Mieheni sisko paljastui toiseksi naiseksi
Olemme olleet onnellinen suomalais-venäläinen pariskunta jolla lapsiakin.
Mieheni on koko liittomme ajan (4 vuotta) käynyt säännöllisesti (yleensä 1 kerran kuussa 1-3 vrk kerrallaan ) Venäjällä tapaamassa siskoaan ja serkkujaan . Hänen vanhempansa kuolleet, on kuulemma perheestä jäljellä vain serkut perheineen ja sisko joka asuu yksinhuoltajana 2 lapsensa kanssa.
Olen aina näille matkoilla pakannut tuliaisiksi mm. lastenvaatteita ja ruokapaketteja. No nyt mieheni tuli eilen taas yhdeltä matkalta ja kun menin hakemaan matkakassia autosta niin laukusta putosi kuva jossa mieheni ja tämä " sisko" suutelevat sillä tavalla että mitään ei voi jäädä epäselväksi.
No otin tietenkin asian heti esille ja pakkohan miehen oli tunnustaa kun minulla oli kuvakin todisteena. Kertoi sitten että tämä nainen on eräs Olga, kuulemma hänen entinen tyttöystävänsä. Yritti vielä valehdella että kuva on vanha mutta ei todellakaan ole. Nyt sitten olen pyytänyt miestäni poistumaan kodistani ja heitin tavarat ja vaatteet rappukäytävään. Koko ajan olen nyt itkenyt ja miettinyt miksi en huomannut tätä aiemmin.
Takaisin ei ole kotiini tuollaisen valehtelevan ukon tulemista! Menkööt Olgansa luo kun en minä kerran kelpaa!
paljon onnea vaan.....