Tarvitsisin kipeästi vastausta meltä kalvavaan asiaan!
Siis vaikka kuinka hyvin yritän itseäni piristää ja nukun suht paljon, parisuhde toimii kuin unelma, mutta silti....mikään ei kiinnosta, mikään ei huvita ja tuntuu että kaikki kaatuu niskaan! Mikä avuksi? Ja kyse ei voi olla siitäkään ettemme olisi miehen kanssa päässeet uloskaan pitkiin aikoihin, edellis viikonloppuna ja nyt sitten tulevana viikonloppuna (josta myös tunnen syyllisyyttä, kun niin usein ollaan oltu viihteellä). Mieltäni kalvaa myös asia jota en iki maailmassa olisi itsestäni uskonut.....odotan vain innolla että pikkuisemme kasvaisi jo toosi isoksi (siis 2-4 v) ja enään en olekkaan niin varma että haluan toista lasta, tuntuu vaan että kaikki tää hautaa mut vähitellen taas pahaan masennukseen jasta mun on taas tosi vaikeeta päästä pois.... tekis vaan mieli itkeä....tuntuu että mä vaan en kestä tätä kaikkea vaika rakastan miestäni ja tytärtäni suunnattoman paljon...... olisiko kohtalo toveria tai joku joka osaisi lohduttaa.... enkä nyt sitten kaipaa mitään saarnoja keltään kuinka huono äiti olen, mutta kukapa meistä täydellinen olisi?
Kiitos etukäteen kaikille vastanneille!!
Kommentit (5)
ja vaikka miten rakastat perhettäsi ja yrität parhaasi, niin tarvitsisit pientä hetkeä vain itsellesi. Itse voin sanoa, että olen ollut tuossa tilanteessa. Voit toki, kuten edellinen sanoi, olla sairaskin ja siksi väsynyt tai sinulle on tapahtunut jotain raskasta, mikä vielä painaa sinua. Mutta tällä perusteella mitä sanoit, voisit ihan hyvin olla vaan tauon tarpeessa ja sen jälkeen pian taas o.k :-)!
Halaus! Vielä sä sieltä nouset! Kerrothan sitten, kun olet seitsemännessä taivaassa :-)! Olisitpa tässä, niin halaisin sinua oikeasti!
Mutta onhan niin, että vaikka kaikki olisi periaatteessa hyvinkin, niin välillä se arki rasittaa ja kyllästyttää, vaikka kuinka rakastaisi perhettään. Tosi ikävä myöntää itsekin mutta niinhän se joskus on. Mulla se on ollut silloin, kun lapsi on ollut uhmakas ja asiat vaikeita. Jos sulla ei ole mitään erityistä syytä, niin sitten olet vain ehkä väsynyt arkeen ja toivot, että pääsisit vähän helpommalla? Se voi mennä ohi itsestään mutta ellei se mene, niin kannattaa yrittää hankkia ystäviä, joiden kanssa voit jutella asiasta. Uskoisin, että se helpottaa, kun jakaa asioita, ovat ne sitten mitä vain. Halaus joka tapauksessa!
Yksi sairaus kanssa mikä väsyttää ja vetää mieltä matalaksi on kilpirauhasen vajaatoiminta.
Jos olet kotona lapsen kanssa, niin pelkkä kotona oleminen voi väsyttää. Aina sitä samaa ja pienet ympyrät.
Joku syy tuohon huonoon oloon varmasti on, mutta mikä, toivottavasti se selviää.
Kun sulla kuitenin tuntuu perusasiat olevan kunnossa ja sulla on ihana mies ja tytär, niin on kuitenkin helpompi lähteä selvittämään asiaa ja parantaa oloaan.
Terveisin.
Heippa!
Mulle tuli heti mieleen synnytyksen jälkeinen masennus. Jotkut oirehtii sitä niin, ettei mikään huvita ja tuntuu kaikki kaatuvan päällle... Mulla se alkoi kamalana fyysisenä väsymyksenä, mutta vasta kun vauva oli jo vuoden iässä, joten masennus voi tulla viiveelläkin... Nykyajan lääkkeet on helpot ja hyvät ja toipuminenkin aikasta nopeaa.
Muuten auttaa säännöllinen lenkkeily, että saa hien pintaan ja virkeämmän mielen ainakin hetkeksi... :) Ja lepo tietysti myös ja se että keksii itselle kivoja juttuja mistä nauttii tosissaan... tsemppiä.
Hei!
Ensin olisi varmaan hyvä sulkea pois mahdolliset sairaudet, eli käydä lääkärissä katsomassa mm. hemoglobiiniarvo. Sitten tuli mieleen, että nukutko tarpeeksi. Unenpuute aiheuttaa myös tuollaisia oireita. Itselläni oli koliikkivauva, joten unenpuute on minulle enemmän kuin tuttua.
Jos nuo ja mahdollisesti jotkut muut syyt saadaan suljettua pois, voisi miettiä, tekisikö sinulle hyvää olla vähän aikaa työelämässä. Meille saatiin hoitaja kotiin, joten olen itse jonkun aikaa jo ollut töissä ja maailma on jotenkin taas avartunut ja mieli pirteämpi. Teen lyhennettyä päivää, ja tuntuu, että nyt kaikki lapsen kanssa vietetty aika on juhlaa. Kun siis on elämässä muutakin ja saa tehdä asioita rauhassa, uppoutua niihin ja esim. syödä rauhassa, mikä tähän saakka on ollut suurta ylellisyyttä.
Kotona viihtyminen on minusta luonnekysymys, ja omaa luonnettaan on vaikeaa muuttaa. Itsekin haluaisin olla innostunut kotiäiti, mutta kun en vaan ole. Muutun nalkuttavaksi akaksi, kadehdin miestäni jne. Vaikka siis rakastan perhettäni yli kaiken.