Mielenkiinto lopahti miehen nimen takia
Minulle on käynyt pari kertaa näin. Ensimmäisellä kerralla nimi oli sama, kuin isälläni, toisella kerralla sama, kuin äitini miesystävällä. Jotenkin täysi turn off. Onko muille käynyt samoin?
Kommentit (14)
Onhan se jollain tavalla kiehtovampaa deittailla, jotakuta jolla on erityisen kiva / eksoottinen nimi, mutta ei sillä ole lopulta mitään väliä. En jättäisi treffejä kivan miehen kanssa väliin nimen vuoksi. Se olisi jotenkin typerää ihan turhaan.
Mutta minkäs sille mahtaa jos lopahtaa. On mulle käynyt niin muista pinnallisista syistä.
Ihan ymmärrettävää. Olisihan se nyt kiusallista seurustella miehen kanssa jolla on sama nimi kuin isällä tai muulla läheisellä sukulaismiehellä.
Minunkin miehelläni on tosi typerä nimi. Kun aloin seurustella hänen kanssaan, kaverini kysyi, miten voin olla noin naurettavan nimisen ihmisen kanssa. No, minä ajattelin, ettei nimi miestä pahenna. Yhdessä olemme olleet nyt yli kymmenen vuotta, on lapsia, oma koti, kummallakin varma vakityö, menee hyvin.
Kaveri sen sijaan rimpuili suhteesta toiseen. Yksi pyöritti monta naista samaan aikaan, toinen oli juoppo, kolmas löi, neljäs oli ikityötön maailmanparantaja, viides ei halunnut sitoutua, kuudes muutti toiselle puolelle maata... Alkoi jo tulla ikä vastaan ja kaverilla oli paniikki, ettei saa koskaan lapsia tai vakisuhdetta tai omaa kotia (yksin ei pystynyt maksamaan niin suurta lainaa kuin millaisen talon haluaisi). Päätyi sitten yhteen miehen kanssa, jossa on unisex-nimi, ja monet ihmettelevät selän takana, onko kaverini yhdessä miehen vai naisen kanssa, mutta ei se häntä näytä haittaavan.
Ehkä ei kannattaisi hylkiä niitä tyhmännimisiä mutta fiksuja ja hyviä miehiä.
Kyllä on käynyt samalla tavalla. Jos miehen nimi kuulostaa koevaani vanhalta, mielenkiinto lopahtaa heti, tyyliin Heikki, Viljo, Jorma. Samoin jos miehellä on entisen poikakaverini nimi, kuinka hankalaa puhua uudesta kumppanista, jos kaikki luulevat puhuvan vanhasta,
Tämä ketju auttaa minua jälleen kerran ymmärtämään, miksi sinkkuja on niin paljon...
Ap:n pilkutus niin kehnoa, että toivon seuraavan miehen nimen olevan Yrjö!
Mullekin on turn off, jos on eksän nimi. Mutta muuten ei se nimi miestä pahenna.
Marketta 24v oli kyllä liian paha.
Urpo olisi likkaa. Osoittaisi myös, että olisi niin ur××××× vanhempiensa talutushihnassa, ettei ole voinut vaihtaa kutsumanimeään.
Miesten nimet uudistuvat tulevina vuosina ja kaikilla hyvin kiva nimi sen jälkeen. Muhammed kuten 12/12 mainitsi.
Heh joo. Yritin vähän aikaa tapailla miestä, jolla on sama nimi, kuin veljelläni. Mutta ei siitä tullut mitään, kun liitin nimen niin vahvasti veljeeni. Jossain vaiheessa alkoi vaan ällöttää. Ei kai tuossa järkeä ole, mutta en voinut sille mitään.
Ei ole sattunut tuollaista.