Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan tullut raskaaksi todella vaikeassa ja surullisessa elämäntilanteessa?
13.10.2016 |
Mietiskelen tuommoista, kun olemme miehen kanssa jättäneet ehkäisyn pois. Koin muutama kk sitten ehkä elämäni suurimman menetyksen ja suru ja stressi on tietysti järjetön, ahdistaakin. Oma vauva on ollut pitkään haaveissa mutta mietin, kannattaako vauvaa nyt edes yrittää kun kroppa on niin kovilla surun, stressin ja ahdistuksen takia? Onko kukaan voimakkaasta stressistä huolimatta raskautunut? Minulla on yksi raskaus taustalla ja olen terve ja pidän huolta itsestäni, eli yritän kyllä lievittää stressiä kaikin keinoin.. Se nyt vain kuuluu tähän suremiseen. :( näinä muutamana kk:tena menkat ovat olleet muutaman päivän myöhässä varmasti juuri stressin takia, mutta ovulaatiotestien mukaan olen kuitenkin ovuloinut.
Kommentit (19)
Niin ja siis pikkuveli syntyi muistaakseni pari viikkoa ennen laskettua aikaa terveenä kuin pukki ja on nyt reipas 9-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä joku nainen kertoi miehensä kuolemasta ja itse oli silloin raskaana.
Meillä oli talonrakennus kesken kun yritettiin lasta samalla. Stressiä pukkasi työmaan takia eikä vauvaa kuulunut, mutta heti siinä kierrossa kun talo oli vihdoin valmistunut tulin raskaaksi. Toisilla stressi torppaa yritykset, toisilla ei.
Oman esikoiseni odotus tuli yllätyksenä. Olin laittanut kaikki oireet surun piikkiin...
Ensin menetin molemmat vanhempani autokolarissa, kaksi kuukautta myöhemmin vanhin sisareni menehtyi syöpään ja puoli vuotta vanhempieni kuolemasta mieheni päätti että on aika päättää 8 vuotta kestänyt suhde (5 vuotta naimisssa). Huomasin eron jälkeen olevani raskaana ja niin pitkällä että aborttia olisi ollut mahdotonta saada. Mies halusi perua eron, itse en halunnut lieroa joka jätti minut elämäni synkimmässä vaiheessa yksin. Ainiin ennen äitiyslomaa meni työpaikka alta, mutta se ei tuntunut enää miltään ja olin sairauslomalla muutenkin kaiken tapahtuneen jälkeen.
Nyt kolmen lapsen äitinä, uudessa avioliitossa
Olen pahoillani menetyksistänne. Asia painaa tosi paljon minua. Mietityttää, että jos vauvaa ei ala kuulua, niin sehän sitten vain lisää stressiä ja surua, että pitäisiköhän siirtää yritys myöhemmäksi.. En kyllä ole enää ihan nuorikaan, kohta 30 v. Miten toimisitte tilanteessani? -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin ihan alussa tietämättäni raskaana, kun isäni hyvin yllättäen 60-vuotiaana kuoli 2004. (Minulla on laiskat munasarjat, ja kaksi edellistä lasta on saatu hormonihoidoilla aikaan. En ole siis ollut kovin kiinnostunut ehkäisystä....)
Faijalla oli koko talven mahavaivoja, ja meni kevään ollessa melko pitkällä vasta lääkäriin, liian myöhään, oli sellainen äijä, että "lääkäriin en mene ja kenellekään en valita". Pässi. Isä kuoli kuuden viikon päästä mahasyöpään. En muista siitä kesästä paljon mitään. Paitsi siunauspäivän kauniin sään ja miten painava isän uurna oli, kun kannoin sen sylissäni monttuun.
En tajunnut asiaa, laitoin ekojen menkkojen puuttumisen järkytyksen piikkiin, sillä niillä oli tapana aina heitellä, jos tapahtui jotain, tai vaikka oli flunssa, tai laihdutin. Aloin kesäloman jälkeen ihmetellä että "on sitkeitä ilmavaivoja, kun aina möyrii mahassa ja housut kiristää - minulla on varmaan ärtyvä paksusuoli kuten mutsilla". (Mutsin maha turposi aina silmissä.) Sitten parin päivän päästä töissä laittelin tulevia kokouksia kalenteriin, ja silloin vasta juolahti mieleen, että eihän niitä menkkojakaan ole ollut aikoihin, olin laittanut niiden puuttumisen järkytyksen, surun ja stressin piikkiin. Kävin ruokiksella apteekissa ja kyllä kädet tärisi kassalla. Testi oli tuhti plussa ja samantien soitin miehelle, että "onko sulla illalla tekemistä, nyt olisi asiaa. Pitäis jutella.....Mies on kärsimätön luonne ja eihän se malttanut iltaan odottaa- Millasta asiaa? - Mä olen pieniin päin" Siellä oli pitkä hiljaisuus ja hämmentynyt "Voitko toistaa?"
Mentiin samana iltana yksityiselle ultraan. No lopullinen totuus selvisi sitten, viikkoja 22. Kyllä oltiin kuin puulla päähän lyötyjä, oli pikkuinen tyttö tulossa ja vauvahan se siellä oli möyrinyt.... Käytiin juhlakahveilla ja kerrottiin jo seuraavana iltana vanhemmille lapsille.
Onneksi en ole alkoholin käyttäjä enkä tupakoi. Terve tytär tuli, on nyt alkavassa murrosiässä. Jollain lailla odotus ja vauvan syntymä oli onnellista, valoa sekä itselleni, sisaruksilleni että äidilleni ja isänäidilleni pimeydessä, jollain lailla haikean surullista, koska isä ei päässyt tätä lapsenlasta ja jo syntyneiden kasvua näkemään. Sillä oli niin mahtavia suunnitelmia sen varalle, että miten hän opettaa sitä ja tätä sitten, kun pääsee eläkkeelle.
Suru laimenee, mutta ikävä ei katoa.
Voimia, ap! Rankka tilanne. Ehdotan, että jatkatte rakastelua sopivassa määrin eli esimerkiksi kaksi kertaa sen viikon aikana, kun arvelet ovulaatiosi tapahtuvan. Ylettömän kalenterin, kellon ja ovistikkujen tarkkailun voit hyvällä omallatunnolla jättää vähemmälle. Älä ota stressiä raskautumisesta, äläkä yritä veren maku suussa. Lapsi tulee jos on tullakseen, eikä varmasti haittaa, jos ei nappaisikaan lähikuukausina. Jos olet 30 v. niin ei ole pakottavaa kiirettä, mutta toisaalta ei ole myöskään mitään syytä lykätä vauvaprojektia.
Itse olen raskaana parhaillaan, ja puolisoni isä kuoli yllättäen kesällä. Olin siis jo raskaana, kun hän kuoli. Tämä on ollut rankkaa aikaa koko perheelle, mutta toisaalta tuleva vauva tuo iloa ja lohtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voimia, ap! Rankka tilanne. Ehdotan, että jatkatte rakastelua sopivassa määrin eli esimerkiksi kaksi kertaa sen viikon aikana, kun arvelet ovulaatiosi tapahtuvan. Ylettömän kalenterin, kellon ja ovistikkujen tarkkailun voit hyvällä omallatunnolla jättää vähemmälle. Älä ota stressiä raskautumisesta, äläkä yritä veren maku suussa. Lapsi tulee jos on tullakseen, eikä varmasti haittaa, jos ei nappaisikaan lähikuukausina. Jos olet 30 v. niin ei ole pakottavaa kiirettä, mutta toisaalta ei ole myöskään mitään syytä lykätä vauvaprojektia.
Itse olen raskaana parhaillaan, ja puolisoni isä kuoli yllättäen kesällä. Olin siis jo raskaana, kun hän kuoli. Tämä on ollut rankkaa aikaa koko perheelle, mutta toisaalta tuleva vauva tuo iloa ja lohtua.
Näin juuri olen ajatellut että voisi olla viisasta toimia. On vain todella vaikea olla stressaamatta, kun haluan vauvan niin järjettömän paljon, halusin jo ennen tätä menetystä ja ennen kuin jätin ehkäisyn pois. Juuri kuten sanoit, oma vauva toisi niin paljon iloa ja lohtua tähän kamalaan elämäntilanteeseen. Yritän keskittyä huolehtimaan itsestäni, ehkä sitten myös vauvalla on tilaa saapua elämäämme.
Niin ja paljon onnea raskaudesta! -ap
Äitini sairastui syöpään heti meidän häiden jälkeen. Alunperin oltiin miehen kanssa ajateltu että lapsia saa tulla kun häät on pidetty. Heti äidin diagnoosin ja tilanteen vakavuuden (syöpä levinnyt joka paikkaan) jälkeen totesin että tähän saumaan ei raskautta kiitos, ja jatkoin ehkäisyn käyttämistä. Äiti sairasti 5 kuukautta, oli kotona saattohoidossa (hoidimme häntä yhdessä isän ja veljeni kanssa). Kuolema oli jo melkein helpotus ja hautajaisten jälkeen totesin että nyt saa vauva tulla jos on tullakseen. Tulinkin hyvin nopeasti raskaaksi ja vaikka surin äitiä kovasti, vauvan odotus tuntui iloa ja valoa tuovalta asialta- elämä jatkui. Synnyttyään vauva toi valtavasti iloa myös isälleni sekä kaikille isovanhemmilleni, jotka siis olivat menettäneet tyttärensä ja rakkaan miniänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini sairastui syöpään heti meidän häiden jälkeen. Alunperin oltiin miehen kanssa ajateltu että lapsia saa tulla kun häät on pidetty. Heti äidin diagnoosin ja tilanteen vakavuuden (syöpä levinnyt joka paikkaan) jälkeen totesin että tähän saumaan ei raskautta kiitos, ja jatkoin ehkäisyn käyttämistä. Äiti sairasti 5 kuukautta, oli kotona saattohoidossa (hoidimme häntä yhdessä isän ja veljeni kanssa). Kuolema oli jo melkein helpotus ja hautajaisten jälkeen totesin että nyt saa vauva tulla jos on tullakseen. Tulinkin hyvin nopeasti raskaaksi ja vaikka surin äitiä kovasti, vauvan odotus tuntui iloa ja valoa tuovalta asialta- elämä jatkui. Synnyttyään vauva toi valtavasti iloa myös isälleni sekä kaikille isovanhemmilleni, jotka siis olivat menettäneet tyttärensä ja rakkaan miniänsä.
Kiitos! Juuri tällaisia tarinoita haluaisin kuulla! Kaikkea hyvää ja paljon onnea perheenlisäyksestä! -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini sairastui syöpään heti meidän häiden jälkeen. Alunperin oltiin miehen kanssa ajateltu että lapsia saa tulla kun häät on pidetty. Heti äidin diagnoosin ja tilanteen vakavuuden (syöpä levinnyt joka paikkaan) jälkeen totesin että tähän saumaan ei raskautta kiitos, ja jatkoin ehkäisyn käyttämistä. Äiti sairasti 5 kuukautta, oli kotona saattohoidossa (hoidimme häntä yhdessä isän ja veljeni kanssa). Kuolema oli jo melkein helpotus ja hautajaisten jälkeen totesin että nyt saa vauva tulla jos on tullakseen. Tulinkin hyvin nopeasti raskaaksi ja vaikka surin äitiä kovasti, vauvan odotus tuntui iloa ja valoa tuovalta asialta- elämä jatkui. Synnyttyään vauva toi valtavasti iloa myös isälleni sekä kaikille isovanhemmilleni, jotka siis olivat menettäneet tyttärensä ja rakkaan miniänsä.
Kiitos! Juuri tällaisia tarinoita haluaisin kuulla! Kaikkea hyvää ja paljon onnea perheenlisäyksestä! -ap
Pakko vielä korjata: en tietenkään tarkoita, että haluaisin kuulla raskaista menetyksistä, paljon voimia kaikille rakkaansa menettäneille. Suru voi olla todella musertavaa, ainakin itselläni se on ollut. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä taitaa stressi olla lapsettomuuden syy monilla, valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkuveljeni kuoli, kun äitimme oli 37-vuotias. Vanhempani ajattelivat, että ehkä kaikille olisi parasta, jos uusi vauva saisi luvan tulla. Melkein tarkalleen vuoden päästä veljeni kuolemasta sain uuden pikkuveljen. Tätä ei pidä ymmärtää mitenkään niin, että toinen veli jotenkin korvaisi kuolleen veljeni. Veljeni kuolema on ollut vanhemmilleni heidän elämänsä raskain kokemus ja tiedän, että he vieläkin - yli 20 vuotta veljeni kuoleman jälkeen - ikävöivät häntä. Mutta uusi lapsi toi elämää tullessaan ja pakotti vanhempani jatkamaan. Minä olin noiden tapahtumien aikaan jo murrosikäinen, joten tilanteemme oli hyvin toisenlainen, kuin jos vanhemmillani olisi ollut pieniä lapsia veljeni kuollessa. Näin jälkikäteen ajateltuna heidän ratkaisunsa oli ehdottomasti oikea. Meille kaikille - vanhemmilleni, minulle, isovanhemmille ja muille lähesille - uusi pikkuveljeni (nyt jo aikuinen) oli tärkeä vahvistus sille, että elämä jatkuu. Ja hän antoi meille kaikille jotain muuta ajateltavaa, kuin veljeni kuolema ja hänen suremisensa.
Mun mies joutui yllättäen isoon leikkaukseen, ja selviytymisestä tai operaation jälkeisestä toipumisesta ei ollut mitään takeita. Stressi ja huoli oli todella kovaa. Ehkäisyä ei ollut aiemminkaan käytössä, ikää yli 40, en olettanutkaan että lapsia olisi tulossa ja sopeutunut ajatukseen. Mies toipui ja yks kaks huomasinkin, että raskaana ollaan :0. Totaalinen, mutta hyvin tervetullut yllätys, nyt viikolla 25.
Mikseipä suruaikanakin voisi raskaaksi tulla, onhan niin varmasti käynyt useinkin. Oman jaksamisen kannalta voi olla kuitenkin hyvä miettiä, onko nyt juuri hyvä hetki yrittää raskautta, se raskausaikakin voi olla rankkaa. Mutta kai aina on jotenkin väärä tai oikea aika yrittää, paljon onnea ja tsemppiä!
Jaa,a. Mulla olleet menkat aina kellon tarkat ja lapsetkin syntyneet samana päivänä.
Nyt kun isä kuoli niin menkatkin jäi pois. Tilanteessa muutakin kovasti stressaavaa.. Isä kuoli varattomana joten melkoisesti järkättävää.. Mitä siinä jos tuut niin tuut. Saatpahan muuta ajateltavaa...
Väiti kirjoitti:
Jaa,a. Mulla olleet menkat aina kellon tarkat ja lapsetkin syntyneet samana päivänä.
Nyt kun isä kuoli niin menkatkin jäi pois. Tilanteessa muutakin kovasti stressaavaa.. Isä kuoli varattomana joten melkoisesti järkättävää.. Mitä siinä jos tuut niin tuut. Saatpahan muuta ajateltavaa...
Niin kai stressi, suru jne monesti vaikuttaakin, että menkat jää pois tai häiriintyy muuten.. Empä tiedä, voiko se stressi muuten vaikuttaa, jos ovulaatio ja menkat tulee normaalisti. Tai tietysti sitten, jos seksi jää pois
No mun äiti tuli.. tai siis oli jo raskaana ihan alussa kun pikkusisko kuoli ja pappa, eli äidin isä kuoli. Olihan se ihan kamalaa, en tiedä miten vanhempani selvisivät, kai se oli pakko jaksaa meidän lasten takia.