkkeen avulla ja edelleen vakavasti sairas.

Tärkeintä on nyt iten miehesi jaksaa ja miten hänen vanhemmat jaksaa, kuuntele heitä.

Jos minun lapseni kuolisi niin en häihin tulisi.

Miehesi vanhemmat ovat menettäneet lapsensa.

Meillä oli suvussa tapaus, että tuli täysin yllättävä kuolema, työikäine, pari viikkoa ennen häitä. Häät oli silti, mutta olihan se tunnelma vähän apea, sääli hääparia. Mummokin mietti osallistumaan ihan viime tinkaan ja osa ei jaksanut lähteä, luonollisesti ne läheisimmät. Mekin mieheni kanssa pidimme kovasti tästä kuolleesta, mutta lähdimme varsinkin siksi, että mummon pääseminen oli meidän kyydistä kiinni - kun alunperin piti sen kuolleen kyydissä lähteä, kuollut oli mummon "lempivävy". Me vakuutettiin mummolle, että vainaja haluaisi hänen osallistuvan ja tyytyväinen mummo sitten olikin, että tuli lähteneeksi ja samoin mekin.